Mistä voimavaroja ja uskallusta laittaa koko elämä uusiksi tai mistä tietää, onko se edes tarpeen?

Ongelmani tulikin jo pääpiirteittäin otsikossa, mutta avaan vielä hieman taustaa. Olen elänyt pian kymmenen vuotta avoliitossa, jossa olen lähes jatkuvasti kokenut pienempää tai suurempaa tyytymättömyyttä. Meillä on kyllä hyviäkin hetkiä, joihin tarrautuen olen jäänyt näinkin pitkäksi aikaa. Kun on tarpeeksi pitkään yrittänyt rakentaa toisen kanssa tulevaisuutta, vuodet vierivät ja biologinenkin kello tikittää, en ole uskaltanut tehdä lähtöpäätöstä. Toisaalta työelämän saralla tapahtuneet muutokset ja jatkuva epävakaus ovat myös osaltaan jarruttaneet minua viime vuosina tekemästä isoja muutoksia muilla elämän osa-alueilla.

Nyt tilanteeni on se, että olen hiljattain jäänyt yllättäen työttömäksi. Työelämän saralla olen viime vuosina kokenut lähes tulkoon pelkästään isoja pettymyksiä. Vaikka olen yrittänyt tehdä kaikkeni ja edennyt määrätietoisesti kohti tavoitteitani, mikään ei ole tuntunut menevän kuten olen hartaasti toivonut, vaan olen pikemminkin ottanut takapakkia. Samaan aikaan parisuhteessani on jälleen ollut laskusuhdanne nyt useamman kuukauden ajan. Alan ehkä vihdoin olla valmis myöntämään itselleni, että tämä parisuhde ei seuraavan kymmenenkään vuoden aikana tule etenemään ja syvenemään siten kuin toivoisin.

Ikää on +30 ja tällä hetkellä tunnen aika vahvasti, että jos joskus on aika tehdä isompia muutoksia elämässään, nyt voisi ehkä olla se hetki. Olen aina haaveillut elämäntyylistä, jossa pääsisin matkustelemaan enemmän, ehkä jopa eteläiseen Eurooppaan muutosta. Tällä hetkellä koen järjellä ajatellen, että ei oikein ole mitään, mikä minua erityisesti Suomessa pidättelisi. Toisaalta haaveilen vielä jollain tasolla myös lapsista ja mikäli tämän haaveen haluan toteuttaa, uuden miehen löytämisen suhteen alkaa olla kiire. Myös keskeneräinen tutkinto kummittelee takaraivossa, vaikka ko. alan työurani oltua pelkkää taapertamista vuodesta toiseen olen alkanut harkita vahvasti myös alanvaihtoa.

Summa summarum, koen tarvetta isommille tai pienemmille muutoksille, että pystyisin jatkossa nauttimaan enemmän elämästäni ja toteuttamaan haaveitanikin. Kaikki viime aikaiset epäonnistumiset ja vastoinkäymiset ovat kuitenkin syöneet uskoani itseeni ja siihen, että elämä kantaa. Kuten tekstistäni ehkä näkee, on niin paljon asioita, joihin kaipaisin muutosta. Jos saisin iästäni edes viisi vuotta pois, kokisin, että minulla olisi paremmin mahdollisuus alkaa hiljalleen tunnustella ja rakentaa oman näköistäni elämää, jossa olisin itse keskiössä. Tässä iässä biologisen kellon tilityksen voimistuessa, näillä voimavaroilla ja tässä taloudellisessa tilanteessa tuntuu kuitenkin, että minun on pakko tehdä valintoja siitä, mihin haluan panostaa. Ja sitten taas tunnen tämän valinnan tekemisen mahdottomaksi. Tutkinto ei enää odota vaan olen yliopiston puolelta aika selkä seinää vasten. Matkusteluvietin en usko täysin hiljenevän koskaan ja takaraivossa kolkuttaa, että nyt on otettava kaikki vapaudesta irti, kun ei vielä ole lapsia. Ja sitten taas toisaalta tiedän, että vähitellen alkaa olla korkea aika tehdä jotakin lasten saamisen eteen, jos meinaa (en ole edes 100% varma, haluanko lapsia..). Ihannetilanteessa löytäisin kumppanin, joka jakaisi rakkauteni matkustelua, näkemistä ja kokemista kohtaan, mutta mistä tiedän, onko tämäkään enää kohdallani realismia? Tällä track recordilla on vaikea uskoa enää onnellisiin sattumiin. Jollain pitäisi itsensä elättääkin. Teen niin tai näin tuntuu, että en pysty tekemään riittävästi riittävän nopeasti.

Ajatuksia, neuvoja, vinkkejä? Mistä tiedän, mitkä ovat omalla kohdallani ne kriittisimmät muutokset ja asiat, joihin nyt kannattaisi panostaa? Mitä te tekisitte tällaisessa tilanteessa?