Katolisen koulun äitienpäivätempaus sai nolon lopun: Tekoruusut olivatkin stringejä
Yhdysvaltojen Philadelphiassa sijaitsevassa St. Anselmin katolisessa koulussa järjestettiin viime viikolla äitienpäivän kunniaksi kukkamyynti. Myytävien kasvien joukossa oli myös yksittäisiä, punaisia tekoruusuja, joita äidille sai ostaa juhlapäivän iloksi.
Yllätys oli kuitenkin suuri, kun äidit sunnuntaina availivat lahjojaan. Tekoruusua ei yleensä tarvitse avata, mutta katolisen koulun myyjäisistä hankitut kukkaset olivatkin erityisiä: punainen kukinto paljastui pitsisiksi string-alushousuiksi.
Kaikille oli varsin selvää, että kyseessä oli harmiton moka: Katolisen alakoulun ei todellakaan ollut tarkoitus myydä seksikkäitä alusvaatteita. Useimpia äitejä kämmi oli onneksi vain naurattanut.
Koulun rehtori kuitenkin kiirehti lähettämään oppilaiden vanhemmille sähköpostitse anteeksipyynnön ja selityksen: Äitienpäivän kukkamyynnissä myydyt tekoruusut eivät olleet sellaisia kuin piti. Ne olivatkin aikuisille suunnattuja ystävänpäivälahjoja. Aiomme selvittää, miten sekaannus pääsi syntymään ja miten voimme välttää sellaisen tulevaisuudessa. Myös kirkko on tietysti esittänyt oman anteeksipyyntönsä ja lupaa tutkia tapahtuneen perinpohjaisesti.
Kommentit (3)
Jokohan rustataan miljoonakorvausvaatimuksia?
Heh heh.