Toinen lapsi?

Meillä jahkaillaan saman asian puitteissa. Tehdäkö toinen vai eikö tehdä. Meillä on 5 vuotias lapsi ja jos nyt päätettäis yrittää toista, niin ikäeroa tulisi ylil 6 vuotta. Olen aina halunnut 2-3 lasta ja nyt kun pitäisi päättää halutaanko tehdä vielä toinen, niin sitten en osaa päättää. Elämä tuntuu nyt niin helpolta... Olemme hyvä kolmen tiimi. Mitä jos teemme toisen lapsen ja kaikki ei menekään hyvin... Jos lapsi ei olekaan terve tai itselle esim. tapahtuu jotain.



Minuakin mietityttää taloudellinen tilanne (lastentarvikkeet ym. laitettu jo pois, mutta ainahan niitä saa ehkä kavereilta käytettynä). Matkustaminen on hankalampaa nelistään ja kalliimpaakin, Ikäero lapsilla on suuri. Olisiko heistä seuraa toisilleen vai meneekö yhteiselo tappeluksi. Asuntokin on pieni neljälle. Jossain vaiheessa pitäisi muuttaa pois nyt niin ihanasta kodista. Eli miinuspuolia on aika paljon.

Mutta sitten positiivisiin asioihin. Lapsemme saisi sisaren. Kun ajattelenkin sitä asiaa, niin alkaa itkettää. Nyt täytyisikin tehdä päätös pikaiseen mitä tehdään. Ei ole helppoa :(. Haluaisin toisen lapsen, mutta jaksaako aloittaa kaiken kasvatuksen ym. alusta. Miksi päätöksiä on näin vaikea tehdä!

Samaa se minäkin täällä mietiskelen!



Esikoista odotettiin meillä niiiin kauan, että kun toinen tulee niin rakastaako sitä yhtä paljon kuin ensimmäistä? Ja synnytys oli mulla ainakin tosi helppo, joten pelottaa et jos tää seuraava on sit sellanen kaiken räjäyttävä -toimitus!



Sen tiedän jo että ne tappelee, ketkäpä sisarukset ei, mutta on se kiva sit ku ovat isompia että on joku läheinen keneen turvautua.



Mies haluaa vielä vakuuttelua siitä taloudellisesta puolesta...



Ei tule olemaan helppoa mut hei, "elämä on" :)

Mä ainakin aion yrittää.

mulle on kyllä aina olvut selvää että haluan ainakin 2 lasta. itsellä 4 sisarusta ja ihanaa kun on iso perhe :)



mutta mies ei ollut aivan samaa mieltä aluksi. tai hän puhui ensin 5-6 vuoden ikäerosta mutta muutti pikkuhiljaa mielensä, onneksi! hän näki kaverinsa lapset (2 vuoden ikäerolla) leikkivän yhdessä ja meidän tyttö haikeana seurasi ja näytti ihan siltä että kaipaa kaveria. silloin mies tiesi että päätös pikkusisaruksesta oli oikea.



tietysti rankkaa joskus on, mutta on varmasti yhdenkn lapsen vanhemmilla. ja sitten kun lapset ovat hiukan isompia, heistä on toisilleen seuraa.



taloudellisuudesta en olisi niin huolissaan, jos on kerran ollut varaa esikoiseenkin, monet vauvatarvikkeet on jo olemassa. autoon mahtuu hyvin 2 istuinta, monet joutuvat kolmannen istuimen kanssa vaihtamaan autoa. ruokaa ei nyt juurikaan enempää mene, tietysti kun lapset kasvaa niin harrastuksiin voi mennä isot summat ja kaksinkertaisena jos 2 lasta mutta en nyt sen takia jättäisi toista tekemättä jos vauvakuume kuitenkin on. ja onhan sitten toisen lapsen lapsilisät hieman helpottamassa arkea.



rakkaus oli minulla suurin pelko, siis että miten toista voi rakastaa yhtä paljon?? mutta kyllä sitä voi! :D en osaa selittää tarkemmin mutta kyllä sitä rakkautta riittää molemmille samalla tavalla.



meillä tytöt nyt 1 ja 3 ja nauttivat toistensa seurasta paljon, jatkuvasti naurattavat toisiaan ja leikkivät yhdessä

Itse edettiin asiaa kummemmin miettimättä ja nyt meillä on kaksi lasta 1v5kk:n välein. Eka puoli vuotta oli kieltämättä rankkaa, kun esikoinen alkoi nukkumaan enää yhdet päikkärit ja vauva tietty nukkui aamu-ja iltapäivän, joten itselle ei jäänyt

lepoaikaa päivisin. Eli aika sumussa mentiin, kun yölläkin joutui imettämään 3 kertaa.



Nyt lapset ovat 5 ja 3,5 v ja en ikinä vaihtaisi tilanteeseen, että olisi vain yksi lapsi. Tokikin tappelevat ajoittain, mutta enimmäkseen ovat toistensa parhaat kaverit. Reissataan paljon ja aina on kaveri mukana.



Rahaa ei mielestäni ole mennyt tähän mennessä juurikaan enempään kuin jos lapsia olisi vain yksi. Ainoa isompi ostos minkä keksin, oli tuplarattaat, mutta myymällä yhdistelmät, ei välimaksua juurikaan jäänyt. Ulkovaatteet ovat menneet tähän asti samat. Nyt huomaa sisävaatteista, että kuluvat jo sitä vauhtia yhdellä, että kuopus tarvitsee uusia, mutta se nyt on pieni rahameno. Kaksi lasta mahtuu pienempäänkin autoon (meillä tosin on farmari).



Ei muuta kuin yrittämään. Sen me tosin olemme jo päättäneet, että nelihenkinen perhe on meille kaikkein passelein.

jos vähäänkään on halua toiseen lapseen. Kyllä se kannattaa.

Meillä 6v ja 2v lapset, ja kaikki on mennyt hyvin. Ikäeronsa vuoksi riitelyä ei toistaiseksi ole paljoakaan ollut. Joskus pienempi sotkee isomman leikkejä, mutta isompi osaa jo ratkaista ne ilman isompaa kohtausta. Toki voi olla lasten luonteistakin kiinni, meillä esikoinen on aina riidellyt vähän myös kavereittensa kanssa. Tuo nuorempi onkin sitten tempperamenttisempi tapaus.



Parasta tässä on nähdä tuo sisarusten välinen yhteys. Vaikka ikäeroakin on ja ovat eri sukupuolta, niin leikit sujuvat. Heillä on ihan omat yhteiset juttunsa.



Liikaa ei kannata ulkoisia asioita miettiä, kyllä asioilla on tapana järjestyä. Sisaruus on arvokas asia. Omat siskonikin ovat minulle ne parhaimmat ystävät, vaikka molempiin on ikäeroa 4 ja 5 vuotta.

Ja matkustaminen ei ole vielä nelistään hankalaa ollenkaan. Autoon kuin autoon mahtuu hyvin kaksi lasta ja kaksi aikuista (meillä on vielä koirakin mukana eikä edes farmarilla ajella).

Mua taas ei pelota yhtään - uskon että kaikki menis hyvin. Mies taas haluaa, että ikäeroa ois ainakin 5 vuotta, mikä minusta tuntuu aika kauhealta: mä kun kuitenkin jäisin kakkosesta taas kotiin hoitamaan (siis mistä kyllä nautinkin) ja tässä välissä hakisin (tänä aikana) taas uutta työtä siinä tuskin onnistuen, niin sittenhän me vasta köyhiä oltaiskin. Ä-raha ois kaikkein pienin ja säästöt syöty, eikä kukaan palkkaa äitiä jolla vaan yksi lapsi, koska epäillään että lapsi on joko jatkuvasti sairas tai minä kohta taas raskaana.

2 vuoden ja 4 kuukauden ikäerolla.



Juuri sanoin miehelle, että olisin ikuisesti surrut, jos olisi yhteen jäänyt.



Rankkaa on välillä ollut, mutta nyt alkaa helpottaa ja siivoilin tässä juuri lastenvaatteita ja leluja ja totesin, että kahden kanssa sain niin paljon sitä vauva- ja taaperoaikaa, että hyvillä mielin voin luopua tavaroista ja pakata muistot laatikoihin.



Nyt menee pienempikin kohta eskariin ja perhe siirtyy uuteen vaiheeseen.

Täällä edelleen pelolla mietin asiaa. Mikään ei tunnu hyvältä eli ei raskautuminen eikä luovuttaminen. Meillä on pakkasessa alkioita, joten siksi pitää päättää pian eli lääkitys aloittaa enkä muutenkaan halua siirtää asiaa.



Jotenkin jokin tiedostamaton lukko myös kun en osaa laskea jotenkin käykö esikoisen vaatteet mahdolliselle tulevalle lapselle, jos siis samaa sukupuolta, koska jos nyt tärppää niin molemmilla olisi eri syntymävuodenaika. En tajua miten en osaa tuotakaan älytä eli oletan sen olevan jonkin psyykkisen lukon.



Siis nyt pelottaa ihan todella kaikki. Mitä jos lasta ei tule tai se tulee miten voi olla tällainen ajatusmaailma!