Teititteletkö automaattisesti iäkkäämpää ihmistä? Ikäsi?
Itse teitittelen aina, on jotenkin selkärangassa. Olen 29-vuotias.
Kommentit (52)
Isäni teititteli anoppiaan loppuun asti, vaikka asuimme samassa talossa. Jotenkin on myös selkäytimessä se teitittely, enkä todellakaan loukkaannu jos asiakaspalveluhenkilö teitittelee. Ikää 38v.
ikä-ihmisiä, siis ihmisiä, jotka ovat selkeästi mummo- ja pappaiässä. Olen 23-vuotias.
kaikkia joiden arvelen olevan minua yli 10 vuotta vanhempia. Itse olen 33-vuotta.
tai vähintään eläkeikää läheneviä. Olen 41 v.
Sellaisia tuntemattomia, jotka ovat selkeästi itseäni vanhempia so. 45+. Nuo nelikymppiset on nykyään jo siinä vyöhykkeessä, että riippuu ihmisestä. Jos on kauhean rock nelikymppinen, en ala teitittelemään. :) Ja harvaa nelikymppistä teitittelen enää sitten kun olemme puheväleissä ja rennossa tilanteessa, mutta jos vaikka kadulla pitää puhutella jotain tuntematonta, niin tottakai teitittelen.
Olen 31-vuotias.
kaikkia joiden arvelen olevan minua yli 10 vuotta vanhempia. Itse olen 33-vuotta.
Ja vaikka ikää on jo 29v. niin saatanpa niiatakin esim. onnitellessani iäkästä päivänsankaria :)
tavatessa vähän tilanteen mukaan. No oikeastaan jätän teitittelemättä vain ihan selkeästi alle 20-veet. En jaksa alkaa arvailemaan kenenkään ikää, eikä se olekaan mun alalla mitenkään tarpeellista. Sinutellessakin sanon aina sinä, en koskaan sää ja sua ja sulle. Ikä 30, vakavahenkisessä virastossa töissä.
kiitos vastauksista!
Tarkoitin juuri tuota, että teititteleekö tuntematonta iäkkäämpää.
Täytyy korjata kuitenkin, että en teitittele aina. Olen opettaja ja minulla on usein ryhmiä, joissa on vanhempaa porukkaa niin siellä en teitittele, ovat vapaamuotoisia tilanteita (harrastusaine) ja jotenkin tuntuu että auktoriteetin takia sinuttelen, vaikka voisin iältäni olla heidän lapsenlapsi.
En myöskään todellakaan loukkaannu teitittelystä. Kuuluu mielestäni asiaan asiakaspalvelussa, jos on vähänkin muodollisempi tilanne.
Tulee myös selkärangasta automaattisesti ja olen 36 v.
ja myös polvet taipuu helposti eli niiaan edelleen kun kätteleen vanhempia sukulaisia tai arvokkaammassa kättelytilanteessa.
Joskus joku sanoi että on nöyristelyä niiata, mutta mun mielestä jos tuosta tuntuu niin on itsetunto-ongelmia. Mun mielestä kuuluu edelleen ihan perus hyvään käytökseen.
70-luvullahan tästä pokkuroinnista nimenomaan haluttiin eroon ja päästiinkin, nytkö te nuoret ihmiset aloitatte sen uudelleen?
Teitittelen ainoastaan päälle 70-vuotiaita, he ovat aikanaan kasvaneet kulttuurissa,jossa järjestään kaikkia teititeltiin.
Joskus joku sanoi että on nöyristelyä niiata, mutta mun mielestä jos tuosta tuntuu niin on itsetunto-ongelmia. Mun mielestä kuuluu edelleen ihan perus hyvään käytökseen.
Tuntuisi kummalta niiata, liitän sen niin vahvasti lapsuuteen!
Se 31-vuotias, joka teitittelee 45+
Eikö kukaan uskalla myöntää että ei teitittele? Jotenkin kuvittelisin että alle kaksikymppiset eivät osaa(?) teititellä. Miten teidän joidenkin vastaajien teini-ikäiset lapset, osaavatko teititellä? Mielestäni ovat käytöstapojen perusjuttuja nuo teitittelyt.
Itse en kyllä niiaamaan ala! Joku roti sentään...!
Ja olen 22 vuotias. Jäänyt lapsuusajoilta mieleen. Harvoja tilanteet jolloin en teitittele.
Eikö kukaan uskalla myöntää että ei teitittele? Jotenkin kuvittelisin että alle kaksikymppiset eivät osaa(?) teititellä. Miten teidän joidenkin vastaajien teini-ikäiset lapset, osaavatko teititellä? Mielestäni ovat käytöstapojen perusjuttuja nuo teitittelyt. Itse en kyllä niiaamaan ala! Joku roti sentään...!
teitittelevät myös. 16 ja 19 vuotiaat.
puolesta aina töissä ollessani oli sitten minua vanhempi tai nuorempi.
Tosin kerran olen tehnyt sinunkaupat töissä asiakkaan kanssa (päälle 40v, nainen) joka loukkaantui teitittelystä. Tivasi vain, että mikä oikeus minulla on pitää häntä niiiiiiiin vanhana, että teitillä tarvii :D
ikää itselläni on 28v.