Kertokaa, miten ja missä luitte yo-kokeisiin!
Kommentit (9)
Kotona luin sen vähän mitä luin. M:n paprut tuli enkä yhtään ihmettele kun mietin panostuksen tasoa. Jos olisin yhtään viitsinyt tehdä enempää niin olisi mennyt paremmin, mutta eipä tuo ole estänyt etenemistä elämässä.
En ole ylioppilas. Turha koulu koko lukio. Työttömiä korkeasti koulutettuja on aivan valtavasti
Elämää kannattaa elää eikä valittaa joka asiasta
En lukenut tai valmistautunut mitenkään, ajattelin, että siellä on väkisinkin niin paljon kysymyksiä että löydän sieltä semmoiset mihin osaan jotain vastata. A, B, M ja E tuli.
Kotona luin, muistaakseni aluksi n. 5 tuntia päivässä. Myöhemmin lukeminen väheni, ehkä koin ettei ollut enää paljoa luettavaa. Oli hyötyä mutta kurssien opiskelu silloin, kun ne ovat, on tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Kotona luin, muistaakseni aluksi n. 5 tuntia päivässä. Myöhemmin lukeminen väheni, ehkä koin ettei ollut enää paljoa luettavaa. Oli hyötyä mutta kurssien opiskelu silloin, kun ne ovat, on tärkeintä.
Ja kavereista valtaosa luki aika vähän, kai heidän oli vaikea saada aikaiseksi. Eli tehokkaalla lukemisella pääsee kyllä etulyöntiasemaan.
Vaatekomerossa ja keittiössä ja olohuoneessa
Kallion kirjastossa, Yrjönkadun kirjastossa, Kirjakaapelissa (Lasipalatsin yläkerrassa; en tiedä, onko sitä enää olemassa, ei varmaankaan). Oli hyötyä, sain L E E E.
Muistan istuneeni vuonna 95 ainakin puiston penkillä lukemassa:) Luin monta tuntia päivässä, kuten olin aina kokeisiinkin lukenut. Mulla on aina ollut huono muisti eli kertausta tarvittiin. Kirjoitin yhden ällän ja muut m.
En lukenut, pääsin mielestäni hyvillä arvosanoilla läpi ja haluamasi opiskelupaikkaa.