Miten uupumuksesta toipuminen yleensä etenee sairauslomalla?
Olen nyt kolmatta päivää sairauslomalla työuupumuksen vuoksi. Tein koko alkuvuoden aivan liian suurta työtaakkaa. Kaksi viikkoa olen nyt ainakin kotona. Sitä tässä mietin että milloinkahan olo alkaa olemaan normaali kun nyt ainakin olen ihan naatti eikä oikein kiinnosta tai innosta mikään enkä oikein jaksakaan mitään.
Onneksi puoliso sanoi että näytän kuulemma paremmalta. Kai se helpotus oravanpyörästä pääsemisestä näkyy naamassa. Joudun lähes satavarmasti vaihtamaan työnantajaa, mutta vaikea innostua noista uusista työnantajista tässä uupuneessa tilassa. Kohtalontovereita?
Kommentit (57)
Minä en juurikaan toipunut sairasloman aikana, olin saikulla 3 viikkoa. Odotukset olivat kovat, että nyt alkaa toipuminen, mutta tosiasiassa esim. nukuin sairasloman aikana jopa huonommin kuin yleensä. Suurimman muutoksen toipumiseen teki lopulta työtehtävissä tehdyt muutokset. Olin sairaslomalla keväällä ja syksyn tullen aloin huomaamaan muutoksia parempaan voinnissa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 9 kk menossa ja psykiatri väläytteli osatyökyvyttömyyseläkkeen mahdollisuutta. Kai sulla oli sen verran fiksu lääkäri, että laittoi masennuksena sairausloman? Uupumuksen vuoksi kun ei tahdo saada sairauspäivärahoja.
No todettiin että mitään masennusta ei ole ja tuo kirjattiin ahdistuksena sairauslomaksi. Mulla on tarkoitus kuntouttaa itseni taas virkeäksi omaksi itsekseni tässä kahdessa vkossa ja mitään kelaa en aio vaivata - ainakin kovasti toivon niin. Ap

Liian kovat odotukset saattaa kostautua. Tuollainen asenne ei ole hyväksi. Jossain vaiheessa sitä kelaa saattaa tarvita, jos ei elä puolison siivellä tai säästöillä, niin kannattaisi olla lausunnot kunnossa. Fiksu lääkäri ottaa tämän itse puheeksi. Kuulostaa kyllä vähän manialta tuo sinun pyrkimys.
Jättäkää ne iltaviinit ja sidukat nauttimatta. Mulla jo yksi annos harvoin otettuna tekee sen, että nukun seuraavan yön rauhattomasti, eli uni ei ole ravitsevaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 9 kk menossa ja psykiatri väläytteli osatyökyvyttömyyseläkkeen mahdollisuutta. Kai sulla oli sen verran fiksu lääkäri, että laittoi masennuksena sairausloman? Uupumuksen vuoksi kun ei tahdo saada sairauspäivärahoja.
No todettiin että mitään masennusta ei ole ja tuo kirjattiin ahdistuksena sairauslomaksi. Mulla on tarkoitus kuntouttaa itseni taas virkeäksi omaksi itsekseni tässä kahdessa vkossa ja mitään kelaa en aio vaivata - ainakin kovasti toivon niin. Ap
Ethän odota liikoja itseltäsi, että hetkessä pystyisit purkamaan pitkän ajan kuluessa kertyneen kuormituksen. Olen itsekin saikulla ja vähän väliä pyyhkäisee valtava väsymys päälle vaikka välillä koitan jotain touhutakin. Tuntuu että vasta toisella viikolla on alkanut ylivirittynyt olo hitaasti helpottaa. En ole lähelläkään pirteätä silti enkä luultavasti tule olemaan pitkään aikaan.
Jaa että ylisuorittaja on määrännyt uupumukselleenkin aikarajan. Toivottavasti totuus tulee vastaan jossain vaiheessa, eikä kiusaa ainakaan työyhteisöä vaihtelevan manian ja uupumuksen vallassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 9 kk menossa ja psykiatri väläytteli osatyökyvyttömyyseläkkeen mahdollisuutta. Kai sulla oli sen verran fiksu lääkäri, että laittoi masennuksena sairausloman? Uupumuksen vuoksi kun ei tahdo saada sairauspäivärahoja.
No todettiin että mitään masennusta ei ole ja tuo kirjattiin ahdistuksena sairauslomaksi. Mulla on tarkoitus kuntouttaa itseni taas virkeäksi omaksi itsekseni tässä kahdessa vkossa ja mitään kelaa en aio vaivata - ainakin kovasti toivon niin. Ap
No Kela se kuitenkin maksaa sun palkkasi työnantajalle, heti kun olet yli 9 pv sairaslomalla.
Sikäli mikäli olet, palkallisella sairaslomalla juuri nyt.
Mulla meni vuoden verran, tosin saikun sijaan irtisanomisiin ja olin jo muissa puuhissa ollut jo hyvän tovin siinä vaiheessa.
Täällä kohtalotoveri, joka joutuu/pääsee ehkä pian saikulle uupumuksen vuoksi. BDI-testi antoi tulokseksi lievän masennuksen. Voiko sen perusteella päästä sairaslomalle vai pitäisikö olla vähintään keskivaikea?
Täällä toinen, joka on uupumuksen vuoksi saikulla. Eniten masentaa se, että onnistuin vihdoin saamaan vakituisen koulutusta vastaavan työpaikan, mutta nyt pelkään, että menetän sen, kun tuli tehtyä liian innokkaasti töitä ja uuvuttua sairaslomalle. Voiko ne tämän vuoksi purkaa työsopimuksen koeajalla?
1v ja 2kk sitten jäin vakavan uupumuksen takia saikulle. En saanut edes saikulla levätä, joka viikko piti kuunnella lääkärin tai pomon kehotuksia palata töihin. Lääkäri alkoi lopulta savustaa minua ulos.
Irtisanouduin 6kk sitten.
Vasta nyt koen olevani melkein oma itseni. Koko tämän ajan olen käynyt omakustanteisesti terapiassa (silti olin työterveyslääkärin mukaan hoitovastainen).
Olen uskomattoman vihainen siitä, mitä työelämästä on tullut.
Anna itsellesi siis aikaa levätä kunnolla. Uupumus ei lähde kahdessa viikossa.
Olin saikulla vuoden enkä koskaan palannut ennalleen. Kognitiiviset oireet jäivät pysyviksi :( En pysty enää koskaan korkeakoulutusta vastaaviin töihin, joita tein aiemmin. Onko kellään muulla muisti heikentynyt pysyvästi tai onko ketään, joka olisi pitkän ajan päästä parantunut siitä ennalleen?

Kuulostaa kamalalta. Miten tuo on mahdollista?! Miten lääkäri yritti savustaa ulos? Eihän se ole lääkärin tehtävä ollenkaan!
Ei se mihinkään korjaannu saikulla paitsi ehkä jollain psykopaateilla. Itse olen joskus ollut ja niin kamala morkkis poissaolosta että paheni vaan. BDI-testi antanut minulle viimeiset 20 vuotta erittäin vakavan masennuksen merkit, silti parempi olla töissä kun poissa.
Mulla meni kahden viikon saikkupätkät niin, että ekan viikon aamupäivinä epäilin olenko edes uupunut/masentunut ja iltapäivästä alkoi taas ahdistus painaa.
Toinen viikko meni siihen, että pelkäsin joutuvani palaamaan taas sorvin ääreen. Ei tuollaisesta parane, jos saikut on lyhyissä pätkissä. Sitten sain pedemmän pätkän, kun sain masennusdiagnoosin ja samoin piti alkaa lääkitys. Lääkäri sanoi, ettei pitempiä saikkupätkoä voi kirjoittaa ilman lääkitystä, masennusta pitää hoitaa lääkkeillä. Siitä se alkoi helpottaa, kun ei tarvinnut tuota kahden viikon epävarmuutta enää elää.
Mä olin 9kk uupumuksen vuoksi sairaslomalla.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri, joka joutuu/pääsee ehkä pian saikulle uupumuksen vuoksi. BDI-testi antoi tulokseksi lievän masennuksen. Voiko sen perusteella päästä sairaslomalle vai pitäisikö olla vähintään keskivaikea?
Jaa, oli mullakin.
Mä kävin töissä.
En jäänyt sairauslomalle. En kokenut, että se auttaisi.
En tiedä mikä on sopiva kenellekin.
Vierailija kirjoitti:
Olin saikulla vuoden enkä koskaan palannut ennalleen. Kognitiiviset oireet jäivät pysyviksi :( En pysty enää koskaan korkeakoulutusta vastaaviin töihin, joita tein aiemmin. Onko kellään muulla muisti heikentynyt pysyvästi tai onko ketään, joka olisi pitkän ajan päästä parantunut siitä ennalleen?
Kyllä ne palautuu. Pitää käsitellä se uupumuksen aiheuttama trauma koko keholle ja aivoille. Uudelleenohjelmoida aivot. Omasta kokemuksesta kognitiivisten kykyjen lasku johtuu siitä, että keho menee hälytystilaan helposti. Se pitää vain ohjelmoida pois terapialla tai omin keinoin.