Onni hukassa

olo on jotenkin tosi synkkä. Elämä on monella tapaa mallillaan, mutta ne vähäiset huonot asiat nousevat kaikkien hyvien yläpuolelle. Miten ihmeessä pääsen taas takaisin elämän makuun?

Minulla on ihanat lapset ja rakastava, ihana mies. Miehen suku on tosi dominoiva, ja vaikka koitan olla heidän kanssaan mahdollisimman vähän tekemissä, onnistuukin aika kivasti välimatkamme vuoksi, niin silti he onnistuvat liian usein puuttumaan elämäämme ja saamaan koko pakan sekaisin. Sukujouluja, juhannuksia ja muita lomia suunnitellaan meidän päämme menoksi kysymättä mitään ja yhtäkkiä ilmestyvät tänne vierailulle jne.

Eniten kuitenkin häiritsee, etten edes tiedä miksi otan kaiken tämän niin raskaasti, eli miten saisin muutettua omaa suhtautumistani ja ottamaan hälläväliä-asenteen. elää täysillä omaa elämää, piittaamatta noista sukulaisista?



Onko kellään vastaavaa kokemusta?

Tuntuu että ryven miehen sisarusten aikaansaannoksien kimpussa, vaikka oma elämä on monella tapaa rikkaampaa(omasta mielestäni ;)) ja hienompaa kuin heillä. Sitten kun heillä on yksikin asia ns paremmin kuin itselläni niin se jo pistää miettimään ja sekoittaa taas pakan. Ketään muuta ihmistä kohtaan en koe tälläistä... mikähän avuksi?