Mikä vaivaa ihmistä, joka väistää kaikki ongelmatilanteet sanomalla, että "kyllä se jotenkin järjestyy"?

Outoa, jos väistää_kaikki_ ongelmatilanteet noin. Mutta kyllähän suurin osa asioista kyllä ratkeaa itsestään. Mutta eivät kaikki.

Optimismi vaivaa?

Ja sinä olet sellainen, joka otsa kurtussa listaa samoja ongelmia, huolenaiheita ja murheita, todellisia tai kuviteltuja, päivät pääksytykseen maalaillen pessimistisiä kuvia siitä kuinka kaikki menee kuitenkin pieleen ja vaadit toista ratkomaan heti välittömästi kaikki mahdollisetkin pulmat?

Ehkäpä vaan ette sovi toisillenne. Ylihuolestunut kontrollifriikki ja rento oleelliseen keskittyvä ovat huono pari.

No miten siinä on käynyt? Onko joku asia jäänyt järjestymättä? Itse olet puolisosi pilannut jatkuvalla säätämiselläsi.

Hauraus. Hän yrittää koko ajan pitää maailmansa kasassa ja sinä tulet horjuttamaan korttitaloa. Oletko kysynyt mikä suututtaa? 

Luusereita. Virran mukana ajelehtivia olmeja.

Sanoisiin, että ei vaivaa mikään vaan henkilöllä on tavallista parempi psykologinen joustavuus, ns. resilienssiä ja kykyä uskoa tulevaan. Pidän näitä pelkästään positiivisina ominaisuuksina.

Vastakohta on kaikesta huolestunut, turhaan murehtija, joka uupuu ja masentuu taakkansa alle, näkee elämän pelkästään vastoinkäymisinä.

Ainahan asiat jotenkin järjestyy. Joskus hyvin, joskus huonommin. Jotkut stressaa turhaakin asioita, joille ei voi mitään.

Kyllä asioita voi ratkoa ja pohtia ja samalla ajatella, että kyllä ne asiat jotenkin lutviutuu. Kaikkia ratkaisukeinoja ei välttämättä juuri sillä hetkellä ole käytössä.

Tiedän tuollaisen, on nyt ex. Ei selonottoa miten esim. toimia lasten elatusmaksujen ja tapaamisten kanssa, vain exänsä haukkumista, muuten oli täysin jäätynyt. - Oli asia mikä hyvänsä, minä selvitin vaikkapa netistä, ja tämä tuumasi että silleen asiat ratkee helposti ihan itsekseen. Minä olin tehnyt töitä asian eteen ja äijä kuvitteli että ihan tosta vain välähti ja tulosta syntyi. Äärimmäisen rasittava ihminen. Kyllä joku aina sen paskahomman tekee ja tyhmät luulee että asiat ratkeaa itsestään. Välillä toki aika hoitaa asiat mutta kyllä se työ lankeaa muille kun lusmu taivastelee ja odottaa ihmettä.

No koska asiat aina järjestyy tavalla tai toisella.

Totean usein noin, mutta toisaalta koitan kyllä saada ratkaisuja aikaan. Se vain on ihan turha jatkuvasti miettiä, että mikä voi mennä pieleen tai mitä nyt tehdään jne.

Asioilla on tapana järjestyä. Ennemmin tai myöhemmin. Ja näin se oikeesti ennen. Turhasta stressaamisesta ei ole mitään hyötyä. Tajusin tämän oikeastaan vasta burnoutin jälkeen. Se oli käänteentekevää entiselle ylistressaajalle.

Tunnistan tilanteen! Meillä oli sellainen tilanne, että kesken paikkakunnan muuton lapsiperheenä, toisen lapsen syntymän, talonrakennuksen ja sairastelukierteen keskellä mieheni sai töistä potkut ja jäimme käytännössä shokkitilaan kipeinä ja rahattomina hoitamaan lapsiperhearkea ja perustuksilla olevaa taloa… siinä kohtaa meinasin tintata turpaan ihmisiä jotka hokivat näitä ”kaikella on tarkoitus” ja ” kyllä se siitä selviää” kun itse tiesin että nyt tarvitaan toimintaa, terveyttä ja rahaa, että tästä oikeasti selvitään.

Niitä selväpäisiä, jotka tarjosivat oikeasti apua, ottamalla isompaa lasta hoitoon, tuomalla apteekista lääkkeitä ja suoraan kotiin makaronilaatikkoa - en koskaan unohda. Kyllä nuo kaikenlaiset fraasit kannattaa jättää ongelmatilanteessa sanomatta ja vaikka kirota ja manata mukana, jos ei muuhun kykene. Ainakaan ei kannata yrittää kääntää kaikkea positiiviseksi, jos toisen elämässä kaikki on ihan päälaellaan.

Voi kun saisi itsekkin edes tuollaista optimismia tähän elämään, itse sorrun vähän väliä semmoseen "ei kannata edes yrittää kun viruksia menee kumminkin" ajatteluun ja se vasta vahingollista onkin.

Se on vain tapa lohduttaa itseään. Näin toimii myös syöpään kuoleva vanhus "kyllä tämä tästä". Ei ole sydäntä sanoa, että ei varmasti.

M32 kirjoitti:

Voi kun saisi itsekkin edes tuollaista optimismia tähän elämään, itse sorrun vähän väliä semmoseen "ei kannata edes yrittää kun viruksia menee kumminkin" ajatteluun ja se vasta vahingollista onkin.

Vituiksi siis :D

Psykologi74 kirjoitti:

Sanoisiin, että ei vaivaa mikään vaan henkilöllä on tavallista parempi psykologinen joustavuus, ns. resilienssiä ja kykyä uskoa tulevaan. Pidän näitä pelkästään positiivisina ominaisuuksina.

Vastakohta on kaikesta huolestunut, turhaan murehtija, joka uupuu ja masentuu taakkansa alle, näkee elämän pelkästään vastoinkäymisinä.

Ei, vaan ensin mainittu on käytännössä vastuuseen kykenemätön vapaamatkustaja, joka käytöksellään vain lisää kanssaihmistensä stressiä. Sitten, kun nämä tosiaan väsyvät vastuunottoon, onkin tosi kätevä vielä pisteenä iin päälle valittaa, että sä oot just tollanen kaikesta stressaantuva hermokimppu, relaa vähän. Itse toteutin tämän "relaamisen" aikoinaan lopettamalla suhteen, jossa huomasin olevani aikuisen miehen palkaton sihteeri, äiti ja kodinhoitaja.

Mä olen jossain määrin tuollainen ihminen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että en lainkaan miettisi jotain ongelmaa. Kuitenkin pystyn varsin hyvin arvioimaan, missä määrin ongelman miettiminen todellisuudessa auttaa asiaa. Joihinkin asioihin en vain yksinkertaisesti voi vaikuttaa ja silloin asian pohtiminenkin on ihan turhaa. Asia järjestyy tavalla tai toisella. En myöskään maalaa mielessäni kauhukuvia siitä, miten jokin asia voi mennä pieleen, ja ala suremaan asiaa jo ennenkuin mitään on tapahtunut. En tee juurikaan kauaskantoisia suunnitelmia. Tarkoitan, että en ala tänään suunnittelemaan, mitä teen vuonna 2026. En edes sitä, mitä teen ensi jouluna. En ole vielä suunnitellut juhannustakaan. Olen luonteeltani "hetkessä eläjä" ja teen tänään asiat, jotka on tehtävä tänään ja jotka huomenna olisi liian myöhäistä. 

M32 kirjoitti:

M32 kirjoitti:

Voi kun saisi itsekkin edes tuollaista optimismia tähän elämään, itse sorrun vähän väliä semmoseen "ei kannata edes yrittää kun viruksia menee kumminkin" ajatteluun ja se vasta vahingollista onkin.

Vituiksi siis :D

Tähän aikaan sopii aivan hyvin nuo viruksetkin.

Vierailija kirjoitti:

Psykologi74 kirjoitti:

Sanoisiin, että ei vaivaa mikään vaan henkilöllä on tavallista parempi psykologinen joustavuus, ns. resilienssiä ja kykyä uskoa tulevaan. Pidän näitä pelkästään positiivisina ominaisuuksina.

Vastakohta on kaikesta huolestunut, turhaan murehtija, joka uupuu ja masentuu taakkansa alle, näkee elämän pelkästään vastoinkäymisinä.

Ei, vaan ensin mainittu on käytännössä vastuuseen kykenemätön vapaamatkustaja, joka käytöksellään vain lisää kanssaihmistensä stressiä. Sitten, kun nämä tosiaan väsyvät vastuunottoon, onkin tosi kätevä vielä pisteenä iin päälle valittaa, että sä oot just tollanen kaikesta stressaantuva hermokimppu, relaa vähän. Itse toteutin tämän "relaamisen" aikoinaan lopettamalla suhteen, jossa huomasin olevani aikuisen miehen palkaton sihteeri, äiti ja kodinhoitaja.

Avauksessa ei puhuta mitään vastuuseen kykenemättömyydestä tai vapaamatkustajuudesta. Nuo ovat omia tulkintojasi. 

Jokainen ottaa stressiä ja keräilee murehtimisenaiheita ihan itse. Siitä ei voi vastuuta sälyttää toiselle, sille, joka ei ota niin paljoa. Ylistressaaja tietenkin ottaa myös toisen resilienssistä itselleen lisästressiä. Se on silti omassa päässä muodostuva ongelma, ei toisen aiheuttama. 

Sivusta.