Juoppo mies taas ulkona(vuodatusta)

Sinne meni taas. Just aamulla pyysi anteeksi eilistä kohtaustaan minkä kännissä sai, lähti hoitamaan työkkäriä yms. asioita kaupungille. Tuli takaisin ruusun kanssa. Ja TAAS kännissä. Tulee anteeksi-että-olin-taas-humalassa ruusun kanssa kotiin, humalassa!!! V**tu, oikein järjen jättiläinen. Tänään homma taas kärjistyi kunnon tappeluksi, ukko paiskoi mua kynillä ja puhelimilla. Lopuksi ruuttasi lapsen vatsalääkkeet mun päähän. Ai niin, onhan meillä pieni vauva, tietenkin....



Tais vähän kirpasta kun haukuin päin naamaa juopoksi. Siitähän se riemu ja tavaroiden viskely alko. Sitten jo kaiveltiin esiin meikäläisen ainutta kömmähdystä ja huoriteltiin päälle. Joskus suhteen alku aikoina olin tyttöjen kanssa liikenteessä, join vähän reippaasti ja tulin kotiin krapulaisena ja fritsu kaulassa. Sen tosin oli kyllä tehnyt mun kaveri, samaa sukupuolta ja idea oli vissiin loistava humalatilassa...Muisti kyllä homman jälkeen päin ja selitti tilanteen mun miehelle, mutta eihän toi edelleenkään usko, vaikka on antanut jo anteeksi monta kertaa. Tiedän, tiedän, kuulostaa tosi pahalta ja itsekään en varmaan uskoisi, mutta...Jos on anteeksi annettu niin pitääkö siihen aina vaan takertua monen vuodenkin jälkeen??



Eipä ole itse tullut juopoteltua oikeastaan ollenkaan sen jälkeen. Ja sehän on suorastaan syyllisyyden tunnustus, eikö??!!??

Monta vuotta olen katsonut päältä hänen juopotteluaan ja surkeita selviämis yrityksiä ja yrittänyt kannustaa. Muutaman kerran on päässyt a-klinikalle asti, mutta todennut,että ei sieltä löytynytkään ihmelääkettä alkoholismiin ja jättänyt kesken. "Jutellaan ja jutellaan, ei sieltä saa oikeaa apua!!"toteaa hän. ????? Eikö sitten oikeasti usko olevansa ongelmainen. Ainakin monta kertaa uhonnut, että pystyy lopettamaan milloin vain, mutta lopulta sihahtaa ja taas mennään.



Kannustaa kun yritän ja kehua silloin kun sattuu olemaan selvinpäin, niin yleensä se johtaa siihen, että lähdetään palkitsemaan itseään. Viinalla tietenkin. Jos on pari päivää mennyt selvipäin ja eukkokin sen jo huomaa, niin kyllähän se on VÄHINTÄÄN parin kalja arvoinen suoritus. Mielellään pikkuisen vahvempaakin.



Viimeisin syy sille,että juo, on tietysti se, että olen niin uppoutunut vauvaani. Hän on jäänyt täysin ulkopuoliseksi tässä perheessä, kuulemma. Ei saa osallistua mihinkään. No varmaan annan kolmikuisen jurriselle!!! En tod!!! Mitä se oikein kuvittelee...

Sitten kun on selvinpäin, tuntuu siltä että ei oikein kiinnosta. Tai sitten pitäis olla joka välissä kertomassa mitä tehdä lapsen kanssa tai olla huolehtimassa siitä, että hän saa osallistua tarpeeksi. Haa, mulla on siis kaksi lasta?



Ai niin, eihän täällä saa tarpeeksi seksiäkään!!! Paljon kiinnostaa rakastella ihmisen kanssa joka ei ole moneen vuoteen ollut mun luottamuksen arvoinen. Koko ajan joutuu pettymään uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...No, tajuatte varmaan...



Olen kyllä uppoutunut lapseeni ihan täysillä. Rakastan niin paljon!!! Ja haluan elää täysillä lapsen mukana tämän pienen hetken, vauva-ajan. Ja olen varmaan vähän vauvan "ominutkin" itselleni. Mutta voiko joku minua siitä syyllistää? No joo, tietysti voi ja se joku varmasti löytyy täältä...



Mikä jumalauta saa ihmisen uskomaan tyhjiin lupauksiin monta vuotta? Ensimmäisen raitistumislupauksen sain kun olimme seurustelleet vasta muutaman kuukauden. Rohkeus ei riitä lähtemiseen, mutta herkuttelen kyllä ajatuksella harva se päivä. Mut pelkään et se tekis jotain itselleen. Ja silti joskus toivon että se kuolisi pois. Sais rauhan ja lakkais kiusaamasta kaikkia lähimmäisiään.



Tää on niin hirveetä, kun ihmistä revitään kahtaalle. Toisaalta haluais jatkaa yrittämistä ja ymmärtää, raapia rakkautensa sirpaleet taas kasaan ja yrittää taas kerran unohtaa tuntemansa viha. Ja toisaalta...Niin, tosiaan vihaa sitä kusipäätä joka sieltä pullosta ryömii. Ja toisaalta tietää, että selvinpäin sieltä löytyy se ihminen jota kuitenkin jaksais rakastaa.