Hölmöä sanoa toisen eroa turhaksi

syy tehdä töitä suhteen eteen.

Tuskin kukaan hetken päähänpistosta eroaa, ensin yritetään ja tsempataan ja taas yritetään, kunnes pakko vaan todeta, että parempi erillään. Ja aikaa tähän prosessiin menee vuosia.

Ei nyt millään pahalla, mutta tuskinpa monessakaan eroperheessä lapsille on jäänyt epäselväksi milloin vanhemmat eivät enää rakasta toisiaan. Ja vaikka lapsi aina toivookin vanhempiensa yhdessä pysymistä, avioliitto on kahden kauppa- vaimon ja miehen, ei suinkaan lapsen.



Itse olen eroperheestä enkä koe ettenkö "kykenisi kunnollisiin suhteisiin", "luottaisi enää kehenkään" jne. paskaa. Toki lapsen mieli järkkyy erosta, entäs sitten? Jos aikuiset pysyvät AIKUISINA ja hoitavat eronsa+jälkipelit fiksusti, jotain vikaa on lapsen päänupissa jossei siihen sopeudu jossain vaiheessa elämää.

eikä siinä auta, vaikka toinen kuinka haluaisi tehdä töitä suhteen eteen.



Meitä on niin erilaisia ihmisiä ja parisuhteessakin on aina kaksi.

jos vanhemmat esim. riitelee joka asiasta eikä ole onnellisia kuin että eroaisivat. Lapset ovat herkkiä, kyllä he varmasti aistivat kireän ilmapiirin vaikka vanhemmat yrittäisivätkin esittää muuta. Omat vanhempani eivät edes riidelleet mitenkään erityisesti, mutta kyllä minä ainakin näin jälkeenpäin koen, että olisi ehkä ollut parempi, että olisivat eronneet. Kärsin itse nuoruudessa ja aikuisiän kynnyksellä mm. masennuksesta ja ahdistuksesta, mutten silloin ymmärtänyt, mistä kaikki johtui. Nyt myöhemmin vasta omassa parisuhteessa on tajunut, miten huono vanhempieni liitto on ollut (lapsena kaikkea piti normaalina) ja miten paljon se on vaikuttanut minuun. Vanhempien parisuhteestahan muodostuu helposti ns. alitajuinen malli lapselle, joka helposti toistuu myöhemmin (alkoholisti-isien tyttäret päätyvät parisuhteeseen alkoholistin kanssa jne), joten siinäkin mielessä olisi minusta terveempää joissain tapauksissa erota.

syy tehdä töitä suhteen eteen.

toisistaan piittamattomat vanhemmatkin on lapsille traumaattista, tai jos jompikumpi osapuoli on hirviö.

Tulkaa nyt esiin kertomaan, oletteko kärsineet.

itse vertaan itseäni, jonka vanhemmat ovat olleet yhdessä 30 vuotta, ja kaveriani, jonka vanhemmat erosivat, tai toista kaveriani, jonka vanhemmat olivat asumuserossa ennen isän kuolemaa, niin kyllä minä olen meistä se traumatisoitunein ja epätasapainoisin. Yritin kyllä työntää lapsuuteni mielen nurkkaan, mutta näen paljon painajaisia lapsuudestani, jolloin se on taas mielessä koko päivän. Ja mua tai ketään muutakaan perheenjäsentä ei lyöty tai mitään, oli vain liiallista alkoholinkäyttöä ja ainaista riitelyä. En ikinä kokenut että musta olisi välitetty, varmaan vanhempien energia meni vain toisiinsa.