Miten joidenkin ihmisten vanhemmat voivat olla niin julmia? Nimenomaan aikuisten

Ura vei. Ehkä lapsuus oli jonkinlainen, trauma vanhemmalla? Amalgaamit, tv:n aivopesu, aspergereitä? Valo katosi vai oliko sitä vanhemmilla?

jatkan vielä tuota aloitustani. Ystäväni vanhemmat eivät esimerkiksi koskaan ole käyneet tyttärensä ja perheensä luona kylässä. Vetoavat aina johonkin tekosyyhyn miksi eivät pääse lasten syntymäpäiville/rippijuhliin.

Välit on hyvin olemattomat, ehkä jotkut joulukahvit ja tietenkin vanhempien luona.

Tämä tuntuu todella kylmältä, kun omat välit vanhempiin on läheiset ja varsinkin kun on saanut itsekin lapsia. Tuntuisi ihan käsittämättömältä etten olisi heidän kanssa missään tekemisissä aikuisena.

- ap

Mielenterveysongelmia on paljon, varsinkin vanhemmalla väellä erilaisia traumoja kun elämä on ollut niin kovaa. Surullistahan se on , mutta minulla myös tämmöiset vanhemmat. Ovat erakoituneet kotiin.

Oma äitini ei ole vastannut viesteihin eikä puheluihin vuosiin. Loukkaantui kun sain oman perheen ja muutimme toiselle puolelle Suomea.

Mun on täytynyt katkaista välit äitiin - tai olla mahdollisimman vähän tekemisissä. On tosi kontrolloiva ja manipuloi. Hyvin arvaamaton ja paljon narsistisia piirteitä.

Yhtenä hetkenä saattaa olla täysin tyyni ja hyväntuulinen, toisessa hetkessä muuttuu ihan päinvastaiseksi. Huutaa, haukkuu, raivoaa.

Pitkän prosessin olen joutunut käymään läpi, että olen päässyt äidin otteesta tarpeeksi etäälle.

Dementian yksi oire on ilkeys ja tunteettomuus.

Ymmärrän että aikuisena helposti etäännytään omista vanhemmista, kun oma elämä vie. Asutaan muualla jne. Nykyaikana on kuitenkin niin paljon erilaisia tapoja olla yhteydessä, edes viestein.

Tai silloin harvoin kun nähdään, niin odottaisi jollainlailla että on mukava nähdä oma lapsensa. (viittaan tässä mieheni äitiin) Päinvastoin, käytös on tosi jäykkää ja tunteetonta.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että aikuisena helposti etäännytään omista vanhemmista, kun oma elämä vie. Asutaan muualla jne. Nykyaikana on kuitenkin niin paljon erilaisia tapoja olla yhteydessä, edes viestein.

Tai silloin harvoin kun nähdään, niin odottaisi jollainlailla että on mukava nähdä oma lapsensa. (viittaan tässä mieheni äitiin) Päinvastoin, käytös on tosi jäykkää ja tunteetonta.

-ap

Odottaisi , siis osoittaisi

Olen tuntenut hyvän ystäväni 22 vuotta, olemme 27-vuotiaita.

Lapsuudesta ja teini-iästä muistan, kuinka niinä harvoina kertoina, kun uskalsin ystäväni kotiin mennä, oli hänen äitinsä hänelle jatkuvasti raivoissaan. Kirkui, haistatteli, haukkui vammaiseksi ja läskiksi ja paiskoi tavaroita. Kuulemma myös löi ystävääni ja hänen veljeään välillä, mutta ei tietenkään vieraiden nähden ikinä.

Ystäväni ei ole puhunut kotioloistaan ihan hirveästi juuri koskaan, mutta eipä silti tarvinnut kysellä, kun hän lakkasi pitämästä yhteyttä äitiinsä viitisen vuotta sitten. Niin siinä käy, kun ei anna lapselleen aihetta pitää yhteyttä, onneksi nykyään välejä lapsiin ei pidetä enää vanhemman ihmisoikeutena, jos paukkuja vanhemmuuteen ei ole

Se on sitä suurinta rakkautta, sä et vaan tiedä sellaisesta mitään. Älä puutu äidin ja lapsensa väleihin.

Esimerkiksi minun vanhempani eivät ole ikinä käyneet meillä, koska meillä joutuisi orjailemaan. Tarkoittaa ilmeisesti sitä, että nukkuisivat työhuoneen vuodesohvalla yön tai pari ja söisivät kanssamme samaa ruokaa. Huomautin, että paikkakunnalla on hotellejakin jos ei halua meillä yöpyä. Eivät ilkeä sanoa suoraan, ettei perheeni ja kotini kelpaa heille.

Ei lisääntyminen vaadi mitään ihmisyystestiä, valitettavasti.

Kysyin kerran tunnekylmältä äidiltä, miksi teki lapsia. Vastaus oli: no kun se on tapana.

Siis jonkun kulissin takia, kun muutkin. Ei siihen mitään ajattelua tarvi, eikä tunteita.

Sitten ihmettelee kun ei tule lapsenlapsia.

Vierailija kirjoitti:

Se on sitä suurinta rakkautta, sä et vaan tiedä sellaisesta mitään. Älä puutu äidin ja lapsensa väleihin.

Ai suurinta rakkautta on että minä jätän omat lapseni täysin huomiotta, sitten kun heistä tulee aikuisia? En koskaan soittele/ käy kylässä.

En osallistu lastenlasten synttäreille ja kohtelen kuin ilmaa silloin kun nähdään. Moitin ja arvostelen.

Onpas meillä erilainen käsitys siitä mikä on suurinta rakkautta.

- ap

Tunnetaidot on tosi monella hukassa . Eikä tarvitse olla edes kovin vanhakaan äiti tai isä. Onneksi nykyään enemmän kiinnitetään huomiota tähän.

Joo. Mun mutsi ei koskaan soita, eikä sitä kiinnosta tietää mun elämästä. Joskus ihan vaan piruillakseni soitan ja kysyn mitä sille kuuluu. Yleensä kertoo kavereistaan, sairauksistaan ja elämästään.

Ei käynyt katsomassa edes sairaalassa, kun olin siellä kolme kuukautta parikymppisenä.

Joskus mietin, miten edes kehtaa esittää "rakastavaa" äitiä somessa/ ihmisten seurassa, kun ei selkeästi tunne mitään omaa lastaan kohtaan...

Tosi monessa tämmöisessä perheessä ongelmana on justiinsa tuo tunnekylmyys ja puhumattomuus. Tai sitten vanhemmalla tai molemmilla on jotain muita ongelmia. Kohdellaan huonosti omia lapsia, ollaan suorastaan ilkeitä ja vihamielisiä. Todennäköisesti lapsuus on ollut samanlainen.

Se kyllä yllättää kuinka yleistä tämmöinen on. Miten ihmiset oikein kohtelee lapsiaan?

Ole onnellinen siitä, että voit tätä asiaa näin vilpittömästi ihmetellä. Olet jäänyt paitsi asiasta,joka yllättävän monelle on ihan tuttua; välinpitämättömyyttä ja laiminlyöntiä,väheksyntää. Näiden taustalla on vanhempien traumoja, omia kuormia, sairauksia, ei sen ihmeellisempää, mutta kyllähän sellainen vanhempi jäljen jättää ja usein onkin parempi ettei tuollaiset vanhemmat tiiviisti elämässä olekaan.

Ihmiset ei siis kuitenkaan automaattisesti ole hyviä ja anna parasta lapsilleen, mutta ei se tarkoita että he pahojakaan olisi. Ihmisiä vaan.