Kirjallinen varoitus "alkoholin vaikutuksen alaisena työskenteleminen" vaikka ei puhallutettu
Jos kieltäytyy puhaltamasta ja silti annetaan työpaikalla kirjallinen varoitus, jonka syynä "alkoholin vaikutuksen alaisena työskenteleminen", niin voiko tuo olla oikein? Eikö se pitäisi todentaa joko puhallutuksena tai verikokein?
Kommentit (61)
Kyllä se voi olla oikein, jos heillä on muuten riittävän vahvat perusteet väitteelle. Pelkkä kieltäytyminen ei tietenkään ole peruste, mutta jos on esimerkiksi nähty työntekijän nauttivan alkoholia, tai jos hän on käyttäytymisensä perusteella ilmeisen päihtynyt, haisee viinalle tms.
Kieltäytyy puhaltamasta? Varsinainen rikollinen.
Puhaltaminen on mahdollisuus osoittaa syyttömyytensä. Oma vika jos on päättänyt jättää sen käyttämättä.
Työterveyskeskuksen mukaan:
• Työntekijä voidaan puhalluttaa, jos työpaikalla on siitä sovittu vakiintunut käytäntö. Puhalluttaminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja puhaltamalla voi osoittaa, että ei ole päihtynyt
• Jos työntekijä kieltäytyy, voidaan hänet saattaa työterveyshuoltoon, jos se on mahdollista
• Esimies voi näkemänsä perusteella poistaa työntekijän töistä, kun toteaa, että työntekijä ei ole työkykyinen
• Seuraavalle päivälle sovitaan neuvottelu, missä sovitaan jatkotoimenpiteistä
• Työntekijä ohjataan aina työterveyshuoltoon hoidon suunnittelemiseksi
• Hoitoon ohjauksesta sovitaan yhteisneuvottelussa, johon osallistuvat esimies, työntekijä ja työterveyshuolto
Sä kuvittelet, että töissä saa dokata, jos vaan muistaa kieltäytyä puhaltamasta? Ilmeisesti olivat oikeassa ja olit kännissä, kun et muuta nyt väittänyt ja kieltäydyit puhaltamasta.
Vierailija kirjoitti:
Työterveyskeskuksen mukaan:
• Työntekijä voidaan puhalluttaa, jos työpaikalla on siitä sovittu vakiintunut käytäntö. Puhalluttaminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja puhaltamalla voi osoittaa, että ei ole päihtynyt• Jos työntekijä kieltäytyy, voidaan hänet saattaa työterveyshuoltoon, jos se on mahdollista
• Esimies voi näkemänsä perusteella poistaa työntekijän töistä, kun toteaa, että työntekijä ei ole työkykyinen
• Seuraavalle päivälle sovitaan neuvottelu, missä sovitaan jatkotoimenpiteistä
• Työntekijä ohjataan aina työterveyshuoltoon hoidon suunnittelemiseksi
• Hoitoon ohjauksesta sovitaan yhteisneuvottelussa, johon osallistuvat esimies, työntekijä ja työterveyshuolto
Entäs jos kieltäytyy hoitoon ohjauksesta?
Toisekseen, millä kriteereillä sellainen päätös voidaan tehdä? Mihin se perustuu?
Riippuu työpaikan käytännöistä. Periaatteessa, jos kieltäytyy puhaltamasta voi työnantaja soittaa poliisin puhalluttamaan tai viemään verikokeeseen. Varoitus tulee näistä toimista joka kerta...ja jatkumona yleensä hoitoonohjaus, josta kieltäytyminen tietää fuduja.
mies54v
Mä antaisin kirjallisen varotuksen jos EI ois juanu alkoholia koska parhaat kaupparatsut tekee biznestä kännissä :D:D:D
Kännisi haisi metrien päähän. Ei siihen puhallusta tarvittu.
Vierailija kirjoitti:
Mä antaisin kirjallisen varotuksen jos EI ois juanu alkoholia koska parhaat kaupparatsut tekee biznestä kännissä :D:D:D
Ei kannata puhaltaa, koska jos on juuri syönyt voi näyttää promilleja, vaikka ei olisi juonut alkoholia.
Humalatila on ulospäin näkyvä asia. Kyllä se voidaan henkilötodistelulla osoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä antaisin kirjallisen varotuksen jos EI ois juanu alkoholia koska parhaat kaupparatsut tekee biznestä kännissä :D:D:D
Sulle varmaan hyvä vitsi, mutta mä olen joutunut poistamaan työpaikaltani yhden rekkakuskin joka oli tullut hakemaan kuormaa kännissä. Ei naurattanut.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu työpaikan käytännöistä. Periaatteessa, jos kieltäytyy puhaltamasta voi työnantaja soittaa poliisin puhalluttamaan tai viemään verikokeeseen. Varoitus tulee näistä toimista joka kerta...ja jatkumona yleensä hoitoonohjaus, josta kieltäytyminen tietää fuduja.
mies54v
NO ei todellakaan tule kyseeseen poliisi ellei kyseessä ole työ jota ei lain mukaan saa tehdä päihtyneenä kuten bussikuski, lentäjät,
Tehdastöistä en tiedä mitä laki sanoo mutta uumoilisin että vartijalla on oikeus poistaa päihtynyt työntekijä paikalta.
Yleensä alkoholin haistaa, ja ei, purkat/mynthonit tai muut EIVÄT peitä sitä hajua.
Toisekseen MIKSI syytön ei suostuisi puhallutukseen?
Näen asian niin, että ei puhalla =myöntää syyllisyytensä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se voi olla oikein, jos heillä on muuten riittävän vahvat perusteet väitteelle. Pelkkä kieltäytyminen ei tietenkään ole peruste, mutta jos on esimerkiksi nähty työntekijän nauttivan alkoholia, tai jos hän on käyttäytymisensä perusteella ilmeisen päihtynyt, haisee viinalle tms.
Käsidesin lutraamisen määrällä kaikki haisee viinalle.
Työterveydessä kaunistelet vähän alkoholin käyttöäsi. Ei siitä voi seurata hoitoonohjausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se voi olla oikein, jos heillä on muuten riittävän vahvat perusteet väitteelle. Pelkkä kieltäytyminen ei tietenkään ole peruste, mutta jos on esimerkiksi nähty työntekijän nauttivan alkoholia, tai jos hän on käyttäytymisensä perusteella ilmeisen päihtynyt, haisee viinalle tms.
Käsidesin lutraamisen määrällä kaikki haisee viinalle.
Vanha viina haisee aika erilaiselle kuin käsidesi.
Vierailija kirjoitti:
Humalatila on ulospäin näkyvä asia. Kyllä se voidaan henkilötodistelulla osoittaa.
Ei sekava käytös välttämättä johdu alkoholista. Itse kaaduin suihkussa yhtenä aamuna ja menin kuitenkin töihin, mutta en pahemmin muista mitä siellä tein ja olin kuulemma horjunut sekä mongertanut. Lääkäri totesi aivotärähdyksen.
Kieltäytyminen on jo asian myöntämistä.