Lue keskustelun säännöt.
Tukahtumisen tunne
05.06.2022 |
Olen seurustellut jonkin aikaa ja kumppanille tuottaa ilmeisesti vaikeuksia olla erossa. Olen yrittänyt poistaa ongelmaa viettämällä aikaa yhdessä, mutta vaikka aikaa olisi vietetty pidempiä jaksoja yhdessä niin kaikki erossa vietetyt ajat tuntuvat saavan aikaan mustasukkaisuutta kumppanissa. Jos emme ole yhdessä niin pitää jatkuvasti raportoida tekemisistä ja soitella päivittäin tai muuten alkaa mielen osoittaminen.
Tunnen tukahtuvani, koska en saisi viettää omaa aikaa ollenkaan tai jos vietän niin senkin kulusta pitää jatkuvasti raportoida. Lisäksi teoriassa omat menot on ok ja puoliso niihin kannustaa, mutta toisaalta kun menon ajankohta on käsillä niin ei päästäisi millään lähtemään ajoissa vaan viivyttää lähtöä. En oikein tiedä mitä tehdä, sillä en haluaisi erota mutten oikein jatkaa näinkään. Jotenkin tuntuu, että hukkaan itseni tässä kuviossa.
Kommentit (6)
En osaa vastata, mutta omassa suhteessa ongelmana oli, että koko ajan olisi pitänyt olla yhdessä tekemässä jotain. Mielellään naisen valitsemaa juttua. Muuten olit kotona viihtyvä sohvankuluttaja. Kai se vähän sama asia on kun omat jutut jäi käytännössä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuulosta kovin tasapainoiselta suhteelta, kannattaa jutella ja sanoa että tarvitset enemmän tilaa/omaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta kovin tasapainoiselta suhteelta, kannattaa jutella ja sanoa että tarvitset enemmän tilaa/omaa aikaa.
Mitenhän tämänkin tekisi järkevästi kun toinen tuntuu olevan mustusukkainen kaikkeen entiseen liittyvään. Asioista voi keskustella, mutta sisäistääkö toinen kuitenkaan on ihan toinen juttu. :(
Entäs kun kumppani puhuu välillä todella rumasti väsyneenä tai strrssaantuneena sinulle ja muille ihmisille? Hän pitää itseään muita ajattelevana ja huomaavaisena ihmisenä, mutta on jotenkin sokea tälle puolelleen.
Olen yrittänyt asiasta mainita, mutta hän pitää sitä ihan normaalina asiana. Yritän ymmärtää ja ajatella asian johtuvan ulkoisista seikoista, mutta mitta alkaa olla täysi. Mitä jos se todellinen minänsä onkin se joka paljastuu stressaavissa tilanteissa?
Eikö kenellekään muulle ole tullut samanlaista tilannetta eteen? Vai oletteko kaikki suoraan ja siististi eronneet?
Luulin aina että olisi helppo erota tällaisessa tilanteessa, mutta kun toisessa on paljon hyvääkin. Olen kuitenkin luvannut itselleni ettei minun tarvitse enää sietää aiheetonta huonoa kohtelua ja raja on aika lähellä.
No käyhän tämä näinkin monologina. Kiitos ja anteeksi.
Eikö kukaan muu ole ollut vastaavassa tilanteessa? Luulin eroamisen olevan helpompaa kypsänä aikuisenä, mutta miten perustella eroa kun niitä hyviä hetkiäkin on eikä haluaisi heittää niitä pois? Onko joku muu eronnut vastaavassa tilanteessa? Säilyitteikö ystävinä vai tuliko erosta ruma? Vai onnistuitteko ratkaisemaan ongelman?