Elämäni on ihanaa!
-Mulla on nykyään ihana osa-aikatyö, jossa ei ole kiire, mutta työtä on tasaisesti ja saan tehdä sitä omassa rauhassa.
-Rahaa on, vaikka tienaan vain tonnin kuussa käteen, pärjään ja saan kaiken mitä haluan. En halua paljoa.
-on mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia:
*Opettelen soittamaan youtube-videoiden avulla sähköurkuja, jotka löysin kirpputorilta vitosella.
*Bongailen lintuja ja kuulun nettiyhteisöön jossa jaamme "löytöjämme".
*Pyöräilykelit alkavat olla kohdallaan. *Kirpputorikankaista suunnittelen ja ompelen äitini vanhalla ompelukoneella itselleni eri aikakausien vaatteita.
*Duolingo-sovelluksen, kirjaston kirjojen sekä youtuben avulla itseopiskelen espanjaa.
*ja tietysti luen, katselen elokuvia, lenkkeilen.
-ystäviä on useampikin, näen noin kaksi kertaa viikossa jotakuta ystävääni
-minulla on mukava puoliso jonka kanssa arki soljuu rauhaisasti, ja kaksi ihanaa lasta, jotka ovat jo isoja, saan nukkua yöni eikä perässä tarvitse enää juosta
-terveyskremppoja on, mutta kivut ovat siedettävät ja iloitsen siitä että pystyn liikkumaan itse ja tekemään lähes kaikkea mitä haluan. Yksi harrastus on pitänyt lopettaa, kun kroppa ei enää kestä sitä. Mutten valita yhtään; eräs ystäväni on pyörätuolissa, se antaa perspektiiviä.
"Count your blessings" ja listaa alle, olisi kiva lukea. Aurinkoista kevätpäivää!
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Kiva sulle, mutta mulla ei enää seiso kunnolla.
No mutta onpas hienoa, että osaat ottaa asian positiivisesti ja ajattelet sen jopa "siunauksena" kun kerran kehotukseni mukaisesti listasit sen aloitukseni alle. :)
Ap
Kiva sulle, mutta mulla ei enää seiso kunnolla. Kenkuttaa.