Lue keskustelun säännöt.
Lapsi määrää perheessä?
16.05.2022 |
Lapseni on todella vaikea uskoa, että hän ei saa määrätä perheessä. Päivät on yhtä kiukkua ja huutoa, kun lapsi ei millään usko, että hän ei ole se, joka määrää. Hän saattaa huutaa tunnin täyttä kurkkua raivoaan siitä, että ei saanut määrätä jotain asiaa.
Meillä on kuitenkin asioita, joita lapsi saa päättää. Siis häneen itseensä liittyviä, kuten laittaako sinisen vai punaisen paidan tänään. Tai kun mennäänkö tänään pelaamaan jalkapalloa vai leikkikentälle, kun mennään ulkoilemaan. Lapsi on siis neljä, ja minusta tuollaiset sopii sen ikäisen päätettäväksi. Mutta miten saada hänet uskomaan, että hän ei voi olla se, joka perheessä määrää ja suurin osa asioista on niitä, joita lapsi ei päätä?
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mielestä minun pitäisi paljon useammin antaa lapselle mitä lapsi haluaa, jotta kotona olisi hiljaista. Eli tästä tilanteesta on tullut vähän jo kiistaa meidän välille, mikä uuvuttaa minua. Ap
Mitä mies tekee sillä välin kun lapsi huutaa ja raivoaa, jos on paikalla? Onko lapsen kanssa vai ulkoistaako itsensä jonnekin muualle ja jättää sinut selviämään yksin?
Antaako mies periksi huutamiselle? Jos antaa, niin siinä on yksi ongelman juurisyy ja se muutenkin aiheuttaa lapselle hämmennystä. Olisi erittäin tärkeää, että vanhemmilla on yhtenäinen linja kasvatusasioissa.
Mies on väärässä, siitä ei seuraa mitään hyvää jos lapsi alkaa huutamalla saada tahtonsa läpi.
Jättää minut selviämään yksin. Ei hän niinkään anna periksi huutamiselle vaan ulkoistaa itsensä ja vaatii että minä annan periksi ellei lapsi muuten lopeta kiukkua. Ap
Alkaa kuulostaa siltä, että perheenne ongelmat ei johdu lapsen käytöksestä, vaan syyt on muualla ja lapsi sitten oireilee niitä.
Kiva mies sinulla (not) 👍
Sekin voi olla. Lapsesta en ole vikaa etsinyt, itseäni olen syyttänyt ongelmista. Ap
Sinä sentään yrität olla hyvä vanhempi, mies sen sijaan sabotoi sen mitä sinä yrität saavuttaa.
Miksi joku mies tekisi noin?
Miksi joku mies muuttuu miesvauvaksi, kun hän saa vauvan? Vaikea kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mielestä minun pitäisi paljon useammin antaa lapselle mitä lapsi haluaa, jotta kotona olisi hiljaista. Eli tästä tilanteesta on tullut vähän jo kiistaa meidän välille, mikä uuvuttaa minua. Ap
Mitä mies tekee sillä välin kun lapsi huutaa ja raivoaa, jos on paikalla? Onko lapsen kanssa vai ulkoistaako itsensä jonnekin muualle ja jättää sinut selviämään yksin?
Antaako mies periksi huutamiselle? Jos antaa, niin siinä on yksi ongelman juurisyy ja se muutenkin aiheuttaa lapselle hämmennystä. Olisi erittäin tärkeää, että vanhemmilla on yhtenäinen linja kasvatusasioissa.
Mies on väärässä, siitä ei seuraa mitään hyvää jos lapsi alkaa huutamalla saada tahtonsa läpi.
Jättää minut selviämään yksin. Ei hän niinkään anna periksi huutamiselle vaan ulkoistaa itsensä ja vaatii että minä annan periksi ellei lapsi muuten lopeta kiukkua. Ap
Alkaa kuulostaa siltä, että perheenne ongelmat ei johdu lapsen käytöksestä, vaan syyt on muualla ja lapsi sitten oireilee niitä.
Kiva mies sinulla (not) 👍
Sekin voi olla. Lapsesta en ole vikaa etsinyt, itseäni olen syyttänyt ongelmista. Ap
Sinä sentään yrität olla hyvä vanhempi, mies sen sijaan sabotoi sen mitä sinä yrität saavuttaa.
Miksi joku mies tekisi noin?
Ei varmaan tarkoituksella teekään, mutta ei ymmärrä/jaksa/osaa toimia oikein, jolloin lopputuloksena tilanne vain pahenee, ja ap:n kasvatuspyrkimykset menevät hukkaan miehen väärän toiminnan seurauksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä tilanteet sellaisia, joissa sinun huomio on pois lapselta? Eli lapsi yrittää keksiä jotain yhteistä tekemistä juuri silloin kun sinun pitäisi tehdä jotain muuta kuin olla lapsen kanssa?
Usein kyllä. Mutta pakkohan minun on tehdä välillä vaikka ruokaa tai kotitöitä. Ja lapsi siis aina saa tulla niihin mukaan, jos haluaa. Ap
Totta kai pitää, eihän tarkoitus olekaan että lapseen keskittyy 24/7 eikä muuta pysty tekemään.
Ajattelin vain sitä, että kokeeko lapsi jotenkin tavallista vaikeampana tai uhkaavana sen että jätät hänet hetkeksi yksin, eikä kestä sitä ja yrittää kaikin keinoin saada sinut tekemään jotakin yhdessä, ja kehittää sitten näitä vaatimuksia että pitäisi aloittaa jokin leikki juuri silloin.
Eikö mies voisi viedä lasta ulkoilemaan silloin kun teet ruokaa, jos on kotona? Ja tämä tietysti jo ennen kuin tilanne eskaloituu huudoksi? Vai eikö jaksa olla sen vertaa oman lapsensa kanssa?
Olet varmaan oikeassa tuossa, että lapsi kokee tavallista vaikeampana sen, jos jätän hänet huomiotta hetkeksi. Olen sitä joskus itsekin miettinyt. Mutta en tiedä miksi. Olen aina yrittänyt olla niin lämmin ja rakastava ja huomioiva kuin ikinä osaan.
Kyllä mies välillä yrittää tehdä lapsen kanssa jotain muuta kun teen ruokaa, mutta usein lapsi haluaa vain äidin, vaikka miten sanoisin että ole isä kanssa nyt. Ja tilanne eskaloituu huudoksi, jos lapsi ei saa äitiä. Välillä tietenkään mies ei ole kotonakaan, eli ei aina voida jakaa kumpi tekee ruokaa.
Ap
Meillä on myös nelivuotiaalla tuo äidissä roikkuminen voimakasta, vaikka mies on hoitanut lasta yhtä paljon kuin minäkin.
Lapsi kyllä yleensä lopulta hyväksyy isän leikkiseuran, vaikka ensin protestoikin, mutta meillä on erona se, että mies on aina ollut todella osallistuva ja hoitaa myös vaikeatkin tilanteet jämäkästi mutta lempeästi, ja meillä on yhtenäinen linja siinä miten lapsen kanssa toimitaan. Lapsi siis joko leikkii isänsä kanssa tai tulee pyörimään ja touhuamaan minun ympärille silloin kun teen jotain muuta, tai katsoo lastenohjelmia, jos sattuu olemaan ruutuaika käsillä.
Teillä on nyt ilmeisesti kaksi ongelmaa:
1) mies ja hänen toimintansa
2) se, ettei lapsi kestä sitä että teet jotain muuta kuin annat täyden huomiosi hänelle
Miehelle pitäisi antaa kurinpalautus, mutta sitä en tiedä mikä olisi paras tapa totuttaa lapsi siihen että pärjää hetken myös ilman sinua, ja miksi asia on lapselle noin vaikea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä tilanteet sellaisia, joissa sinun huomio on pois lapselta? Eli lapsi yrittää keksiä jotain yhteistä tekemistä juuri silloin kun sinun pitäisi tehdä jotain muuta kuin olla lapsen kanssa?
Usein kyllä. Mutta pakkohan minun on tehdä välillä vaikka ruokaa tai kotitöitä. Ja lapsi siis aina saa tulla niihin mukaan, jos haluaa. Ap
Totta kai pitää, eihän tarkoitus olekaan että lapseen keskittyy 24/7 eikä muuta pysty tekemään.
Ajattelin vain sitä, että kokeeko lapsi jotenkin tavallista vaikeampana tai uhkaavana sen että jätät hänet hetkeksi yksin, eikä kestä sitä ja yrittää kaikin keinoin saada sinut tekemään jotakin yhdessä, ja kehittää sitten näitä vaatimuksia että pitäisi aloittaa jokin leikki juuri silloin.
Eikö mies voisi viedä lasta ulkoilemaan silloin kun teet ruokaa, jos on kotona? Ja tämä tietysti jo ennen kuin tilanne eskaloituu huudoksi? Vai eikö jaksa olla sen vertaa oman lapsensa kanssa?
Olet varmaan oikeassa tuossa, että lapsi kokee tavallista vaikeampana sen, jos jätän hänet huomiotta hetkeksi. Olen sitä joskus itsekin miettinyt. Mutta en tiedä miksi. Olen aina yrittänyt olla niin lämmin ja rakastava ja huomioiva kuin ikinä osaan.
Kyllä mies välillä yrittää tehdä lapsen kanssa jotain muuta kun teen ruokaa, mutta usein lapsi haluaa vain äidin, vaikka miten sanoisin että ole isä kanssa nyt. Ja tilanne eskaloituu huudoksi, jos lapsi ei saa äitiä. Välillä tietenkään mies ei ole kotonakaan, eli ei aina voida jakaa kumpi tekee ruokaa.
Ap
Meillä on myös nelivuotiaalla tuo äidissä roikkuminen voimakasta, vaikka mies on hoitanut lasta yhtä paljon kuin minäkin.
Lapsi kyllä yleensä lopulta hyväksyy isän leikkiseuran, vaikka ensin protestoikin, mutta meillä on erona se, että mies on aina ollut todella osallistuva ja hoitaa myös vaikeatkin tilanteet jämäkästi mutta lempeästi, ja meillä on yhtenäinen linja siinä miten lapsen kanssa toimitaan. Lapsi siis joko leikkii isänsä kanssa tai tulee pyörimään ja touhuamaan minun ympärille silloin kun teen jotain muuta, tai katsoo lastenohjelmia, jos sattuu olemaan ruutuaika käsillä.
Teillä on nyt ilmeisesti kaksi ongelmaa:
1) mies ja hänen toimintansa
2) se, ettei lapsi kestä sitä että teet jotain muuta kuin annat täyden huomiosi hänelleMiehelle pitäisi antaa kurinpalautus, mutta sitä en tiedä mikä olisi paras tapa totuttaa lapsi siihen että pärjää hetken myös ilman sinua, ja miksi asia on lapselle noin vaikea.
Ei tuollaiseen mieheen mikään kurinpalautus auta.
Jotkut lapset on vaan tuollaisia kuin demonin riivaamia. Älä anna periksi. Uskon, että rauhoittuu ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse aika ehdoton tämän asian kanssa. Vaikka minulle huutaisi tunnin täyttä kurkkua, niin silti ei saa määrätä. Olen joskus miettinyt, olenko liian ehdoton, mutta toisaalta en ymmärrä, että miten lapsi oppisi, että hän ei määrää asioita perheessä, jos saisi tahtonsa tunnin huudolla läpi. Ap
Jaa-a, vaikea sanoa. Itse olin aikoinani aivan turhaan ehdoton tuon asian kanssa, sillä lapsi on nyt 25v, ja samanlainen itsemäärääjä edelleen. Eli täysin hyödytöntä oli huudattaa sitä lapsuus ja nuoruus, miksikään se ei siitä muuttunut, ainoastaan välit olivat huonohkot teini-iässä, nyt aikuisena taas hyvät välit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse aika ehdoton tämän asian kanssa. Vaikka minulle huutaisi tunnin täyttä kurkkua, niin silti ei saa määrätä. Olen joskus miettinyt, olenko liian ehdoton, mutta toisaalta en ymmärrä, että miten lapsi oppisi, että hän ei määrää asioita perheessä, jos saisi tahtonsa tunnin huudolla läpi. Ap
Jaa-a, vaikea sanoa. Itse olin aikoinani aivan turhaan ehdoton tuon asian kanssa, sillä lapsi on nyt 25v, ja samanlainen itsemäärääjä edelleen. Eli täysin hyödytöntä oli huudattaa sitä lapsuus ja nuoruus, miksikään se ei siitä muuttunut, ainoastaan välit olivat huonohkot teini-iässä, nyt aikuisena taas hyvät välit.
Mutta minulla on käytännössä vain kaksi vaihtoehtoa: joko suostua lapsen määräilyyn ja tehdä mitä lapsi vaatii minua tekemään tai olla suostumatta tähän. Olen valinnut jälkimmäisen.
En minä lasta huudata häntä itseään koskevissa triviaaleissa asioissa, esim jos sanon että valitse sininen tai punainen paita ja lapsi alkaa huutamaan että hän haluaa vain vihreän, niin jos vihreä on puhtaana, niin hän saa sen kyllä. Mutta jos lapsi alkaa huutamaan täyttä kurkkua, että äidin pitää heti heittää voltti (keksitty esimerkki), niin en heitä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko nämä tilanteet sellaisia, joissa sinun huomio on pois lapselta? Eli lapsi yrittää keksiä jotain yhteistä tekemistä juuri silloin kun sinun pitäisi tehdä jotain muuta kuin olla lapsen kanssa?
Usein kyllä. Mutta pakkohan minun on tehdä välillä vaikka ruokaa tai kotitöitä. Ja lapsi siis aina saa tulla niihin mukaan, jos haluaa. Ap
Totta kai pitää, eihän tarkoitus olekaan että lapseen keskittyy 24/7 eikä muuta pysty tekemään.
Ajattelin vain sitä, että kokeeko lapsi jotenkin tavallista vaikeampana tai uhkaavana sen että jätät hänet hetkeksi yksin, eikä kestä sitä ja yrittää kaikin keinoin saada sinut tekemään jotakin yhdessä, ja kehittää sitten näitä vaatimuksia että pitäisi aloittaa jokin leikki juuri silloin.
Eikö mies voisi viedä lasta ulkoilemaan silloin kun teet ruokaa, jos on kotona? Ja tämä tietysti jo ennen kuin tilanne eskaloituu huudoksi? Vai eikö jaksa olla sen vertaa oman lapsensa kanssa?
Olet varmaan oikeassa tuossa, että lapsi kokee tavallista vaikeampana sen, jos jätän hänet huomiotta hetkeksi. Olen sitä joskus itsekin miettinyt. Mutta en tiedä miksi. Olen aina yrittänyt olla niin lämmin ja rakastava ja huomioiva kuin ikinä osaan.
Kyllä mies välillä yrittää tehdä lapsen kanssa jotain muuta kun teen ruokaa, mutta usein lapsi haluaa vain äidin, vaikka miten sanoisin että ole isä kanssa nyt. Ja tilanne eskaloituu huudoksi, jos lapsi ei saa äitiä. Välillä tietenkään mies ei ole kotonakaan, eli ei aina voida jakaa kumpi tekee ruokaa.
Ap
Meillä on myös nelivuotiaalla tuo äidissä roikkuminen voimakasta, vaikka mies on hoitanut lasta yhtä paljon kuin minäkin.
Lapsi kyllä yleensä lopulta hyväksyy isän leikkiseuran, vaikka ensin protestoikin, mutta meillä on erona se, että mies on aina ollut todella osallistuva ja hoitaa myös vaikeatkin tilanteet jämäkästi mutta lempeästi, ja meillä on yhtenäinen linja siinä miten lapsen kanssa toimitaan. Lapsi siis joko leikkii isänsä kanssa tai tulee pyörimään ja touhuamaan minun ympärille silloin kun teen jotain muuta, tai katsoo lastenohjelmia, jos sattuu olemaan ruutuaika käsillä.
Teillä on nyt ilmeisesti kaksi ongelmaa:
1) mies ja hänen toimintansa
2) se, ettei lapsi kestä sitä että teet jotain muuta kuin annat täyden huomiosi hänelleMiehelle pitäisi antaa kurinpalautus, mutta sitä en tiedä mikä olisi paras tapa totuttaa lapsi siihen että pärjää hetken myös ilman sinua, ja miksi asia on lapselle noin vaikea.
Varmaan oikein sanottu nuo kohdat 1 ja 2. Mutra en tiedä mitä tekisin niille. Miehelle olen kyllä puhunut hänen toiminnan ongelmista, mutta ei tuo ota puheitani kuuleviin korviinsakaan. Ap
Oletko koettanut kysyä lapselta kun rauhoittunut mikä häntä harmitti tilanteessa? Osaisiko lapsi kertoa yhtään mikä saa suuttumaan?
Osaatko sinä analysoida ja arvata etukäteen tilanteet milloin lapsi tulee suuttumaan?
Meillä esikoinen sai todella kovia raivareita nälkäisenä. Siis jo 4 kk ikäisenä vauvana suuttui mummolleen joka ei antanut maitopulloa heti kun vauva heräsi. Olin ohjeistanut äitini että antaa maidon 5min kuluessa siitä kun vauva herää tai vauva suuttuu. Äitini viiden lapsen kokemuksella naureskeli ohjeelleni ja piti minua hysteerisenä eikä hätäillyt pullon kanssa kun ei kukaan voi olla heti nälkäinen kun herää. No äiti soitti sitten minut kotiin kesken hautajaisten kun ei saanut vauvaa millään rauhoittumaan.
Meillä oli pakko huolehtia tälle lapselle ruokaa riittävän usein tai maailma hajosi. Ja raivoamisen jälkeen lapsi ei tahtonut alkaa syömään kuin pakotettuna. Sitten kun oli väkisten syötetty vähän niin normalisoitui taas. Tämä ominaisuus alkoi helpottaa noin kouluiässä ja sen jälkeen ei ole raivonnut jos ruokaväli pidempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse aika ehdoton tämän asian kanssa. Vaikka minulle huutaisi tunnin täyttä kurkkua, niin silti ei saa määrätä. Olen joskus miettinyt, olenko liian ehdoton, mutta toisaalta en ymmärrä, että miten lapsi oppisi, että hän ei määrää asioita perheessä, jos saisi tahtonsa tunnin huudolla läpi. Ap
Mielestäni toimit aivan oikein! Lapsen pitää oppia, että huudolla ei saa tahtoaan läpi.
Minulla oli ex-ystävä, jonka lasten ei tarvinnut huutaa kuin minuutti, jonka jälkeen äiti huokaili "hyvä on sitten". Huutoahan sitten riitti loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa suoraan sanottuna vi*tumaisen oloinen lapsi. Mutta pysy kannassasi. 4-vuotiaan pitää pystyä leikkimään yksin. Nykyaikana on myös noita digilaitteita. Anna katsoa ohjelmia, kun teet ruokaa.
50 jatkaa
Meillä esikoisella oli myös kovia raivareita jotka liittyivät tiettyihin ruokiin. Eli sattumalta huomattiin että aina tasan kaksi tuntia pähkinöiden syönnin jälkeen lapsi tekemällä teki riidan. Siis käski minua nostamaan jonkun lelun lattialta ja jos nostin niin heitti sen alas ja käski taas nostamaan ym. Määräsi vaikka jonkin asian niin että sai riidan.
Ilmeisesti kyse oli allergioista koska verikokeissa näkyi allergioina pähkinät ja kanamuna joiden jälkeen raivosi. Ja antihistamiini helpotti raivon pois 10 minuutin kuluessa. Muuten raivosi 30-60 minuuttia kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa suoraan sanottuna vi*tumaisen oloinen lapsi. Mutta pysy kannassasi. 4-vuotiaan pitää pystyä leikkimään yksin. Nykyaikana on myös noita digilaitteita. Anna katsoa ohjelmia, kun teet ruokaa.
Ei pieni lapsi voi olla v ittumainen.
Ainakin kommenttien ja tämänhetkisien peukutuksien perusteella palstan mielipide näyttää olevan, että mies on hirmuinen sika ja sabotoi ap:n kasvatusyritykset.
En sano, etteikö asia näin voisi olla. Mutta olisipa mielenkiintoista lukea miehen näkökulma näihin tilanteisiin. Perheen dynamiikka on usein niin paljolti katsojan silmässä, ja yhden luonteen silmälasien läpi asiat ovat aivan toisin kuin toisen.
Vahvatahtoinen lapsi kaipaa toki tietyssä määrin vastusta, mutta ei perhe-elämän myöskään pitäisi olla pelkkää taistelutannerta. Tärkeää myös olisi, että kukaan ei joutuisi tai hakeutuisi omassa perheessään ulkokehälle.
Teet aivan oikein ap! Koulumaailma on täynnä lapsia, jotka saavat huutamalla tahtonsa kotona läpi ja se näkyy luokassa.
Ja se, että pohdit näitä, kertoo, että olet kaikkea muuta kuin kylmä ja epäempaattinen.
Se, mitä voit koettaa, on ennakoida vielä vahvemmin tilanteita. Kerrot lapselle hyvissä ajoin, että silloin ja silloin teet ruokaa etkä voi leikkiä lapsen kanssa mutta sitä ennen/sen jälkeen voidaan touhuta yhdessä. Jos tästä huolimatta protestoi, sanot vaan jämäkästi, miten asia on ja teet hommasi. Ja annat lapsen huutaa. Jos menet lohduttamaan häntä vähän väliä, hän saa tunteen, että pystyy kontrolloimaan sua ja sama meno jatkuu. Kun et huomioi negatiivista käytöstä, lapsi kyllästyy nopeammin kiukutteluun.
Miehelle ostat vastamelukuulokkeet.
Vierailija kirjoitti:
Minulla risteilee päässä usein itseäni syyllistäviä ajatuksia, kun tämä on näin vaikeaa. Enkö ole riittävän sensitiivinen, kun en anna lapsen määrätä? Enkö huomio lasta riittävästi, kun en enää nykyään lohduta koko ajan kaikkia itkuja vaan saatan vaikka tehdä vain ruokaa? Jne.
Jos joku hoksaa mitä teen väärin, niin sanokaa.
Ap
En sano, että tekisit mitään väärin, mutta jos jotakin ehdottaisin, niin sitä että otat tilanteet vähän vähemmän vakavasti.
Kun oma lapsi (esikoislapsi etenkin) itkee, se on hirvittävän kova paikka. Siinä palaa itsekin ikään kuin lapsuuteen, omiin kiukkuihin, murheisiin ja hylkäämisiin. Miehesi haluaa saada huudon loppumaan keinolla millä hyvänsä. Sinä taas pidät tärkeänä pysyä lujana. Voi olla, että siinä tarpeessa on jotakin henkilöhistoriaasi liittyvää, jonka lapsi tarkalla intuitiollaan havaitsee. Muutut jollakin tavalla konfliktitilanteessa, ja se taas muodostaa hänelle haasteen. Lapset ovat hyviä painelemaan näitä nappeja.
Kuulostaa, että lapsellesi on tärkeää saada komentaa sinua. Itse lähtisin ratkomaan tätä leikin kautta. Jos lapsi tykkää vaikka legoista, rakentaisin legofiguurin, jolla on äidin vaatteet ja hiukset. Se figuuri voisi sitten vaikka tehdä voltteja lapsen pyynnöstä samalla, kun teet ruokaa. Tämä voi auttaa tai ei, mutta pääasiana on, että pääsisitte eroon jatkuvasta napit vastakkain -asetelmasta. Sinä olet aikuinen ja sinä määräät, mutta sinulla on siihen hienostuneemmat keinot kuin nelivuotiaalla. Parhaita keinoja ovat herkkä huumori (tämä on vaikea laji) ja aito myötätunto lasta kohtaan. Helposti se lapsen pahan mielen sanoittaminenkin muuttuu mantraksi silloin, kun itse on väsynyt siihen huutoon. Silloin voi antaa itselleen luvan olla hiljaa.
Isän ja lapsen patistaisin johonkin yhteiseen ohjattuun harrastukseen. Heidän suhteensa pitää kehittyä jossakin sinun vaikutuspiirisi ulkopuolella.
Toimit ihan oikein. Lapsi kokeilee, saako tahtonsa läpi. Vaikee vaihe mutta menee ohi.
Kyllä aikuinen määrää ja päättää milloin mitäkin tapahtuu.
Anna huutaa. Ei se siihen kuole, kun kerran oot kertonut jo, että miksi esim ruokaa on pakko tehdä.
Miksi joku mies tekisi noin?