Torjunnasta
Onko kellekään tuttua että aina tulee vaan torjutuksi eikä kelpaa kenellekään sellaisena kuin on? Miten tällaisen kanssa elää, kun on tosi iso kumppanin kaipuu? Olen kaikille jotenkin liikaa.
Kommentit (10)
Se on vain kohtaanto ongelma. Kaikille löytyy samanmielinen rakastettu, kun vain jaksaa etsiä ja kahlata monia läpi. Joskus löytyy heti, joskus vuosien päästä. Pitää vain luottaa, että löytyy ja olla aistit herelle. Hän voi löytyä mistä tahansa tilanteesta, sattuma tuo eteen. Sattumaan perustuu aivan kaikki pariutuminen. Sattumalta molemmat puoliskot mennivät juuri x-ravintaan samana iltana jne. Sattumalta, seisoi vieressäni jonossa jne...... Sattumalta me ollaan kaikki muutkin pariuduttu.
Tsemppiä, älä luovuta.
Vierailija kirjoitti:
Se on vain kohtaanto ongelma. Kaikille löytyy samanmielinen rakastettu, kun vain jaksaa etsiä ja kahlata monia läpi. Joskus löytyy heti, joskus vuosien päästä. Pitää vain luottaa, että löytyy ja olla aistit herelle. Hän voi löytyä mistä tahansa tilanteesta, sattuma tuo eteen. Sattumaan perustuu aivan kaikki pariutuminen. Sattumalta molemmat puoliskot mennivät juuri x-ravintaan samana iltana jne. Sattumalta, seisoi vieressäni jonossa jne...... Sattumalta me ollaan kaikki muutkin pariuduttu.
Tsemppiä, älä luovuta.
Kaunis ajatus että kaikille löytyisi, mutta sattuma on ihmeellinen ja valitettavasti myös epäreilu asia. Nallekarkit eivät mene täällä tasan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on vain kohtaanto ongelma. Kaikille löytyy samanmielinen rakastettu, kun vain jaksaa etsiä ja kahlata monia läpi. Joskus löytyy heti, joskus vuosien päästä. Pitää vain luottaa, että löytyy ja olla aistit herelle. Hän voi löytyä mistä tahansa tilanteesta, sattuma tuo eteen. Sattumaan perustuu aivan kaikki pariutuminen. Sattumalta molemmat puoliskot mennivät juuri x-ravintaan samana iltana jne. Sattumalta, seisoi vieressäni jonossa jne...... Sattumalta me ollaan kaikki muutkin pariuduttu.
Tsemppiä, älä luovuta.
Kaunis ajatus että kaikille löytyisi, mutta sattuma on ihmeellinen ja valitettavasti myös epäreilu asia. Nallekarkit eivät mene täällä tasan.
Sattumalle pitää antaa mahdollisuus tai ainakin helpottaa asiaa olemalla jossain edes esillä. Yksi entinen nuori miespuolinen kesäharjoittelija käveli yksin kadulla lauantai iltana. Vastaan tuli tyttö ja kaksi poikaa. Pojat pysäyttivät kesäharjoittelijan ja pyysivät häntä lähtemään tytön kanssa treffeille ja viettämään hänen kanssaan koko illan. Ehtona oli viettää mukava koko ilta. Luuli ensin tsoukiksi, mutta olivat tosissaan. Pojat olivat homoja, tyttö hetero. No näin kävi, pari vietti illan, meni naimissiin, pari lasta ja ovat edelleen naimisissa. Koskaan ei tiedä.
Itsellä oli nuorena sama ongelma, ei löytynyt sopivaa tyttöä. Sitten menin viikonloppuna kaverin kanssa tansseihin, discojen asemesta. Nähtiin pari tyttöä istummassa ja ajateltiin mennä jututtamaan. Istuin toisen vierelle. Ennen kuin tajusin mitään olin jo suudellut häntä, eikä suudelmasta tullut loppua. Loppuilta ja seuraavat vuodet meni sumussa. Nyt siitä on jo 46 vuotta ja yhä edelleen yhdessä. Karma, ei multa kysytty mitään, eikä ollut omissa käsissä.
Älkää luovuttako unelmista!
Kyllä usko alkaa olla mennyttä. Turhia kuvitelmia vielä elättelen, niistä kun pääsisi jotenkin eroon niin elämä olisi helpompaa.
Jos usko on mennyt, on vielä toivo ja rakkaus jäljellä. Älä luovuta. Kotoa sinua ei hae kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos usko on mennyt, on vielä toivo ja rakkaus jäljellä. Älä luovuta. Kotoa sinua ei hae kukaan.
🤣
Vierailija kirjoitti:
Millainen olet?
40-v M, koulutettu, hyvässä työssä ja harrastuksia on, normaalipainoinen ja -näköinen, pukeudun mielestäni ihan hyvin, kaksi lasta ja vuosien torjunnan takia eronnut, yrittänyt uutta kumppania, jonka kanssa asiat menisi edes suht yksiin, yrittänyt etsiä, mutta tuloksetta. Haluaisin perinteisen parisuhteen, kinkyllä mausteella. Toivo alkaa olla mennyttä.
Tuttua on, liiankin tuttua. Nuorena oli älyttömän vaikeaa hyväksyä tilanne kun itse jäi paitsi kaikesta, vaikka parhaansa teki. Parikymppisenä yhden pahan torjunnan takia olin riistää henkenikin, ehkä se olisi ollut hyvä tehdä jo tuolloin ettei olisi tarvinnut olla nyt tässä. Mutta, turha noita jahkailla. Iän myötä onneksi masennus vei elämänhalun lisäksi myös seksihalut ja rakkaudennälän, kaikki toiveet ja unelmat kumppanista sekä rakkaudesta ja lopulta katkeruus kovetti mielen. Tiettyyn pisteeseen asti jaksoin uskoa ja yrittää, mutta sitten jokin sisälläni kuoli joten eipä asiaa tarvinnut hyväksyä kun se tapahtui noin. Nykyään ikää yli 30v enkä tunne yhtikäs mitään. Hyvä vai paha asia, sitä en tiedä.