Oletko lukinnut itseäsi ikinä vahingossa ulos? Miten pääsit takaisin sisään? Pelästyitkö vai nauroitko?

Joo teininä kun kävelin unissani ja heräsin rapusta,vanhemmat päästivät sisään kun soitin ovikelloa.

2 vuotiaan kanssa lähdössä aamulla, mies oli lähtenyt jo kukonlaulun aikaan. Ovi kiinni ja kas, avaimet sisällä. Asutaan maalla. Mies oli keksinyt tosi hyvän vara-avaimen paikan, yli 2m korkeudessa katoksen alla. No minäpä sitten kävelin 2 vuotiaan karkailevan lapsen kanssa ensin tontin toiselle puolelle, että saan 3m tikkaat, raahaan ne takaisin ja koitan samalla vahtia ettei taapero karkaa maantielle.

Ei ollut kivaa.

No nyt se hyvä vara-avaimen paikka on sivuoven kuistin alla. Talvella pitää hakea ensin teräslapio, että saa puolen metrin jäisen lumikasan hakattua edestä pois.

Älkää. Naiko. Imbesilliä.

Jouduin kerran hajottaa kuistin lasin kun ovi meni lukkoon. Onneksi oma talo eikä edes mikään hieno.

Lähdin yöllä tupakalle ja nappasin naulakosta väärän takin, avaimet olisi olleet toisen takin taskussa 🙈 Mies oli töissä enkä tuntenut naapureita kovin hyvin (luhtitalo), kännykkä oli sisällä laturissa. Muistin sitten ettå kylpyhuoneen ikkuna on raollaan ja vedin tuolin siihen alle ja kiipesin sisään 😆 Pieni ja laiha joten onnistuin, mutta satutin käteni ikkunassa roikkuessa ja polveni pudotuksessa.

Joskus unohtanut ottaa avaimet mukaan. Ei ole tapahtunut usein, ehkä kaks kertaa. Oon sitten mennyt hakemaan vara-avaimen vanhempieni luota.

Joo. Pimputtelin naapurin ovikelloa niin kauan, että avasivat (kesken päivällisen) ja sitten pyysin saada mennä heidän parvekkeensa kautta omalleni, jossa onneksi oli ovi auki.

Olen. Naapurin avulla murtauduttiin sisään. Vi tutti, ei pelottanut. Nauratti vasta seuraavalla viikolla.

Yksi kerta oli melkoisen ikimuistoinen. Asuin kerrostalossa, ja lähdin viemään roskia sandaaleissa talvipakkasella. Ulkona äkkäsin, että avaimet jäivät sisälle. Kännykkä tietysti myös. Asuin yksin.

No, siskollani olisi vara-avaimet. Ei auttanut muu, kuin lähteä metrolla muutaman pysäkin päähän ja toivoa, että sisko olisi kotosalla. Asusteeni eivät olleet oikein sopivia ulkoiluun talvisäässä, mutta ei voinut mitään. Kanssamatkustajat olivat hieman huvittuneita. Oli aika kylmä, ei ollut hanskoja, pipoa eikä kaulahuivia, onneksi sentään ohut takki t-paidan päällä. Ja ne sandaalit jalassa, voi luoja.

Kuin ihmeen kaupalla siskoni oli onneksi kotona, oli juuri lähdössä kaupungille miehensä kanssa. En ole kovin montaa kertaa ollut helpottuneempi, kun viimein pääsin lämpimään kotiini takaisin. Ja sen jälkeen olen aina muistanut tarkistaa, että avaimet ovat mukana.

Yhtenä yönä, kun koiralle tuli kakkahätä joskus kolmelta, onnistuin puolinukuksissa  jumittamaan väärän eli lapsen  asunnon avaimen alaoveen enkä saanut sitä pois. Oli siinä samassa avainnipussa. 

Puhelin oli onneksi mukana ja soitin kiinteistönhuoltoon. Pelastivat meidät onneksi ja se kiinteistönhuollon mies sääli kai minua ja hällä oli itselläki koira niin ei edes laskua oven avaamisesta tullut

Vajaa pari vuotta sitten lukitsin itseni kerran vahingossa illalla 23 aikaan ulos. Oli marraskuu, mutta ei mikään pakkanen, joku viisi astetta plussaa. Mies oli isällään 25km päässä yötä, ja meni aamuvuoroon töihin, eli oli myös sikeässä unessa. Vara-avain oli unohtunut myös sisään, koska sitä oli juuri aiemmin tarvittu ja piti keksiä uusi piilopaikka sille. No yleensä meidän ulko-ovi on sellainen, että se pitää ihan kunnolla vetää/työntää kiinni, jotta lukittuu, mutta tietysti tällä kertaa se oli mennyt lukkoon pelkällä kevyellä sulkemisella. Minulla jää myös usein kodinhoitohuoneen ulko-ovi auki, mutta jälleen kerran tällä kertaa tietysti sekin oli lukossa. Ei hitto, mitä hemmettiä tossakaan tekee...

Kiersin taloa ympäri, josko joku ikkuna tai terassin ovi olisi jäänyt vahingossa auki, mutta ei. Kävin autotallilla, jos siellä olisi ovet auki, mutta ei nekään ollut. Ajattelin tuossa myös sitä, että olisin hakenut työkaluja ja irrottanut yhden pikkuikkunan saranoilta, mutta ei sekään onnistunut. Soitin miehelle, no eihän se vastaa kun nukkumassa ja puhelin äänettömällä. Soitin myös appiukolle, kun se yleensä valvoo vielä tuohon aikaan, mutta ei sekään vastannut. Soitin vielä toisen kerran, mutta ei. Huomasin samalla, että puhelimessani oli 7% akkua jäljellä, kiva. Eihän siinä sitten, jäädään ulos nukkumaan, vaikka vilu alkoi tulla kun ei ollut kuin fleece ja läpykkäät. Kävin vielä omalla autollani, joka siis ei ollut tallissa vaan pressuteltassa ja ai että mikä ihana tunne, kun huomasin, että sen ovet sentään oli jäänyt auki! Pistin teltan oven kiinni ja kömmin takapenkille, jossa oli vielä vilttikin mukavasti :) pistin miehelle viestiä, että soittaa heti kun herää, olen lukinnut itseni ulos ja nukun autossa. Puhelimesta alko tosiaan akku loppumaan joten piti sekin laittaa jollekin ultra akunsäästötilaan, että kestää sinne viiteen asti aamulla.

Nukkumisesta ei tietty oikein tullut mitään, kun piti kytätä kelloa koko ajan, että pystyn oikeeseen aikaan ottaa sen akunsäästötilan pois (ei toimi puhelut tms sen aikana). Joskus viittä vaille viis mies sitten soittaa, että mitä hemmettiä oon oikein sekoillut :D puoli kuuden aikaa appiukko tuli päästämään takas sisälle, oli pikkusen kylmät oltavat. Painelin sänkyyn, nukuin joku pari tuntia vielä ja eikun uuteen työpäivään. Onneks olin etätöissä silloin. Voin kertoa, että ei paljoa silloin naurattanut siellä auton kostean kylmällä takapenkillä...nyt jo ehkä osaa ottaa huumorilla.

Tästä viisastuneena meillä on tosiaan nykyään se vara-avain ihan ulkona piilossa ja myös mulla vielä fleecen taskussa avain. Tosin, on tosta sen verran traumat jäänyt, että tarkistan aina ulos mennessä, että ovi on varmasti auki, ennen kuin laitan sen kiinni.

Poltin nuorempana. Kerran rajun migreenin jälkeen lähdin ulos savuille ihan sekaisin enkä päässyt enää takaisin sisään. Onneksi samaan aikaan palasi töistä viereisessä rapussa asuva tuttuni ja tajusi tilanteen vakavuuden, kun pyörin siinä vaan sönköttämässå jotain toppi ÷ verkkarit päällä pelkät sukat jaloissa ja oli sateinen kylmä syysyö.

Talossa oli siis tuuletusparvekkeet ja kun en päässyt enää kotiin, olin hortoillut rappukäytävästä pihalle!

Tuttu vei kotiinsa nukkumaan ja aamulla soitti talkkarin avaamaan minulle oven. Kyllä hävetti.

Mutta tuo kyllä motivoi lopettamaan polttamisen!

Vierailija kirjoitti:

Yksi kerta oli melkoisen ikimuistoinen. Asuin kerrostalossa, ja lähdin viemään roskia sandaaleissa talvipakkasella. Ulkona äkkäsin, että avaimet jäivät sisälle. Kännykkä tietysti myös. Asuin yksin.

No, siskollani olisi vara-avaimet. Ei auttanut muu, kuin lähteä metrolla muutaman pysäkin päähän ja toivoa, että sisko olisi kotosalla. Asusteeni eivät olleet oikein sopivia ulkoiluun talvisäässä, mutta ei voinut mitään. Kanssamatkustajat olivat hieman huvittuneita. Oli aika kylmä, ei ollut hanskoja, pipoa eikä kaulahuivia, onneksi sentään ohut takki t-paidan päällä. Ja ne sandaalit jalassa, voi luoja.

Kuin ihmeen kaupalla siskoni oli onneksi kotona, oli juuri lähdössä kaupungille miehensä kanssa. En ole kovin montaa kertaa ollut helpottuneempi, kun viimein pääsin lämpimään kotiini takaisin. Ja sen jälkeen olen aina muistanut tarkistaa, että avaimet ovat mukana.

Kiva että päättyi hyvin.

Ainakin kerran vuodessa jää avaimet sisään, sitten tietenkin soitan huoltoon. Onneksi on aina ollut puhelimessa latausta.

Rivarissa kun asuin niin menin vain takaovesta sisään, en edes keksinyt miten sen saa lukkoon.

Minulta on aikuisiässä muistaakseni vain kaksi kertaa unohtunut avain kotiin. Olen tajunnut sen heti, kun ovi on mennyt kiinni. En pelästynyt enkä nauranut, vaan harmitti. Huoltoyhtiön ovenavauspalvelu maksaa kymmeniä euroja.

Huoltoyhtiön numero on tallennettuna puhelimeen ja puhelin aina mukana, joten sisään pääseminen ei ole ollut ongelma. En tiedä mitä tekisin jos sekä puhelin että avain unohtuisi. Olisi varmaan pakko uskaltautua pyytämään joltain naapurilta apua.

Lapsi tuolloin 2vuotta karkasi ulos ovesta ja minä juoksin perään, sitten oltiinkin rapussa nalkissa, vaippapeppu jolla oli tosiaan ne pelkät vaipat ja minä toista lastani odottava kylpytakki päällä! Ei puhelinta ei avaimia.

Soitin parinkin naapurin ovikelloa ja yksi lupasi soittaa kiinteistöhuoltoon. Jotain 20 min odotettiin, tuntui todella pitkältä ajalta.

Kaverin luona talossa keskellä metsää,kaverin mies nukkui tulpat korvissa yläkerrassa kun me tytöt kuunteltiin musiikkia ja otettiin vähän viiniä alakerrassa. Syyskuu eli aika koleat yöt jo.

Mentiin sitten röökille ja äkkiä kaveri sanoi ettei hänellä ole muuten avaimia! Ensin vaan naurettiin ja huudeltiin että "Jussi!Juussii! Tuu avaa Jussi!"

Mutta sitten hymyt hyytyi kun alkoi tulla kylmä,meillä oli t-paidat ja farkut.

Kaverin piti lopulta rikkoa keittiön ikkuna.

Niin ja oli 90luvun puolta väliä kun kännykät eivät olleet vielä yleisiä.

Ja kelle me edes oltaisiin soitettu?

Tämä ketju on syy miksi taputtelen aina hysteerisenä taskut että avain takuulla on mukana.

up

Kuopuksen ollessa vajaan vuoden ikäinen menin viemään esikoisen kanssa roskapussia roskikseen. Ajatuksena opettaa tälläinen pieni kotityö hänelle. Esikoinen oli seitsemän vuotias tuolloin. Oli kesäaika ja jätin oven auki. Jostain tuli pieni tuulenpuuska ja heitti oven kiinni. Vara-avain sattui silloin olemaan juuri sisällä. Onneksi keittiön tuuletusikkuna olemaan auki ja aukipitolaite niin että seitsemän vuotias pääsi sisään. Hetki meni hakiessa tikkaat ikkunan alle jne. Onneksi kuopus oli ollut paikallaan leikkimässä eikä ollut lähtenyt konttailemaan minnekään.

Kerran on kuaopareissulta tullessa huomattu ettei avaimia ole, ja silloinkin onneksi oli kellarin ikkuna auki niin että samainen esikoinen siitä mahtui sisään. Aikuisella ei olisi mitään asiaa yrittää Kom ikkunoista sisään.

Nykyään ulko-ovessa on sähkölukko (Yale Doorman) ja ei tarvitse kotiavainta enää mukana kannella eikä avain voi hukkua.

Vanhemmilleni on annettu sähkölukon avaava tagi, jolla pääsevät ruokkimaan ja viihdyttämään kissaa tai kastelemaan kukat reissujen aikana.