Tulojensa takia koronasta valittavat ärsyttävät. Tämäkin 24-v. Miksi otti lainaa 20 000.
https://yle.fi/uutiset/3-12421426 Ihmisiä jää muistakin syistä työttömiksi. Sitten on vähennettävä menoja. Koronatuet yrityksille olivat myös liian suuria. Kaverini veli tienasi lisää niiden avulla. Hänellä on ravintola. Juuri noiden kitisijöiden takia ihmisiä vaaraantui, kun mestoja ei uskalleta tarpeeksi helposti sulkea.
Kommentit (13)
Moni muista syistä työtön kokee ihan samaa ja tuet vielä pienemmät.
Jos tulot pienenee niin pitää suhteuttaa menoja sen mukaan. Ja eikö tuokaan ollut yhtään säästänyt pahan päivän varalle työssä ollessaan?
Jutussa myös kerrottu "Puolet matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita tekevistä työntekijöistä oli joutunut käyttämään säästöjään." No eikös yksi idea siinä puskurin keräämisessä ole se, että jos joutuu lomautetuksi tai työttömäksi niin itseltä löytyy extra rahaa alkuun. Jotta on helpompi sopeuttaa se oma kuluttaminen laskeneisiin tuloihin. Eikä tarvitse ottaa lainaa.
Juttuun haastateltu Jonna harmitteli ettei 16-vuotiaana opiskellut lähihoitajaksi. Jonnahan on vaan 24-vuotias, mikä olisi estänyt että koronan alettua olisi hakenut sinne lähihoitajakouluun. Olisi jo nyt melkein valmis hoitsu. Joka tapauksessa hänellä oli alhaiset tulot viimeiset kaksi vuotta. Joten eipä olisi ollut niin erilaista samaan aikaan opiskella tuota alaa. Kummallinen ajatusmalli että kun kerran nyt olen jotain opiskellut, niin tässä sitä nyt sitten ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Moni muista syistä työtön kokee ihan samaa ja tuet vielä pienemmät.
Ei ole kuitenkaan yrittäjän riskiä, eikä työntekijöitä, joille palkat pitää maksaa.
Ei ole pakollista laskupinoa toimistopöydällä. Ei yrityksen vakuutuksen maksuja eikä muita pakollisia menoja.
Yrittäjän pitää myös itse maksaa omat eläkevakuutus maksunsa, hän on itse itsensä työnantaja.
Ap kirjoittaa täyttä p#skaa, korona-aika on ollut ravintoille tappiollista, ei niillä tukia
En yhtään ihmettele että Suomessa on niin vähän ns, perheyrityksiä toisin kuin esim. Saksassa.
Suomessa yrittäjä raadellaan hengiltä, vaikka ei edes tunneta itse yhtä ainoaa yrittäjää.
Olen itse nähnyt toimistopuolella noiden pienyrittäjien elämää, ja tiedän totisesti mitä se on.
Ei käy kateeksi, mutta tyytyväinen olin kun työpaikan sieltä silloin sain.
Älä mölise ap,
Ei niillä koronatuilla kukaan rikastunut.
Häthätää saivat ravintolan pitäjät maksettua liiketilansa vuokrat niillä.
Liiketilan vuokrahan pitä maksaa koko ajan, vaikka tuloja ei ollut euroakaan.
Samoin muut pakolliset kiinteät maksut meni koko ajan.
Menoja oli mutta tuloja ei ollut.
Kuka s¤atanan tollo on niin alhainen ihminen, että viitsiikin kahdehtia jonkin pienen ravintolan pitäjän korona tukiasia.
Tavalliset suomalaiset ne duunari yrittäjä saivat kaikkein vähiten tukia.
Ne tuet meni julkkiksille, ja tunnetuille yrityksille jotka osasivat ne kunnolla hakemuksensa laatia.
Sellaisellkin suurmmille firmoille tukia meni, jotka eivät edes olis niitä tarvinneet.
Koko tukien jakaminen oli pelkkä suuri huvinäytelmä.
Tämänhän myöns elinkeinominiseri Lintilä itsekin, että suurelta osin tukien jako meni pieleen.
Mikään ei ole niin helppoa kuin jälkiviisastelu. Miten kukaan edes kehtaa osoittaa tyhmyytensä sanomalla että olisi pitänyt ymmärtää heti mennä vaikkapa lähihoitajaksi opiskelemaan. Kukaan ei tiennyt miten tämä koronapoikkeustila etenee.
Vierailija kirjoitti:
Jutussa myös kerrottu "Puolet matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita tekevistä työntekijöistä oli joutunut käyttämään säästöjään." No eikös yksi idea siinä puskurin keräämisessä ole se, että jos joutuu lomautetuksi tai työttömäksi niin itseltä löytyy extra rahaa alkuun. Jotta on helpompi sopeuttaa se oma kuluttaminen laskeneisiin tuloihin. Eikä tarvitse ottaa lainaa.
Juttuun haastateltu Jonna harmitteli ettei 16-vuotiaana opiskellut lähihoitajaksi. Jonnahan on vaan 24-vuotias, mikä olisi estänyt että koronan alettua olisi hakenut sinne lähihoitajakouluun. Olisi jo nyt melkein valmis hoitsu. Joka tapauksessa hänellä oli alhaiset tulot viimeiset kaksi vuotta. Joten eipä olisi ollut niin erilaista samaan aikaan opiskella tuota alaa. Kummallinen ajatusmalli että kun kerran nyt olen jotain opiskellut, niin tässä sitä nyt sitten ollaan.
Jotain hän taitaa opiskella, kerran osa tuosta velasta kertyi opintolainasta.
Vierailija kirjoitti:
Jos tulot pienenee niin pitää suhteuttaa menoja sen mukaan. Ja eikö tuokaan ollut yhtään säästänyt pahan päivän varalle työssä ollessaan?
Ravintolatyössä palkka on pieni, ja harva saa täysiä tunteja, joten siitä palkasta on todella vaikea säästää.
Kaverini veli joka tapauksessa menestyi ravintolassaan niillä tuilla. Hän onkin poikkeuksellisen älykäs ihminen muutenkin, joten ehkä osaa toimia.
Hän on menestyvää yrittäjäsukua muutenkin.
Pointtini on kuitenkin tuo ravintolatyöntekijän valitus. Ihmisiä jää muutenkin työttömäksi. Nyt sentään oli kunnollinen syy.

Oho, toistin samaa sanaa 3 kertaa :-)
Hyvin pärjäävät kokevat ansainneensa osansa ja ovat aivan ihmeissään, jos joutuvatkin vähäksikin aikaa huonotuloisiksi.
Itsellekin on käynyt noin. Lähinnä siksi, että minulla on sairaus, jonka vuoksi sopivaa työpaikkaa lienee mahdoton saada. VarInkin kun on jo ikääkin 50.
Oppikoululaisena ihmettelin koulun pihalla olleesta biojäteastiasra ruokaa hakevia puliukkoja. Keittäjät kaatoivat alimmaiseksi oppilaiden jättämät tähteet ja päällimmäiseksi puliukkoja säälien jämäruuan kattiloista.
Nyt olen erittäin vähän tienaava ja ymmärrän vähän noita puliukkoja.
Olen sitä mieltä, että sairaanhoitajat tarvitsevat roiman palkankorotuksen. Palkalla ei elä!