Onko minulla ahmimishäiriö? Vai mitä tämä on?
Syön siis ihan tavallista kotiruokaa, ja paljon kasviksia ja sinänsä terveellisesti eli en ahmi siis mitään herkkuja tms. Mutta, en usein pysty lopettamaan syömistä vaikka en tuntisi enää nälkää, ja usein minä syön siihen asti kunnes alkaa jo vähän yököttää tai semmonen olo että ei enää tee mieli syödä. En oikeen tunnista sitä että koska olen syönyt tarpeeksi. Täytyy aina ahtaa itsensä täyteen koska muuten tuntuu että jää nälkä
Kommentit (15)
Ehkä joku lievä muoto siitä, jos ei tapahdu usein.
Mietin nimittäin itselläni vähän samaa. Aamusta iltapäivään menee järkevästi ja fiksusti syöden. Eikä oikein mitään turhaakaan, mutta auta armias jos on joutoaikaa liikaa. Ruoka mielessä koko ajan ja kaikkea mahdollista syö koko ajan. Kaupassa kun käy ja ostaa jotain ekstraa vaikka 3-4 päivälle niin kyllä ne menevät hups vaan samantien jos on tuo joutohetki. Ei vaan osaa lopettaa ja jättää seuraavalle päivälle myös. Ja sit voi olla huono olo, kun on vetänyt liikaa sokeria.
Auttaa kun käy kerran viikossa kaupassa. Parille päivälle on jotain turhaketta, loppuviikolle ei ole.
Ei normaalia. Oliko lapsena jotain painostusta ruokailun suhteen?
Syötkö liian nopeasti?
Mulla sama ongelma. Monesti vaan tekee mieli syödä lisää,koska ruoka on hyvää...
Vierailija kirjoitti:
Ei normaalia. Oliko lapsena jotain painostusta ruokailun suhteen?
Ei painostusta lapsena. Äidillä kyllä jonkinmuotoista ortoreksia käyttäytymistä ollut aina
Vierailija kirjoitti:
Syötkö liian nopeasti?
Mulla sama ongelma. Monesti vaan tekee mieli syödä lisää,koska ruoka on hyvää...
Mielestäni en syö liian nopeasti. Ja sama, siis just tuo että ruoka vaan on niin hyvää että ei pysty lopettamaan vaikka järjellä tietää että tämä määrä jo varmaan riittäisi.
Tuossa oa linkki, sivulla on testi
Vierailija kirjoitti:
Ehkä joku lievä muoto siitä, jos ei tapahdu usein.
Mietin nimittäin itselläni vähän samaa. Aamusta iltapäivään menee järkevästi ja fiksusti syöden. Eikä oikein mitään turhaakaan, mutta auta armias jos on joutoaikaa liikaa. Ruoka mielessä koko ajan ja kaikkea mahdollista syö koko ajan. Kaupassa kun käy ja ostaa jotain ekstraa vaikka 3-4 päivälle niin kyllä ne menevät hups vaan samantien jos on tuo joutohetki. Ei vaan osaa lopettaa ja jättää seuraavalle päivälle myös. Ja sit voi olla huono olo, kun on vetänyt liikaa sokeria.
Auttaa kun käy kerran viikossa kaupassa. Parille päivälle on jotain turhaketta, loppuviikolle ei ole.
No siis joka päivä taistelen sen kanssa että en söisi liikaa
Kaappiin ostan vain terveellisiä juttuja koska tykkään syödä terveellisesti kuitenkin koska silloin voin parhaiten. Eli millään herkuilla en mässäile.. mutta jotenkin en vaan osaa lopettaa syömistä ajoissa ja usein menee jopa siihen asti että alan yökkimään et yhtäkkiä tulen niin täyteen
Vierailija kirjoitti:
Tuossa oa linkki, sivulla on testi
Kiitos. Sain kyllä useamman kyllä vastauksen.. voi hyvin olla.. en ole edes tajunnut tätä että minulla tällainen... mite tästä pääsee eroon??
Oletko ylipainoinen?
Ja ei, en kysy tätä haukkumismielessä vaan sillä on merkitystä, että onko tuo syömistapa johtanut ylipainon syntymiseen (viittaa häiriintyneeseen kylläisyyssignaaliin) ja siihen, miksi se jatkuu (aiempi syy + sairaudet).
Jos esim. ei ole johtanut ylipainon kehittymiseen, voi syynä olla aivan erilaiset asiat (ravinnon koostumus, ravintoaineiden puute, mielenterveys, lapsuudessa opitut tavat jne.).
Eiköhän tuo ole lähinnä totuttu tapa. Mulla on diagnosoitu ahmintahäiriö (BED) ja on meno vähän erilaista. Tarkoittaa pakonomaisia syömiskohtauksia, joiden aikana katson syömistäni melkein kuin kehosta irtautuneena, voimatta vaikuttaa siihen. Ja ahmin ihan mitä vaan, vaikka pussin raakaa makaronia jos muuta ei ole, ei tarvii olla mitenkään hyvää edes. Ja jos onkin hyvää määrät on terveelle tolkuttomia tyyliin koko paahtoleipä + 400 g köntsä juustoa, litra jäätelöä yms.
Syötkö nopeasti? Jos, niin voi johtua siitä, kylläisyyden tunne ei ehdi tulla ennen kun olet ahminut itsesi liian täyteen. Minulla oli näin, ja yrityksistä huolimatta en ole oppinut syömään hitaasti, joten aloin
a) punnita lautasella ottamani ruuan (jotta tiedän, että sitä on tarpeeksi mutta ei liikaa)
b) syödä ensin varsinaisen ruuan, sen jälkeen vasta salaatin ja jälkkäriksi vielä esim. porkkanan tai mandariiniin ja
c) jottaa lisää ruokaa vasta tämän jälkeen, JOS mieli vielä tekee. Tässä vaiheessa kylläisyyden tunne on jo tullut eikä enää tee mieli ottaa lisää, vaikka heti ruuan syömisen jälkeen tuntuukin, että lisää pitisi vielä saada.
Parasta toki olisi vaan syödä hitaammin, olisi terveellisempää ja kauniimpaakin.
On ylipainoa mutta en tiedä kuinka paljon se on ihan aineenvaihdunnasta kiinni koska minulla on aineenvaihduntaa hidastava sairaus (kilpirauhasen vajaatoiminta)
^