Syyllinen olo uhmiksen kanssa: olen sortunut viime päivinä väkisin

Miksi sen lapsen on sitten haluttava tehdä tahtosi mukaan?

Eli kun ei halua on se mielestäsi uhmaa. Kukaan ei halua lähteä vapaaehtoisesti loputtomiin ulos, pois kotoa, tms. Ehkä se päivähoitokaan ei ole mitään mukavaa, älä ajattele että se on vaan lapsi, ymmärrä että se on ihminen, jolla on omakin elämä.

- mm siksi että äidin on ehdittävä esim töihin ajoissa, jotta saa rahaa ostaa ruokaa jne.

Et kait voi tosissaan väittää että lapsi saa päättää lähdetäänkö aamusella kotoa jonnekin ????!! :)

En ole ap. mutta kyllä se on niin että vanhemmat päättävät että lähdetäänkö sinne päiväkotiin, ruokakauppaan, muille asioille kuten lääkäriin/neuvolaan tms , jne vaiko ei :). (Jotkut tyyliin huvit ovat sitten asia erikseen, siis tyyliin haluatko lähteä Korkeasaareen, lapsi vastaa ei olen mieluummin kotona johon vanhempi että ahaa leikitäänsitten kotona)

pukemiseen ja tulee siinä sitten oltua hieman kovakourainenkin... lapsi on muutenkin "herkkä", valittaa ja noteeraa jokainen kivun, joten olen saanut kuulla, että "äiti satuttaa"... tänään kertoi nukkumaan mennessä isälleen, että äiti pukee huonosti ja kovakouraisesti (tämä jälkimmäinen sana tuli varmaan siitä, kun keskustelin lapsen kanssa jälkeenpäin ja pyysin anteeksi, että "äiti ehkä hieman liian voimakkaasti piti aloillaan jne. - anteeksi käytökseni".

Apua! Tuntuu, että hajoan. Olen kotiäiti, toivon, että helpotusta tähän asiaan tulee, kun lapsi menee osapäivähoitoon ja minä töihin. Muuten toki ymmärrän läheisyydenkaipuun, mutta uhman kanssa olen aika kaput.

uhmaikäinen karjui "sattuu", kun pitelin häntä lujasti kiinni kun hän oli satuttaa itseään / minua riehuessaan (pidin vaan tiukasti sylissä/kiinni ettei pääsisi riehumaan, kun oli ihan poissa tolaltaan).

Jos on pidellyt 2-3- v raivoavaa lasta kiinni sylissään, tietää miten kovat voimat lapsilla on + ei niitä ihan kevyesti saa pidettyä sylissä, + jos kokemuksesta tietää että raivo ei laannu sillä että lapsi raivoaa lattialla (vaan on vaara että satuttaa itseäänkin) niin eipä siinä muuta vaihtoehtoa ole kuin pitää kiinni.

Itse olen kans monen monta kertaa väkisin pukenut lapsen.Muutamana aamuna ollaan tarhaan lähdetty myös yökkärissä kun ei ole suostunu pukemaan, kauheaa kiukkuamista ja kiire alkaa olemaan.Lapsi ja vaatteet kainaloon ja menoksi.

Ja muistutan, että kivoja hetkiä on paljon. Mutta olen kova syyllistämään itseäni ja siksi melkein itken, kun ajattelen tuota pientä reppanaa ja kuinka huutaa naama punaisena selkä lattiaa vasten. Osaa olla hyvin dramaattinen. Voi että rakastan häntä ja pidän hyvänä aina kun voin, mutta kyllä usein risoo niin paljon... ja tuo kirpaisi, kun sanoi, että isä pukee aina niin hyvin (pukee ulkovaatteet tai muut ehkä 2 krt kuussa)...



-ap

Tiedän kyllä miltä sinusta tuntuu, itsestäni tuntunut samalta, mutta ei voi mitään.Periksi antamisen tielle ei kyllä parane lähteä vaikka uhma olisi millainen.



Se #2

Annatko lapsen itse yrittää? Rohkaisetko, ihailetko kun itse yrittää pukea, syödä auttaa vaippojen vaihdossa jne.Uhma kummasti muuttuu omatoimisuudeksi kun äiti rohkaisee ja ihailee.

haluaa aina keittää itse puuronsa, tyhjentää kauppakassin, pyyhkiä pölyjä, kattaa pöydän... ja kiitän todella. Muistan aina sanoa, jos pukeminen on sujunut hyvin, että menipä ne vaatteet nyt hienosti päälle, kun autoit, kiva, että päästään ulos... mutta tosin usein, juuri pukemisen suhteen, tulee kamala härdelli... olen mielestäni yrittänyt kaikkea, varannut aikaa paaaaljon jne... silti... olen epäonnistunut.



-ap

puen ja riisun tuon kohta 3-vuotiaan useasti päivässä väkisin,aina kun lähetään johonkin..pukeminen on meillä yhtä sotaa.Ei halua itse yrittää,ja vaikka kiltisti sanon että 10min päästä lähdetään aina sama show..kun ulos päästään ja ovi sulkeutuu poika on kuin mitään ei olisi tapahtunut=)Kun on sisäänmeno aika poika ei suostu sisään vaan aina saa väkisin raahata ja riisua..jospa tämä ajan kanssa=)

kylässä ollessaan lapselleni, että "äiti löi minua kerran niin,että minulle jäi jälki tähän kohtaan..."



että semmoista. toivottavasti sinun lapsesi kertoo hoidossa,että äiti satuttaa,ja perheenne ongelmiin puututaan.

Eli kun ei halua on se mielestäsi uhmaa. Kukaan ei halua lähteä vapaaehtoisesti loputtomiin ulos, pois kotoa, tms. Ehkä se päivähoitokaan ei ole mitään mukavaa, älä ajattele että se on vaan lapsi, ymmärrä että se on ihminen, jolla on omakin elämä.

Kyllähän sitä voi maanitella ja keksiä ummet ja lammet, jos on hyvin aikaa. Mutta mikäli johonkin on pakko mennä tiettyyn aikaan ja lapsi rissaa niin pakkohan se on vaatteet väkisin päälle laittaa. Mikäpä muu siinä olisi vaihtoehtona?

edellisistä kirjoituksista, on meitä muitakin huonoja äitejä :)

Meille kanssa erittäin voimakastahtoinen 3 v poika jonka kanssa välillä niin isä kuin äitikin helisemässä. Ja aina ei tule oltua mukava ja kannustava kun ollaan taas 30 min myöhässä ja poika istuu pyjamassa eikä mene päälle vaatteet tai aamupala tule syötyä.

Kyllä saa olla vaikka kuinka persoona jolla on oma elämä ja joka ei halua ulos mutta kun äidin pomokin on persoona jolla on johdettavana liike-elämä jota ei kohta huvita maksaa palkkaa kun tämä äiti persoona elää omaa elämäänsä ja näin on myöhässä aamuisin.

Olisi ihanaa olla aina kannustava, tukeva ja ongelmaton hymyäiti mutta lapseni on vaan tyydyttävä tähän heikompaan versioon. Maksan sitten vaikka terapian kun ole pakottanut syömään ja pukemaan aikataulussa :)

päästä lähtemään eikä muu auta! Sehän on ihan vastaava juttu kuin esim. kiukuttelevan lapsen kantaminen väkisin ulos kaupasta. Eihän tenavaa voi sinnekään jättää lattioita nuohoamaan ja huutamaan.



Toki pitää parhaansa mukaan huolehtia, ettei satuta lasta. Mutta toisinaan lapseen voi sattua esim. se, että hän yrittää riuhtoa kättään irti aikuisen kädestä. Minä olen välillä pitänyt rimpuilevan lapsen ranteesta KEVYESTI kiinni, mutta kun lapsi itse kiskoo ja riuhtoo, niin kyllähän se sattuu! Ja jos lapsi on valittanut että sattuu, niin olen vain sanonut rauhallisesti että se sattuu koska riuhdot - rauhoitu, niin ei satu. Ihmeen hyvin lapset ovat tuonkin hoksanneet. :)

hyvissä ajoin, mitä tehdään seuraavaksi, mitä huomenna, mitä tapahtuu viikonloppuna jne... mutta on tuo 3v. aika tulisieluinen, eikä tämä ole mikään kuukauden juttu. Itseäni lohduttaa ainoastaan se, että olen äitinit mukaan ollut samanlainen... en minäkään näe muuta vaihtoehtoa kuin pukea väkisin. 15-kiloinen osaa rimpuilla voimakkaasti, miten pitää aisoissa? Onneksi aivan joka pukeminen ei ole tätä. Silti kurja olo, minulla. Lapsethan unohtaa, vaikka kai tuo kamalia traumoja saa äidistään, joka "kovakourainen".



-ap

kylässä ollessaan lapselleni, että "äiti löi minua kerran niin,että minulle jäi jälki tähän kohtaan..."

että semmoista. toivottavasti sinun lapsesi kertoo hoidossa,että äiti satuttaa,ja perheenne ongelmiin puututaan.

Kyllä sen uhmiksen voi vaan ottaa ja pukea jos lähdettävä on ja lapsi ei suostu itse pukemaan.

Ja ap, älä huoli, se vaihe menee kyllä ohi! Hyvä kun hoidat tämän näin. Olen itse pukenut väkipakolla lapsia päiväkodissakin, koska kun lähdettävä on niin puettavakin on.

LApset testaa sanomalla että "sattuu sattuu", koska huomaavat että se tehoaa äiteihin. Ja niinkuin tuossa aiempikin sanoi, että silloin vaan pysyt itse mahdollisimman rauhallisena ja sanot että ei satu kun rauhoitut etkä riuhdo. Ei lapsesi saa traumoja, päinvastoin lapsi tarvitsee rajoja. Vaikutat tosi ihanalta ja hyvältä äidiltä, juuri riittävältä.



Aisoissa pidät niin, että istut lattialle, otat lapsen istumaan jalkojesi väliin ja tartut lasta käsistä kiinni. siis lapsi istuu selkä vatsaasi vasten. Pitelet siinä ja sanot rauhassa että nyt rauhoitutaan, sitten puetaan ja lähdetään ulos. Voit odottaa että lapsi rauhoittuu ja sitten vasta pukea.



Älä neuvottele tästä asiasta liikaa. Puettava on kun puettava on.

oli ihan karmea olo aiemmin. Mutta kai elämä sitten on tällaista. Äitikavereistani en saa tukea, kaikilla on niin säyseät tytöt. Tai no säyseät, ei ihan tällaiset raivopäätkään. Olen tosiaan yrittänyt, että sanottaisin lapsen tunteita ja että näitä "väkisin pukemisia" käsittelisin sitten hetken päästä. (Toivoen traumojen ennalta ehkäisyä).



-ap

- ei niin epäonnistuneen oloinen ap

Siihen voi auttaa kanssa piirtäminen, jos vaikka tikku-ukoilla käyt läpi mitä tapahtui tyyliin "ensin äiti sanoi, että puetaan ja lähdetään ulos. olit vielä hyvällä tuulella. äiti alkoi laittaa kenkiä sinulle jalkaan, etkä tahtonutkaan. Sitten tuli kinaa. Miksi et tahtonut laittaa kenkiä jalkaan? Tässä lopussa me riidellään, äidillä on paha mieli, niinkuin sinullakin" jne.



Se auttaa lasta ymmärtämään sinua ja itseään. Siitä tulee paremmin hahmotettava tarina, ja sen lopun voi "kirjoittaa uudestaan" piirtämällä uuden onnistuneen pukemiskerran, ja jättää piirustuksen sitten eteiseen.



Eipä nuo keinot välttämättä auta, aika ehkä vaan. Ole itsellesi armollinen, uhmaikä on raskasta aikaa. Mutta menee ohi.