Lue keskustelun säännöt.
Ulkomaille muutto, mies vastustaa
09.04.2022 |
Olemme nelikymppinen akateeminen pariskunta jolla yksi kouluikäinen lapsi. Olemme asuneet pitkiä aikoja ulkomailla miehen työn perässä sekä myös Suomessa aina väliaikoina, jolloin minä olen voinut keskittyä enemmän omaan uraani.
Nyt sitten sain mahtavan työtarjouksen ulkomailta eikä mieheni halua lähteä. Kuulemma tämä kyseinen maailmankolkka ei kiinnosta häntä. Kuitenkin hän on tiennyt jo kymmenen vuotta sitten naimisiin mentyämme että nimenomaan tämä kyseinen maailmankolkka on erikoisalaani. Oikeastaan muuttoamme sinne on lykännyt vain hänen uransa ensisijaisuus perheessämme.
Nyt en tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Tulee väkisinkin mieleen, että olen laittanut oman urani puolittaiselle liekille jo vuosikymmenen ajan hänen urakehityksensä eteen ja nyt kun olisi minun vuoroni niin hänpä ei haluakaan joustaa. Tietysti voisin mennä yksinkin, mutta kyse on kuitenkin parin vuoden komennuksesta ja perheessämme on alle 10-vuotias lapsi, joten ei se ihan niin helppoa ole käytännössä enkä missään nimessä jättäisi lastani. Mitään järkeviä syitä miehen kieltäytymiseen ei ole, sillä raha-asiamme olisivat kunnossa ja hän voisi tehdä työtään yhtä lailla minunkin asemapaikassani.
Turhauttaa ja raivostuttaa. Mitä tässä voi tehdä?
Kommentit (44)
No kerro nyt ensin mistä maailmankolkasta on kyse.
t. kolmas akateeminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä tässä asetelmassa on se todellinen ongelma?
Lähdet lapsen kanssa komennukselle ja palaatte kokemusta rikkaampina. Senhän te jo tiesitte, kun olette ulkomailla olleet. Mies joko jää arkeansa pyörittämään tai lähtee mukaan.
Uran ja rahan perässä juokseminen on kuvottavaa.
Kyseinen maankolkka on paska kolkka.
Maailmankansalaisina löydätte varmaankin teitä m
ol
emmia tyydyttävän ratkaisun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseinen maailmankolkka on paska, se on totta, ja miehellä on sinänsä hyvät syyt vastustaa lähtöä (turvallisuustilanne, kieltä osaamattomuus jne.). Ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista ottaa lasta ja lähteä pariksi vuodeksi, jos toinen sitä vastustaa. Olemme aika tiivis perhe, eikä mies suostu olemaan erossa lapsesta viikkoakaan, saatika vuosia.
Se miksi tästä kirjoitin on se, että tuntuu että olen naisena uhrannut urani toisen puolesta, kun tähän asti luulin, että vedetään yhtä köyttä. Tämä ajatus on pelottava ja oksettava. Olin olettanut, että totta kai kun tilaisuus tulee niin teemme asioita myös minun näkökulmastani. Mutta ilmeisesti niin ei ollutkaan. Miten te, joilla on tämmöisiä tilanteita ollut, olette ne ratkaisseet? Miten saada toinen ymmärtämään, että tämä on minulle tosi tärkeää, paitsi ammatillisesti, niin ennen kaikkea pitääkseni yllä illuusion perheeni yhtenäisyydestä?
AP
Akateeminen ja maailmankolkka. :D
Hyasinttiämpäri on vahvana tässä.
Siis oikeastiko vielä on ihmisiä, joiden mielestä maisterin tai tohtorin tutkinto on joku isokin saavutus? Eikös Suomessa noin 1/4 aikuisväestöstä ole vähintään maistereita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopeta työt ja nauti elämästä Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Kyseinen maailmankolkka on paska, se on totta, ja miehellä on sinänsä hyvät syyt vastustaa lähtöä (turvallisuustilanne, kieltä osaamattomuus jne.).
.
Ei tollaseen kolkkaan kannata mennä.
Usko järkevää miestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuen siitä missä vaiheessa lapsi on koulun kanssa teette päätöksen lähetkö yksin vai lähteekö lapsi mukanasi. Etäsuhde on nykymaailmassa helppo homma, itselläni mies kolmatta vuotta keskieuroopassa kun itse teen uraa Suomessa. Hyvin toimii ja ollaan onnellisia :)
Vierailija kirjoitti:
Uran ja rahan perässä juokseminen on kuvottavaa.
Kateellinen puhuu.Itse ulkomailla töissä ja tienasin pesämunan omistusasuntoon. Kadun että tulin takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paska ja epäturvallinen maailmankolkka? Joku Nepal tai Iran? Ei lapsen kanssa sellaiseen.
Onpa taas paskoja neuvoja. Tietenkin se lapsi päättää itse, kummassa maassa haluaa asua, jos vanhemmat asuvat eri maissa. Ei sitä päätetä av-mammojen huutoäänestyksellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään nyt Venäjälle lähtisi.
Vierailija kirjoitti:
Kyseinen maailmankolkka on paska, se on totta, ja miehellä on sinänsä hyvät syyt vastustaa lähtöä (turvallisuustilanne, kieltä osaamattomuus jne.). Ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista ottaa lasta ja lähteä pariksi vuodeksi, jos toinen sitä vastustaa. Olemme aika tiivis perhe, eikä mies suostu olemaan erossa lapsesta viikkoakaan, saatika vuosia.
Se miksi tästä kirjoitin on se, että tuntuu että olen naisena uhrannut urani toisen puolesta, kun tähän asti luulin, että vedetään yhtä köyttä. Tämä ajatus on pelottava ja oksettava. Olin olettanut, että totta kai kun tilaisuus tulee niin teemme asioita myös minun näkökulmastani. Mutta ilmeisesti niin ei ollutkaan. Miten te, joilla on tämmöisiä tilanteita ollut, olette ne ratkaisseet? Miten saada toinen ymmärtämään, että tämä on minulle tosi tärkeää, paitsi ammatillisesti, niin ennen kaikkea pitääkseni yllä illuusion perheeni yhtenäisyydestä?
AP
Pari vuotta on lyhyt aika. Mikä painava syy olisi sen vuoksi kannattaisi heittää menemään kaikki rakentamanne yhteinen elämä? Toisaalta, jos haluat erota, ei kai nykymaailmassa sitä estä mikään. Toivottavasti löydät hyvän ratkaisun. Ulkomailla asuminen ei sinänsä ole mikään itseisarvo ja ei välttämättä edes uran kannalta aina hyvä siirtokaan.
Kerro mikä maa. Vastaus riippuu siitä.
En minäkään lähtisi mihinkään arabi- tai muslimimaahan, en mistään hinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Uran ja rahan perässä juokseminen on kuvottavaa.
Sanoo 1200 euroa kuussa tienaava Maikki, jota harmittaa, kun ei itsellä ole pitkäjänteisyys riittänyt opiskeluun eikä oma älli taivu kuin tylsään perusduuniin, joten harmittaa kaikki ne, joilla on kiinnostava työ, jolla vielä tienaakin mukavasti.
Mene yksin lapsen kanssa.