Praha matkakohteena
Kertokaahan kokemuksia Prahasta matkakohteena. Pohdinnassa elo- tai syyskuussa reissuun lähtö viikonlopuksi.
Kommentit (12)
Maistakaa Prahassa nakkeja! Todella hyviä aina. Kävellen ja ratikalla pääsee joka paikkaan.
Älkää syökö tai juoko mitään paikoissa, joihin näkyy se perhanan torikello. Heti minkä tahansa kulman takana hinnat on 1/3 halvemmat.
Onko kokemuksia hyvästä kylpylähotellista Prahassa?
Todella hieno kohde! Juuri ennen koronaa oltiin. Varo ratikoita, niillä on kauhea vauhti. Mutta kaikki muu okei.
Kappas, mikä ajoitus. Piti mennä jo kaksi kesää sitten, mutta koronarajoitukset ovat siirtäneet matkaa. Juuri tunti sitten varasin hotellin heinäkuulle. Täytyy varmaan huomenna hakea opaskirja kirjastosta tuohon pöydälle tuijotettavaksi, että pysyy fiiliksessä.
Olin siellä joskus ysärillä ryyppäämässä ja murehtimassa. Menin metrolla Vltavska nimiselle pysäkille, siinä on joku puisto, linna ja planetaario. Siellä oli hyvä käyskennellä.
Myös juutalainen hautausmaa ihan ytimessä on melankolikolle rauhoittava. Ratikalla voi ajella ympäriinsä, jalankulkijan on syytä niitä varoa.
Ratikkalla pääsee kulkemaan joka paikkaan, ostin kolmen päivän lipun. Ruoka erinomaista ja edullista. Ihania kahviloita ja terasseja. Pari kertaa kävin ja menisin uudestaan:)
Matkailija kirjoitti:
Kappas, mikä ajoitus. Piti mennä jo kaksi kesää sitten, mutta koronarajoitukset ovat siirtäneet matkaa. Juuri tunti sitten varasin hotellin heinäkuulle. Täytyy varmaan huomenna hakea opaskirja kirjastosta tuohon pöydälle tuijotettavaksi, että pysyy fiiliksessä.
Ohis, kirjastot on kiinni.
Jos haluatte liikkua Prahan ulkopuolella, käydä vaikka Bratislavassa tai Wienissä, niin ainakin muutama vuosi sitten Tsekin junaliikenne oli ihan parasta. Todella halpa, tasokkaat vaunut (tilavat penkit) eikä skumppaa tarvinnut jonottaa ravintolavaunusta kun myyntikärry kulki säännöllisesti vaunujen läpi.
Vierailija kirjoitti:
Onko kokemuksia hyvästä kylpylähotellista Prahassa?
Eikös olisi järkevämpää mennä Karlovy Varyyn kylpemään, jos sitä hakee?
Vierailija kirjoitti:
Matkailija kirjoitti:
Kappas, mikä ajoitus. Piti mennä jo kaksi kesää sitten, mutta koronarajoitukset ovat siirtäneet matkaa. Juuri tunti sitten varasin hotellin heinäkuulle. Täytyy varmaan huomenna hakea opaskirja kirjastosta tuohon pöydälle tuijotettavaksi, että pysyy fiiliksessä.
Ohis, kirjastot on kiinni.
Niinhän äsken uutisissa sanottiin, eli myöhästyin. Täytyy siis tyytyä netin tarjontaan ensi alkuun.
Koko Manner-Eurooppa lomailee elokuussa, eli Praha taitaa olla silloin tuskaisen täynnä turisteja (ja tuskaisen kuuma).
En lähtisi elokuussa, vaan syyskuussa.
Erittäin mukava matkakohde pidennettyksi vklp. Turistialueella puhutaan englantia, paikoitellen jopa melko hyvin ja paljon nähtävää. Turistialueen ulkopuolella ei juurikaan enää puhuta englantia.
Kannattaa hankkia joukkoliikenteeseen lippu, tarkastajia on paljon, välillä siviilivaatteissa ja näyttävät ainoastaan sellaista "virkamerkkiä".
Prahan linna, vanha keskustori, starometske namesti, on kiva myös. En jaksa hakea näppäimistöltä noita erikoiskirjaimia, enkä kyllä ulkoa edes osaisi noita kirjoitella. Olin prahassa vaihto-opiskelijana muutamia vuosia sitten.
Museoita löytyy vähän kaikille ja samoin ruokapaikkoja. Olutta suosittelen lämpimästi, ollaanhan kuitenkin Tsekeissä.
Rahaa kannattaa vaihtaa paikan päällä pääasiassa, hieman käteistä etukäteen jotta pääsette lentokentältä hotellille. Rahanvaihdon osalta kannattaa olla tarkkana, suosikaa 0 commission paikkoja, en enää muista ulkoa mikä oli ainakin silloin se parhaan kurssin rahanvaihtopiste.
Mukava kaupunki sinänsä, ilman että osaa kieltä, en lähtisi liian kauas turistialueelta.