Lue keskustelun säännöt.
Lapsi määrää perheessä?
16.05.2022 |
Lapseni on todella vaikea uskoa, että hän ei saa määrätä perheessä. Päivät on yhtä kiukkua ja huutoa, kun lapsi ei millään usko, että hän ei ole se, joka määrää. Hän saattaa huutaa tunnin täyttä kurkkua raivoaan siitä, että ei saanut määrätä jotain asiaa.
Meillä on kuitenkin asioita, joita lapsi saa päättää. Siis häneen itseensä liittyviä, kuten laittaako sinisen vai punaisen paidan tänään. Tai kun mennäänkö tänään pelaamaan jalkapalloa vai leikkikentälle, kun mennään ulkoilemaan. Lapsi on siis neljä, ja minusta tuollaiset sopii sen ikäisen päätettäväksi. Mutta miten saada hänet uskomaan, että hän ei voi olla se, joka perheessä määrää ja suurin osa asioista on niitä, joita lapsi ei päätä?
Kommentit (60)
Olen itse aika ehdoton tämän asian kanssa. Vaikka minulle huutaisi tunnin täyttä kurkkua, niin silti ei saa määrätä. Olen joskus miettinyt, olenko liian ehdoton, mutta toisaalta en ymmärrä, että miten lapsi oppisi, että hän ei määrää asioita perheessä, jos saisi tahtonsa tunnin huudolla läpi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna nyt ihmeessä lapsenkin päättää asioista. Hän voi saada vielä jotian traumoja.
Jaa-a. Meillä ei kysytä lapselta sellaisia asioita joita hän ei voi päättää. Kerrotaan hieman etukäteen, että kohta lähdetään kauppaan, jotta lapsella on aikaa lopettaa leikit rauhassa, eikä tule äkillisiä yllätyksiä. Tarvittaessa kerrotaan miksi jokin asia tehdään, esim. kaupassa pitää käydä koska muuten meillä ei ole ruokaa. Lapsi voi valita vaikka minkä takin haluaa laittaa, tai ottaa lelun mukaan autoon tms. Näillä voi monesti hämätä jos lähtö on muuten nihkeää.
Voihan meillä olla helppo lapsikin, mutta kyllä ihan normaalit uhmat ja väännöt ja kiukuttelut on käyty läpi. Tuo ennakointi on auttanut paljon, ei revitä lasta mukaan kesken leikin tai lastenohjelman, vaan sanotaan että voi tehdä loppuun sen mitä on tekemässä ja sen jälkeen tapahtuu jotain muuta, kuten lähdetään jonnekin tms. Tarvittaessa otetaan lapsi olalle ja mennään, eikä jäädä enempäänsä neuvottelemaan. Aina annetaan mahdollisuus toimia yhteistyössä, mutta jos se ei onnistu, niin se ei estä meitä hoitamasta asioita. Lapsi on myös alusta asti joutunut sopeutumaan siihen, ettei hänellä ole valtaa päättää monestakaan asiasta.
Hyvä että et taivu lapsen tahtoon! Kyllä se jossain vaiheessa rauhoittuu
Hyvin menee mama, meillä oli samanlaista. Kesti tonne eskarin loppupuolelle asti. Nyt hyväkäytöksinen, luotettava 16v nuori mies.ä, koska en antanut periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toimit vaan kerta toisensa jälkeen johdonmukaisesti, niin lapsi oppii kyllä ja aika palkitsee sinut.
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Meillä ei kysytä lapselta sellaisia asioita joita hän ei voi päättää. Kerrotaan hieman etukäteen, että kohta lähdetään kauppaan, jotta lapsella on aikaa lopettaa leikit rauhassa, eikä tule äkillisiä yllätyksiä. Tarvittaessa kerrotaan miksi jokin asia tehdään, esim. kaupassa pitää käydä koska muuten meillä ei ole ruokaa. Lapsi voi valita vaikka minkä takin haluaa laittaa, tai ottaa lelun mukaan autoon tms. Näillä voi monesti hämätä jos lähtö on muuten nihkeää.
Voihan meillä olla helppo lapsikin, mutta kyllä ihan normaalit uhmat ja väännöt ja kiukuttelut on käyty läpi. Tuo ennakointi on auttanut paljon, ei revitä lasta mukaan kesken leikin tai lastenohjelman, vaan sanotaan että voi tehdä loppuun sen mitä on tekemässä ja sen jälkeen tapahtuu jotain muuta, kuten lähdetään jonnekin tms. Tarvittaessa otetaan lapsi olalle ja mennään, eikä jäädä enempäänsä neuvottelemaan. Aina annetaan mahdollisuus toimia yhteistyössä, mutta jos se ei onnistu, niin se ei estä meitä hoitamasta asioita. Lapsi on myös alusta asti joutunut sopeutumaan siihen, ettei hänellä ole valtaa päättää monestakaan asiasta.
Ei meilläkään kysytä. Ja lähdöt ja muut sanotaan ajoissa, jotta ehtii rauhassa tehdä loppuun kesken olevat asiat.
Kerron esimerkin meidän arjesta: sanon lapselle, että alan hetken päästä tekemään päivällistä ja voit tulla auttamaan tai jäädä leikkimään. Lapsi vastaa, että ei kun nyt lähdetään pihalle. Kerron rauhallisesti, että ei lähdetä, vaan äidin on aika tehdä päivällistä (ja voit auttaa tai leikkiä yksin). Alkaa täyttä kurkkua huutaminen, että äidin täytyy heti lähteä minun kanssa pihalle. Ja huuto jatkuu vain, vaikka saisin päivällisen jo valmiiksikin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa yrittää hämätä ja viedä huomio johonkin muuhun. En tarkoita mitään lahjomista, mutta jos jää vänkäämään lapsen kanssa, niin tilanne pahenee koko ajan.
Minä lempeästi kerron lapselle, että nyt ei tehdä näin, ja sitten vaivihkaa yritän keksiä jotakin mikä saisi lapsen unohtamaan koko asian. Vaikkapa näytä isille sitä hienoa piirustusta minkä teit päiväkodissa tai haluatko auttaa äitiä laittamaan pyykit koneeseen?, mikä ikinä tepsiikin. Sellainen päiden lyöminen yhteen ja ei:n hokeminen ei johda mihinkään hyvään ja hedelmälliseen.
Huutaako ja karjuuko lapsi raivoissaan vai itkeekö pettyneenä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää vaihe kannattaa jaksaa hoitaa juuri noin eli tarjota lapsille ikätasonmukaisia valinnan mahdollisuuksia ja sit tuoda turvaa arkeen sillä, et aikuinen päättää. Tietysti lapselle pitää tarjota huomiota, hellyyttä ja kehuja silloin, kun hän toimii toivotulla tavalla (siis muulloinkin kuin päätöstilanteissa). Näen työssäni todella paljon perheitä, jossa lapsi on lipsahtanut perheen pomoksi ja se on hirveää koko perheelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Meillä ei kysytä lapselta sellaisia asioita joita hän ei voi päättää. Kerrotaan hieman etukäteen, että kohta lähdetään kauppaan, jotta lapsella on aikaa lopettaa leikit rauhassa, eikä tule äkillisiä yllätyksiä. Tarvittaessa kerrotaan miksi jokin asia tehdään, esim. kaupassa pitää käydä koska muuten meillä ei ole ruokaa. Lapsi voi valita vaikka minkä takin haluaa laittaa, tai ottaa lelun mukaan autoon tms. Näillä voi monesti hämätä jos lähtö on muuten nihkeää.
Voihan meillä olla helppo lapsikin, mutta kyllä ihan normaalit uhmat ja väännöt ja kiukuttelut on käyty läpi. Tuo ennakointi on auttanut paljon, ei revitä lasta mukaan kesken leikin tai lastenohjelman, vaan sanotaan että voi tehdä loppuun sen mitä on tekemässä ja sen jälkeen tapahtuu jotain muuta, kuten lähdetään jonnekin tms. Tarvittaessa otetaan lapsi olalle ja mennään, eikä jäädä enempäänsä neuvottelemaan. Aina annetaan mahdollisuus toimia yhteistyössä, mutta jos se ei onnistu, niin se ei estä meitä hoitamasta asioita. Lapsi on myös alusta asti joutunut sopeutumaan siihen, ettei hänellä ole valtaa päättää monestakaan asiasta.
Ei meilläkään kysytä. Ja lähdöt ja muut sanotaan ajoissa, jotta ehtii rauhassa tehdä loppuun kesken olevat asiat.
Kerron esimerkin meidän arjesta: sanon lapselle, että alan hetken päästä tekemään päivällistä ja voit tulla auttamaan tai jäädä leikkimään. Lapsi vastaa, että ei kun nyt lähdetään pihalle. Kerron rauhallisesti, että ei lähdetä, vaan äidin on aika tehdä päivällistä (ja voit auttaa tai leikkiä yksin). Alkaa täyttä kurkkua huutaminen, että äidin täytyy heti lähteä minun kanssa pihalle. Ja huuto jatkuu vain, vaikka saisin päivällisen jo valmiiksikin.
Ap
Miten tuollaisen lapsen saa aikaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huutaako ja karjuuko lapsi raivoissaan vai itkeekö pettyneenä?
Molempia. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huutaako ja karjuuko lapsi raivoissaan vai itkeekö pettyneenä?
Molempia. Ap
Miten tuollainen on mahdollista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mitään muita ongelmia, eli onko kyse vain luonteesta, vai voisiko taustalla olla jokin diagnoosi?
Normaalin lapsen kanssa auttaa vain se, että pysyy jämäkkänä ja johdonmukaisena, eikä anna huudolle periksi. Erityislapsen kohdalla minulla ei ole tietoa miten olisi paras toimia.
Itse osoitan lapselle myös ymmärrystä ja myötätuntoa, en jätä huutamaan yksin vaan otan syliin ja kerron miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään, ja että näen kyllä että lasta harmittaa kun ei pääse ulos, nyt täytyy tehdä ruokaa ja ulkoillaan sen jälkeen/huomenna tms.
Lohdutatko lasta silloin kun huutaa pettymystään, vai jätätkö vain huomiotta ja yksin käsittelemään tunteitaan?
On lapsia jotka toimivat kuin ajatus...lapsia jotka ovat kovapäisiä...lapsia jotka ovat varsinaisia luupäitä... ihan siis kaikella rakkaudella... aikuinen on aikuinen, se joka päättää...ap toimii aivan oikein, on vahva, luotettava ja turvallinen... aikuinen kenelle voi kiukuta... voimia sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Lohdutatko lasta silloin kun huutaa pettymystään, vai jätätkö vain huomiotta ja yksin käsittelemään tunteitaan?
Pitkään lohdutin joka kerta, mutta elämä alkoi mennä vaikeaksi niin. En millään saa tehtyä vaikka sitä päivällistä, jos joudun olemaan vain lohduttamassa lasta. Nykyään olen siinäkin ehdottomampi. Lohdutan jonkun verran, mutta en anna huudon estää minua vaikka tekemästä ruokaa. En tiedä teenkö tässä väärin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Hyvin menee mama, meillä oli samanlaista. Kesti tonne eskarin loppupuolelle asti. Nyt hyväkäytöksinen, luotettava 16v nuori mies.ä, koska en antanut periksi.
Mä voin kertoa tähän, että tuttavaperheessä lapsi oli pienenä oikein kunnon pikku prinssi, jolle annettiin kaikki periksi huudon jälkeen ja hänen mukaansa hypättin. Ajattelin silloin, että tuosta ei hyvä seuraa teini-iässä.
Eikä mitä. Hieno ja hyväkäytöksinen nuori mies tuli hänestä.
Että eiköhän tämäkin ole lopulta lapsen luonteesta kiinni mitä sieltä lopulta tulee.
Vierailija kirjoitti:
Onko mitään muita ongelmia, eli onko kyse vain luonteesta, vai voisiko taustalla olla jokin diagnoosi?
Normaalin lapsen kanssa auttaa vain se, että pysyy jämäkkänä ja johdonmukaisena, eikä anna huudolle periksi. Erityislapsen kohdalla minulla ei ole tietoa miten olisi paras toimia.
Itse osoitan lapselle myös ymmärrystä ja myötätuntoa, en jätä huutamaan yksin vaan otan syliin ja kerron miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään, ja että näen kyllä että lasta harmittaa kun ei pääse ulos, nyt täytyy tehdä ruokaa ja ulkoillaan sen jälkeen/huomenna tms.
En oikein tiedä. Ei kukaan ole epäillyt mitään diagnoosia, mutta itse luin jotain uutista erityisherkkyydestä, ja siinä oli jotain mikä täsmäsi lapseeni. Ap
Jotkut lapset on niin voimakastahtoisia, että rääkyvät vuoden, ennen kuin uskovat tuon asian.