Pahin kokemus työssänne
Mikä se on ollut ja vaivaako tapahtuma edelleen?
Kommentit (30)
yt-neuvottelut ja joukkoirtisanomiset.
Vierailija kirjoitti:
Nuoren harjoittelijapojan kuolema. Vaivaa edelleen silloin tällöin.
Joo, kyllä ne ovat nuo työtoverien kuolemat melko rankkoja kokemuksia.
Minultakin kuoli naistyötoveri rintasyöpään. Vaikka ei oltu siviilielämässä ystäviä, oltiin kuitenkin yli 20 vuotta samassa työpaikassa ja tehtiin töitä yhdessä, oltiin työkaverit.
Oli surullinen ja alakuloinen tunnelma, kun lopulta tuli viesti, että hän menehtynyt sairauteensa.
Olin kesätöissä käsityöpuodissa.
Viereisen puodin täti v i h a s i minua ja kävi vähän väliä meidän puodin puolella vittuilemassa ja valittamassa etten ole tehnyt sitä tätä tai tuota kesken kassaruuhkan (eri yrityksillä yhteinen eteinen jonka siivous tehtiin vuorottain).
Sain kuulla työni loputtua että naapurin yrittäjätäti oli aikonut tehdä minusta rikosilmoituksen koska olin kuulemma varastanut kesän ajan hänelle tulevia tavaratoimituksia. Olin kuulemma ottanut hänen postipakettinsa vastaan ja allekirjoituskin oli kuulemma minun.
Oma ihana työnantajani piti puoliani koska olen kunnollinen ja moitteetin työntekijä.
Kävi ilmi että naapuriyrittäjän blondihko tytär oli ottanut vastaan noita mystisiä kadonneita postipaketteja ja unohtanut merkata niitä inventaariossa.
Blondin kanssa meillä oli tasan yhteinen nimen etukirjain.
Ei enää ikinä myyjäksi!
Varmaan ihan vaan ne huårittelut ja tappouhkaukset, joita parikymppisenä ravintolatyöntekijänä saa kuulla kun keräilee tuoppeja/kahvikuppeja pöydistä.
teollisuustyöstä jäi kammo sitä alaa kohtaan, en olisi uskonut miten kohtuuttoman fyysisesti raskasta se voi olla vielä 2000-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Nuoren harjoittelijapojan kuolema. Vaivaa edelleen silloin tällöin.
ihan kauheaa:( kuoliko hän siis työvuoron aikaan ;( Saitteko työnohjausta tai jotain kriisiapua ? Olen todella pahoillani tuosta mitä olette joutuneet kokemaan.
Narsisti osaamaton esihenkilö, joka tekee kaikkensa nostaakseen itseään alaistensa kustannuksella.
Se kun kloppina työsuhteeni purettiin koejalla kun työntekoni oli liian hidasta ja tehotonta. Se otti itsetunnolle mutta toisaalta myös se toimi jonkinlaisena perseellepotkijana. Olisin voinut masentua mutta päätin silloin että en anna periksi ja hain töitä samalta alalta mutta pienemmältä työnantajalta ja sainkin tuurilla opastajakseni vanhan ukon jolla oli kärsivällisyyttä opettaa alan niksejä ja myös tukea henkisesti. Nykyisin olen alani parhaimmistoa. Tuo oppi-isäni on jo lähemmäs kahdeksankymppinen eläkeukko mutta käyn silti kylässä hänen luonaan säännöllisesti ja olen jopa luvannut hänelle että olen aikanaan kantamassa hänen arkkuaan.
m38
Äitini kuoli, samana vuonna yt- neuvottelut, jossa jouduin irtisanotuksi. Te - toimistosta ehdotettiin lähihoitajaksi kouluttautumista, karenssin uhalla. Jouduin käymään lähihoitajan koulutuksen , vaikka inhoan alaa. En sovellu alalle. Nyt työttömänä.
Minua potkaistiin vatsaan, kun odotin ensimmäistä lastani (hoitoala). Onneksi sain tapauksen jälkeen siirron turvallisempaan yksikköön ja tehtävään. Pelästyin kamalasti, mutta lapsi oli kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoren harjoittelijapojan kuolema. Vaivaa edelleen silloin tällöin.
ihan kauheaa:( kuoliko hän siis työvuoron aikaan ;( Saitteko työnohjausta tai jotain kriisiapua ? Olen todella pahoillani tuosta mitä olette joutuneet kokemaan.
Kuoli työvuoron aikana, ei saatu mitään infoa työnantajalta tästä tapahtumasta, eikä minkäänlaista kriisiapuakaan. Ihan kauhea kokemus, oli juuri edellisenä päivänä ollut mun mukana harjoittelemassa hommia.
Vierailija kirjoitti:
Minua potkaistiin vatsaan, kun odotin ensimmäistä lastani (hoitoala). Onneksi sain tapauksen jälkeen siirron turvallisempaan yksikköön ja tehtävään. Pelästyin kamalasti, mutta lapsi oli kunnossa.
Minkälaisessa paikassa olit töissä ja kuka potkaisi? Sori jos vaikutan tungettelevalta mutta kiinnostaa nuo hoitoalan väkivaltatilanteet ilmiönä.
Työtapaturma, vahvaa happoa kaatu päälle. Oma moka oli. Kiitos välittömän ensiavun (juoksu hätäsuihkuun) ei tullut ekan asteen palovammoja kummempaa, paranivat parissa viikossa. Toki varuilta ambulanssi tuli ja vei eka sairaalaan tsekkaukseen.
On jättänyt henkisen jäljen, jännitän vielä vuosia myöhemmin vahvoja happoja. Työssäni käsittelen niitä liki viikottain, labra kun on ja kemikaalit kuuluu asiaan. Mutta suurin osa hommista hoituu ongelmitta, joskus, onneksi harvemmin, pitää pyytää työkaverilta apua jos pitää vaikka iso määrä happoa laimentaa. Muutoin pidän työstäni kovasti, joten koitna vain vähitellen asiaa työstää että en tarttisi apua. Nykyään tämä jo riippuu enää vain päivästä, jos on stressiä, tuo ahdistaa herkemmin. Stressittömämpänä päivänä onnistuu jo.
Asiakkaan kuolema hoitovirheen vuoksi. Vaivaa edelleen tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Se kun kloppina työsuhteeni purettiin koejalla kun työntekoni oli liian hidasta ja tehotonta. Se otti itsetunnolle mutta toisaalta myös se toimi jonkinlaisena perseellepotkijana. Olisin voinut masentua mutta päätin silloin että en anna periksi ja hain töitä samalta alalta mutta pienemmältä työnantajalta ja sainkin tuurilla opastajakseni vanhan ukon jolla oli kärsivällisyyttä opettaa alan niksejä ja myös tukea henkisesti. Nykyisin olen alani parhaimmistoa. Tuo oppi-isäni on jo lähemmäs kahdeksankymppinen eläkeukko mutta käyn silti kylässä hänen luonaan säännöllisesti ja olen jopa luvannut hänelle että olen aikanaan kantamassa hänen arkkuaan.
m38
Mahtava tarina, toivottavasti myös totta.
Minut pakoitettiin lähihoitajan opintoihin, karenssin uhalla. Elämäntilanne oli vaikea, en osannut vastustaa asiaa. Luulin, että on pakko opiskella lähihoitajaksi, te- toimistosta ei annettu muuta vaihtoehtoa. Koulu sujui hyvin, mutta vihasin harjoittelujaksoja. En sovellu hoitoalalle, en tule toimeen omaisten, enkä väkivaltaisten asukkaiden kanssa. Pelkään hoitaa väkivaltaisia asukkaita. Vihaan työtäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kun kloppina työsuhteeni purettiin koejalla kun työntekoni oli liian hidasta ja tehotonta. Se otti itsetunnolle mutta toisaalta myös se toimi jonkinlaisena perseellepotkijana. Olisin voinut masentua mutta päätin silloin että en anna periksi ja hain töitä samalta alalta mutta pienemmältä työnantajalta ja sainkin tuurilla opastajakseni vanhan ukon jolla oli kärsivällisyyttä opettaa alan niksejä ja myös tukea henkisesti. Nykyisin olen alani parhaimmistoa. Tuo oppi-isäni on jo lähemmäs kahdeksankymppinen eläkeukko mutta käyn silti kylässä hänen luonaan säännöllisesti ja olen jopa luvannut hänelle että olen aikanaan kantamassa hänen arkkuaan.
m38
Mahtava tarina, toivottavasti myös totta.
Täyttä totta. Oppi-isäni on sellainen vanhan liiton duunari ja hänestä olisi tuhat tarinaa kerrottavana mutta ei liity aiheeseen joten jätettäköön kertoilematta. Oman isäni ohella tärkein mies minulle maailmassa.
m38
Kiitos näistä tarinoista, olette kukin tarinansa jättäneet ansainneet kukan, olkaa hyvät ja mukavaa kesää jokaiselle, luin mielelläni kaikki 🏵
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kun kloppina työsuhteeni purettiin koejalla kun työntekoni oli liian hidasta ja tehotonta. Se otti itsetunnolle mutta toisaalta myös se toimi jonkinlaisena perseellepotkijana. Olisin voinut masentua mutta päätin silloin että en anna periksi ja hain töitä samalta alalta mutta pienemmältä työnantajalta ja sainkin tuurilla opastajakseni vanhan ukon jolla oli kärsivällisyyttä opettaa alan niksejä ja myös tukea henkisesti. Nykyisin olen alani parhaimmistoa. Tuo oppi-isäni on jo lähemmäs kahdeksankymppinen eläkeukko mutta käyn silti kylässä hänen luonaan säännöllisesti ja olen jopa luvannut hänelle että olen aikanaan kantamassa hänen arkkuaan.
m38
Mahtava tarina, toivottavasti myös totta.
Täyttä totta. Oppi-isäni on sellainen vanhan liiton duunari ja hänestä olisi tuhat tarinaa kerrottavana mutta ei liity aiheeseen joten jätettäköön kertoilematta. Oman isäni ohella tärkein mies minulle maailmassa.
m38
Olen iloinen ja jopa ylpeä puolestasi, hieno tarina 🌹
Nuoren harjoittelijapojan kuolema. Vaivaa edelleen silloin tällöin.