Onko paikalla sellaisia, jotka voivat vilpittömästi sanoa, että heillä on tai on ollut täydelliset vanhemmat?

Oletko tavannut täydellistä ihmistä? Ja kerro vielä täydellisen määritelmä.

No yksi ikäiseni eli yli 6-kymppinen mies sanoo aina että hänellä on ollu maailman parhaat vanhemmat.  En ole kysellyt tarkemmin mitä se käytännössä tarkoittaa mutta olen iloinen hänen puolestaan kuitenkin.

Miksi pitäisi olla? Täydellisyys on tylsää, eikä opeta mitään.

Enpä usko että sellaisia on.  Tälläkin palstalla mollataan omia vanhempia välillä oikein olan takaa.

Kaikki me olemme kotivammaisia.

Uskomattoman usein ihmiset mieltävät, että heillä on ollut hyvä ja turvallinen lapsuus sekä rakastavat vanhemmat. Ja yhtä uskomattoman usein elämäntarinasta löytyy monta vaillejäämisen, jopa kaltoinkohtelun sävyttämää tapahtumaa.

Vierailija kirjoitti:

Uskomattoman usein ihmiset mieltävät, että heillä on ollut hyvä ja turvallinen lapsuus sekä rakastavat vanhemmat. Ja yhtä uskomattoman usein elämäntarinasta löytyy monta vaillejäämisen, jopa kaltoinkohtelun sävyttämää tapahtumaa.

Tarkenna vielä, että saman ihmisen kertomuksessa lapsuudestaan.

Olen kyllä kuullut monienkin ihastelevan vanhempiaan ja heidän tapaansa suhtautua lapsiinsa mutta en ole kuitenkaan saanut käsitystä että vanhemmat täydellisiä olisivat olleet.  Ei kai sellaista tietenkään voi odottaakaan.

Täydellisyyttä vanhemmilta ei voi vaatia mutta sen voi vaatia, että he hyväksyvät lapsensa juuri sellaisina kuin nämä ovat.  Näin ei valitettavasti tunnu aina olevan.

Vähän erikoinen kysymys.  Ei ole olemassa täydellisiä vanhempia.  Lapsi voi nähdä vanhempansa hohdokkaassa valossa jos tunnekontakti on hyvä ja lapsen tarpeista huolehditaan, mutta täydellisyyteen ei kukaan pysty eikä ole tarviskaan.

Vanhempani ovat olleet hyviä vanhempia ja tarjonneet hyvän lapsuuden ja tukeneet myöhemmin elämässä, mutta eivät he tietenkään täydellisiä ole, ei kukaan ole. Se on yksi osa aikuistumista että tajuaa vanhempiensa olevan vain ihmisiä omine vikoineen ja heikkouksineen.

Täydellisyys olisi jopa vaarallista, se ei opettaisi lapselle, että virheitä sattuu ja niistäkin selvitään ja niiden kanssa on vaan opittava elämään. Rima olisi siis hirvittävän korkealla.

Sanoisin, että hyvä vanhemmuus on tavoite. Hyvä vanhempi toimii suurimman osan ajasta johdonmukaisesti ja loogisesti sekä osoittaa lapselleen rakkautta, ja sitten joskus silloin tällöin tekee virheen, esim hermostuu liian pienestä, ei jaksa keskittyä lapseen tai antaa ristiriitaisia ohjeita. Nämä yksittäisinä tapahtumina silloin tällöin on ihan ok, jos lapsi kokee muutoin saa viestiä siitä, että on tärkeä ja rakastettu.

Täydellisyydentavoittelulla ei luo kuin turhia paineita itselleen.

Täydellisiä ollaan kaikki vain tässä yhdessä asiassa:

Kukaan ei ole täydellinen.

Täydellistä on siis vain epätäydellisyys.

Eikä ole tarkoitukseni kittuilla tai jonglöörata sanoilla. =*)