Oletko ollut paikalla kun joku on saanut paniikkikohtauksen? Miltä se näyttää ja tuntuu?

Olen ollut. Se oli oikeasti pelottavan näköistä ja ahdistavaa. Kohtauksen saanut oli ihan "tiloissa" ja pelkäsi kuolevansa. Kukaan ei tiennyt mikä hänellä on. Oli se ahdistava tilanne. Tuo siis bussissa.

Mulla oli joskus kaveri, joka "sai paniikkikohtauksen" usein. Saattoi vaikka bussimatkan jälkeen sanoa neutraalisti, että sain muuten paniikkikohtauksen tuolla bussissa. Ja siis oli käyttäytynyt täysin normaalisti koko ajan eikä ulospäin näkynyt mitään. Ja usein nämä kohtaukset tapahtui silloin kun olisi ollut jotain velvollisuuksia, koskaan eivät estäneet mitään kivaa tekemistä.

Pakostakin epäilin, että kyseessä oli huomionhakeminen, mutta en tosiaan oikeasti tiedä voiko paniikkikohtaus olla semmoinen, ettei ulospäin huomaa MITÄÄN

Rohkaiset tyttöä menemään. Huominen on pahin, sitten huomaa, että ei muita edes kiinnosta ja arki jatkuu.

Minun paniikkikohtaukseni ovat uskomattoman huonoa oloa ja painontunnetta rinnassa, siis kuin oikeasti saisi sydänkohtauksen. Yleensä vain totean, että verenpaine taitaa laskea liikaa ja pyörryttää, yritän pienentään ulkoisia kauhunmerkkejä. Vanhemmiten olen miettinyt, mistä erotan, jos oikeasti saan sydänkohtauksen.

Paniikkikohtauksessa ei ole mitään hävettävää. Neuvo tyttöäsi kertomaan suoraan, että kyse oli paniikkikohtauksesta ja laita paperipussi mukaan kouluun. Jos saa kohtauksen, hengittää siihen, niin menee ohi.

Psykologille juttelemaan, kyllä se siitä.

Vierailija kirjoitti:

Minun paniikkikohtaukseni ovat uskomattoman huonoa oloa ja painontunnetta rinnassa, siis kuin oikeasti saisi sydänkohtauksen. Yleensä vain totean, että verenpaine taitaa laskea liikaa ja pyörryttää, yritän pienentään ulkoisia kauhunmerkkejä. Vanhemmiten olen miettinyt, mistä erotan, jos oikeasti saan sydänkohtauksen.

Sydänkohtauksen kyllä erotat paniikkikohtauksesta, älä huoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun paniikkikohtaukseni ovat uskomattoman huonoa oloa ja painontunnetta rinnassa, siis kuin oikeasti saisi sydänkohtauksen. Yleensä vain totean, että verenpaine taitaa laskea liikaa ja pyörryttää, yritän pienentään ulkoisia kauhunmerkkejä. Vanhemmiten olen miettinyt, mistä erotan, jos oikeasti saan sydänkohtauksen.

Sydänkohtauksen kyllä erotat paniikkikohtauksesta, älä huoli.

Millä tavalla?

Itseä helpottaisi hurjasti jonkun lääkärin tekemä taulukko siitä, miten sydänkohtaus etenee paniikkikohtaukseen verrattuna.

Itselläni on ollut. Esim. en muista kotiosoitettani tai miten autoa ajetaan tai miten työhön liittyviä jokapäiväisiä asioita hoidetaan. Yhtäkkiä tietoja ei vain löydy.

Ei auta masennuslääkitystä eikä propral,

Olen saanut elämässäni lukuisia paniikkikohtauksia, olen myös todistanut paniikkikohtausta. Paniikkikohtauksen saaneelle on tärkeää olla rauhallisesti läsnä. Luoda tunne, että täällä on tilaa panikoida, mitään pahaa ei tapahdu, vaikka paniikkikohtaus iskisikin. Tärkeää on tieto siitä, että paniikkikohtaus ei ole vaarallinen - kukaan ei sekoa eikä kuole paniikkikohtaukseen, vaan kehossa meni hälytykset päälle väärään aikaan. Kyse on voimakkaasta kehoreaktiosta, joka rauhoittuu kehoa rauhoittamalla.

Ja tätä itsen rauhoittamista olisi tärkeää opetella, ts. kuinka hengittämisen kautta voidaan hallita hermostoa ja sen ylikierroksia. Tätä kautta tulee varmuutta myös ahdistaviin tilanteisiin, kun tietää, ettei ole ainoastaan paniikkinsa armoilla, vaan omassa kehossa on turvallista olla. Tällöin oppii myös rauhallisesti sallimaan kehon paniikin, ja myös yhtälailla palautumaan siitä. Tsemppiä kovasti tyttärelle! Hän ei ole yksin, nämä kohtaukset ovat valtavan yleisiä.

Joku syy siihen paniikkikohtaukseen tod näk on. Selvittäkää se eka. Kiusataanko tyttöä? Onko koulussa kiva olla?

Ei ainakaan hirveän hyvä luokkahenki jos joutuu häpeämään sairaskohtausta.

Soita opelle, että eka tunti käsitellään just vaikka paniikkikohtausta ja miltä se tuntuu, voi tulla kelle vaan jne ja sen päätteeksi muut voi kysyä tytöltä mitå haluavat aiheesta. Tai terkkari tekeen ton.

Paniikkikohtaus ei välttämättä näy ulospäin. Olen saanut niitä joskus, ja puolisoni myös. Vain hänellä on paniikkihäiriödiagnoosi.

Tärkeää lapsesi kannalta olisi nyt, että hän saa apua. Siis terkkari, sitä kautta psykologi tms. ja tarvittaessa lääkkeet kohtauksia rauhoittamaan. Kouluun menon välttely vain pahentaa ongelmaa.

Joskus on astmakohtaus mennyt paniikiksi. Tuntuu, että happea ei saa, avaava lääke ei vaikuta ja sitten sitä haukkoo henkeään liian kanssa. Hävetti, kun kerran kaverit kutsuivat ambulanssin tämän takia. Paperipusseihin hengittämistä en kyllä ymmärrä, kai se muovinenkin käy.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli joskus kaveri, joka "sai paniikkikohtauksen" usein. Saattoi vaikka bussimatkan jälkeen sanoa neutraalisti, että sain muuten paniikkikohtauksen tuolla bussissa. Ja siis oli käyttäytynyt täysin normaalisti koko ajan eikä ulospäin näkynyt mitään. Ja usein nämä kohtaukset tapahtui silloin kun olisi ollut jotain velvollisuuksia, koskaan eivät estäneet mitään kivaa tekemistä.

Pakostakin epäilin, että kyseessä oli huomionhakeminen, mutta en tosiaan oikeasti tiedä voiko paniikkikohtaus olla semmoinen, ettei ulospäin huomaa MITÄÄN

Sain paniikkikohtauksen bussimatkalla Sveitsissä, kun täysin odottamatta ajettiin vuoren läpi menevään pitkään tunneliin. Pelkään maanalaisia käytäviä, tunneleita, luolia ja vastaavia paikkoja, jonkinlainen elävältä haudatuksi tulemisen pelko siis. Olisin halunnut huutaa ja rynnätä ulos bussista, mutta en tietenkään voinut. Yritin sitten keskittyä hengittämään hitaasti ja rauhallisesti ja laskemaan numeroita mielessäni. Aika pitkään sain laskea ennen kuin oltiin tunnelin toisessa päässä, mutta en usko että kukaan toinen matkustaja huomasi mitään.

Se on kyllä kamala tunne. Siinä ihan tosissaan pelkää kuolevansa tai sekoavansa vaikka miten yrittäisi itselleen uskotella ettei niin käy.

Silloin kun minulla oli joskus tuo niin en ole saanut sitä kenenkään aikana.

Paniikkikohtauksia on varmaankin erilaisia. Tapasin kerran kadulla tuttavani joka katseli näyteikkunaa, tai siis vaikutti siltä että hän katseli sitä. Olimme menossa samaan paikkaan vaikka sattumalta tapasimme.

Hän kertoi saaneensa paniikkikohtauksen ja hänen matkansa pysähtyi siihen ikkunan eteen. Kuulemma minun moikkaukseni hälvensi kohtauksen. Hän kertoo saavansa paniikkikohtauksen aina yksin, ei koskaan seurassa.

Minulla paniikkikohtaus liittyy usein väsymiseen ja sosiaaliset tilanteet joissa on paljon ihmisiä saattaa laukaista sen. Joskus näin käy ja olen tottunut siihen ja työyhteisöni ymmärtää. Riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja liikunta auttavat.

Kiinnostava ketju...olen aina kuvitellut kärsiväni pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, mutta ehkä ne ovat olleetkin paniikkikohtauksia...? On siis tullut tunne, että on pakko päästä pois tilanteesta tai "kuolen muuten ".

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli joskus kaveri, joka "sai paniikkikohtauksen" usein. Saattoi vaikka bussimatkan jälkeen sanoa neutraalisti, että sain muuten paniikkikohtauksen tuolla bussissa. Ja siis oli käyttäytynyt täysin normaalisti koko ajan eikä ulospäin näkynyt mitään. Ja usein nämä kohtaukset tapahtui silloin kun olisi ollut jotain velvollisuuksia, koskaan eivät estäneet mitään kivaa tekemistä.

Pakostakin epäilin, että kyseessä oli huomionhakeminen, mutta en tosiaan oikeasti tiedä voiko paniikkikohtaus olla semmoinen, ettei ulospäin huomaa MITÄÄN

Oletpa käyttäytynyt hyvän kaverin tavoin.

Ei se välttämättä näy millään tavalla ulospäin eikä sen tarvitse olla dramaattista. Sydän voi hakata tuhatta ja sataa ilman, että vieressä istuva tietää siitä mitään. Mahassa voi kiertää ja oksettaa ihan yhtä lailla, samoin huimata. Ajan ja tilan taju voi kadota hetkeksi eikä siitä kukaan sivullinen tiedä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli joskus kaveri, joka "sai paniikkikohtauksen" usein. Saattoi vaikka bussimatkan jälkeen sanoa neutraalisti, että sain muuten paniikkikohtauksen tuolla bussissa. Ja siis oli käyttäytynyt täysin normaalisti koko ajan eikä ulospäin näkynyt mitään. Ja usein nämä kohtaukset tapahtui silloin kun olisi ollut jotain velvollisuuksia, koskaan eivät estäneet mitään kivaa tekemistä.

Pakostakin epäilin, että kyseessä oli huomionhakeminen, mutta en tosiaan oikeasti tiedä voiko paniikkikohtaus olla semmoinen, ettei ulospäin huomaa MITÄÄN

Mistähän nämä alapeukut? Kohtaukset voi juurikin olla ulkopuolisen silmälle huomaamattomia. Kaikkien kohtaukset ja olot eivät ole samanlaisia, eikä siinä ole mitään lukkoon lyötyä käyttäytymismallia. Jollain pakka pysyy paremmin kasassa kun toisilla, ihan vaikka vain itsehillinnän ja/tai kokemuksen avulla. Ensikertalaisella usein homma hajoaa käsiin, kun ei ole mitään tietoa mitä sillä hetkellä tapahtuu. Valitettavasti yleisin näistä on kuolemanpelko. Muista tämän ensimmäisistä kohtauksistani. Paniikki ja ahdistuskohtausta ymmärtääkseni ei tule sekoittaa keskenään.