Saxenda, Ozempic vai Mysimba?
Mikä olisi noista paras laihdutuslääke ja helpoimmat sivuoireet? Kokemuksia kenelläkään?
Kommentit (21)
Ozempic ei ole laihdutuslääke vaan diabeteksen hoitoon tarkoitettu.
Vitsit, ajatelin että nyt on palstamammojen lasten nimiehdotukset lähteneet laukalle.
Sopivuus on yksilöllistä.
Mysimba sisältää psyykelääkettä -> voi aiheuttaa mielialaoireita, en siksi edes pyytänyt kokeiluun, enkä olisi suostunut ottamaan, vaikka olisi tarjottu.
Saxenda pistetään joka päivä, kela-korvausta laidutukseen en olisi saanut, koska ei ole riittäviä liitännäissairauksia. Tutkimuksissa aika pieni painonpudotusvaikutus.
Ozempic kerran viikossa, halvempi kuin Saxenda ilman kela-korvausta, hyvät tulokset tutkimuksissa. Tulossa tänä tai ensi vuonna laihdutuskäyttöön oma versionsa, toivottavasti hinta laskee. Vaikka tulisi kela-korvattavaksi, tuskin tulen korvausta saamaan.
Pyysin ja sain Ozempicin, toimii hyvin. Haittoina pahoinvointi alussa, mutta sekin siedettävää, lähinnä sellaista raskauspahoinvoinnin tapaista.
Kaikkihan nuo ovat sekä diabeteksen hoitoon että laihdutukseen. Uusin ja tehokkain lienee Ozempic. Itselläni tosin Ozempicin laihduttava vaikutus (oksetti, ripuloi) kesti vain pari kuukautta, sitten toimi enää sokeritasapainoon. Tuttavalla toimii edelleen, paino laskenut hänellä yli 20 kiloa. Riippuu siis ihmisestä miten toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vitsit, ajatelin että nyt on palstamammojen lasten nimiehdotukset lähteneet laukalle.
Niin mäkin!
Syö vähemmän kuin kulutat. Niin laihtuu. Ulkoile, liiku!
Jätä karkit ja pullat.
..ja vielä. Säännöllinen ruokarytmi. Ei välipaloja. 4- 5 ateriaa päivässä 3 tunnin välein.
Vierailija kirjoitti:
Syö vähemmän kuin kulutat. Niin laihtuu. Ulkoile, liiku!
Jätä karkit ja pullat.
Ja lisäksi haistapa kukkanen.
Kahtajälkimmäistä testannut, eka oli minulle herkuttelijalleja napostelijalle tehokkaampi. Kun eiole taipumusta ylisuuriin aterioihin,vaan naposteluun,
Mulle ei sopinut mikään. Mysimbasta järkyt mielialaoireet ja päänsäryt. Saxendasta voimakas ripuli ja oksetus jotka ei menneet ohi, samoin Ozempicista. Mulla on kyllä suolistosairaus IBD joten siksi varmaan vatsa reagoi noin rajusti.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan nuo ovat sekä diabeteksen hoitoon että laihdutukseen. Uusin ja tehokkain lienee Ozempic. Itselläni tosin Ozempicin laihduttava vaikutus (oksetti, ripuloi) kesti vain pari kuukautta, sitten toimi enää sokeritasapainoon. Tuttavalla toimii edelleen, paino laskenut hänellä yli 20 kiloa. Riippuu siis ihmisestä miten toimii.
Siis pelkällä lääkkeellä menit? et muuttanut mitään elintavoissa?
Mysimba kyllä tehoaa hyvin ainakin täydellä annoksella. Oikeasti ruonahimo vähenee selvästi. Ei tietenkään automaattisesti laihduta vaan itsekin tehtävä päätös jättää liikasyöminen pois, mutta oikein hyvä apu Mysimba on. Laihdutin yhdessä kesässä 118->84kg Mysimban avulla (touko-lokakuu).
Alkoholista saa helposti päänsärkyä joten silläkin tavalla vähentää juomista ja tehotaa laihtumista. Aloitusoireita ei juuri ollut, ehkä lievää hetkittäistä päänsärkyä tai pahoinvointia mutta oli tosi lievää ja meni nopeasti ohi.
Haittapuolina että ruoanhimo tulee takaisin kun lopettaa, lisäksi hiustenlähtö mahdollisena sivuoireena.
Hintaa en pidä haittana, sen säästää ruokakuluista jos syönyt itsensä lihavaksi.
Mysimban vaikutuksia mielialaan ei kannata liikaa pelätä vaikka sisältää samaa ainetta kuin masennuslääke Voxra. Jos tulee pientä ahdistusta tai vastaavaa, menee ohi muutamassa viikossa ja on ihan normaalia masennuslääkkeillä.
Päinvastoin, jos on ollut mieli matalalla niin 2-3kk jälkeenhän Mysimbasta voi hyötyä myös mielialan osalta. Masennuslääkkeillä kestää se 2-3kk tehotaakseen. Itse taipuvainen masennukseen ja mielestäni 2-3kk Mysimban jälkeen oli oikein hyvä olo, toki laihtuminenkin vaikutti.
t. sekä Mysimbaa että masennuslääkkeitä käyttänyt
Syön itse Voxraa (muista syistä) ja siinä on vaikuttavana aineena bupropioni, joka on toinen mysimban vaikuttavista ainesosista. Olen itse lähtenyt laihtumaan huomaamatta kuurin aikana. Bupropioni vie ruokahalun ja tietääkseni lisäksi kiihottaa aineenvaihduntaa.
Auttaa masennukseen ja ahdistukseen samalla.
Mulla paino noussut " huomaamatta" muutamassa vuodessa niin, että alkuun oli työvaatteet yläosa xl, alaosa l, sitten xxl, xl. Viimeksi työvaatteita hakiessa xxxl, xl. Havahduin, en vain näytä lihavalta, vaan olen lihava. Mietin muutaman päivä. Nyt on labrat otettu, tulokset aika karmaisevia, lääkäri toukokuun alussa, Ozempic luvassa muutoksen tueksi. Mielenkiinnolla olen lukenut täältä teidän kokemuksista, kiitos niistä.
Laihdutuslääke - https://tonzes.com/slimfi.htm Olen pudottanut yli 14 kiloa, enkä ole muuten joutunut paljoa muuttamaan ruokavaliotani tai liikunnan määrää.
Ozempic 88 euroa Tallinnassa (ilman kela korvausta). Jos asuu pääkaupunkiseudulla, kannattaa ottaa kympin lippu laivaan ja käydä siellä apteekissa.
Kokemusta vain Saxendasta. Aluksi oli vatsakipua ja ripulia, mutta ne meni ohi.