Lue keskustelun säännöt.
Epäily läheisen alkavasta muistisairaudesta. Kuinka toimia?
20.02.2010 |
Aloitan nyt uuden ketjun tästä aiheesta, kun alkoi tuo eräs allergiaketju jo vähän rönsyilemään :)
Eli oletteko kohdanneet tilannetta, jossa olisitte epäilleet läheisemme muistin alkavan tekemään tepposia? Esim. omien isovanhempienne tai vanhempienne kohdalla?
Millaisia oireita havaitsitte, ja millä tavalla otitte ne puuheeksi?
Itse olen siis alkanut vakavasti epäilemään, että anopilla olisi jonkin sortin muistihäiriö, ja nyt pitäisi keksiä, että miten tässä asiassa järkevästi ja hienotunteisesti edettäisiin.
Kommentit (15)
hienotunteisuus on todella paikallaan. Samalla kun ottaa asian esille, voi korostaa sitä, että mitä aiemmin hakeutuu hoitoon, sitä nopeammin saa lääkityksen, joka auttaa. Lääkityksellähän, jos se on varsinkin aloitettu varhaisessa vaiheessa, voidaan merkittävästi hidastaa muistisairauden etenemistä. Muistisairautta parantavaa lääkettä ei ole.
Isäni sairastui viisi vuotta sitten alzheimerin-tautiin. Diagnoosin ja siis lääkityksen saamiseen meni vuosi, koska testejä tehtiin useita. Hän kieltäytyi syömästä lääkkeitä ensimmäisen vuoden ajan, koska epäili sitä jonkun "salajuoneksi" (tyypillistä ilmeisesti erilaiset harhakuvitelmat muistisairauteen sairastuneella). Nyt tilanne on se, että hän on ollut jo laitoshoidossa kaksi vuotta. Sairaus eteni hänen kohdallaan todella nopeasti ja osasyy voi olla se, ettei hän aloittanut lääkitystä, kun se vielä olisi voinut auttaa jotenkin. Muistilääkitys lopetettiin jo vuosi sitten, koska sairaus on edennyt jo niin, ettei hän tunnista esim. omia lapsiaan eikä puhu oikein mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se onkin se tosi haastava osuus, siis puheeksiottaminen.
Näen jo nyt, että vaikka kuinka hienotunteisesti koittaisin ottaa asian esille anopin kanssa, niin hän voi kyllä loukkaantua verisesti. On itsestään hyvin huolehtivaista sorttia ja ikäisekseen onkin hyvin nuorekkaan oloinen ja kauniisti vanhettunut :)
Voi kun saisin tuon miehen tässä asiassa liikkeelle ja vaikka kahden kesken kysymään isältänsä, että onko hän havainnut anopissa/äidissä mitään tän suuntaisia juttuja, mitä me ollaan laitettu merkille.
Ollaan paljon tekemisissä ja läheisiä appivanhempien kanssa ja siksihin hirvittää, että jos toinen loukkaantuu ja välit menee siksi. Toisaalta hänen parhaakseenhan tässä koetetaan toimia.
Voisitteko laittaa esimerkkejä niistä ihan ensimmäisistä oireista, mitä silloin huomasitte tai mitä vaikka jälkikäteen ymmärsitte olleen jo varhaisia merkkejä alkavasta muistisairaudesta.
Alzheimerin taudissa (joka on yleisin muistisairaus) on tyypillistä, että potilas uskoo olevansa terve. Mikäli et ole sairastuneen puoliso, et todennäköisesti saa häntä uskomaan, että mitään ongelmaa olisi.
Itse tein niin, että kun läheiselläni oli muu terveydellinen ongelma (vatsatautia useamman kerran peräkkäin, tosin hän kielsi ettei hänellä mitään vatsatautia ollut ollut - ei enää muistanut) niin varasin hänelle ajan omalääkärille. Saatoin hänet sinne. Sanoin, että hän on jo päässyt niin korkeaan ikään, että hänellä on oikeus saattajaan.
Lääkärissä sitten hoidettiin ensin varsinainen asia ja sitten sanoin, että olen huomannut muistihäiriöitä ja olen niistä huolissani. Potilas tietenkin kielsi asian. Lääkäri laittoi hänetjonoon muistihoitajalle, joka teki ensimmäiset muistitestit. Niissä ei vielä havaittu mitään huolestuttava, mutta onneksi lääkäri laittoi potilaan myös aivokuvaukseen. Sieltä paljastuivat taudille tyypilliset muutokset. Kun muistihäiriö ei kuitenkaan vielä silloinkaan näkynyt muistitestissä, potilas päätyi neuropsykologisiin tutkimuksiin. Siellä havaittiin dementiatasoinen häiriö. Psykologin mukaan potilaan normaalia selvästi korkeampi älykkyys, erinomaiset kielelliset taidot ja päättelykyky olivat auttaneet häntä peittämään sairauden.
Diagnoosin saaminen vei noin vuoden. Sinä aikana potilaan kunto oli heikentynyt niin paljon, ettei häiriöitä enää voinut niin helposti peittää. Potilas kehitteli kuitenkin edelleen lääkärien vastaanotoilla mielikuvituksellisia tarinoita kykenevyydestään ja voinnistaan. Häntä oli pakko korjata koko ajan, jotta lääkäri ei olisi saanut täysin väärää kuvaa.
Sotaveteraanikuntoutuksessa ollessa lääkäri ei pystynyt tekemään lausuntoa hänen toimintakyvystään ollenkaan, kun lääkärin ja hoitajien havainnot ja potilaan kertomus olivat niin suuressa ristiriidassa. Potilasta mm. jouduttiin kuljettamaan laitoksessa pyörätuolilla, kun hän ei jaksanut kävellä. Silti hän oli kertonut käyvänsä itse kaupassa noin kilometrin päässä. Tosiasiassa minä olin hoitanut hänen kaikki kauppa-asiansa jo vuoden ajan.
- Ihan ensimmäiseksi anoppi tyrkytti minulle muka heille jääneitä lakanoita ja muita esineitä, jotka 100 % varmasti eivät olleet minun. Hän oli erittäin määrätietoinen ja saikin tungettua tavarat minulle.
- Hän ei koskaan oppinut käyttämään kännykkää eikä cd-soitinta, vaikka ne opetettiin hänelle useita kertoja kädestä pitäen. Kun digiboksi tuli, kahden kaukosäätimen käyttäminen osoittautui mahdottomaksi. Kun uusi tv tuli, se meni tosi usein "epäkuntoon". Myös radio alkoi mennä "rikki".
- Kun anoppi muutti, hän ei yllättäen osannut lainkaan pakata. Hän ei pystynyt edes auttaamaan kotinsa pakkaamisessa. Tuolloin silmämme avautuivat - ei voi olla sama ihminen, joka on hoitanut kymmenkunta muuttoa maasta toiseen.
- Aikakäsityksessä oli jotakin outoa. Kaikki oli tapahtunut "eilen", vaikka oikeasti asia oli tapahtunut esim. 4 päivää sitten.
- Anoppi lakkasi laittamasta ruokaa ja myöhemmin tajusimme, ettei hän enää osannut laittaa sitä, vaikka väitti muuta. Kattilat eivät olleet koskaan likaisina eivätkä ruokatarvikkeet tulleet käytetyiksi. Tajusimme, ettei hän ollut pitkään aikaan tarjonnut meille ruokaa.
- Ruokaa alkoi pilaantua jääkaappiin.
- Käsilaukun kanssa alkoi olla ongelmia. Kahvilassa se "varastettiin", mutta löytyi myöhemmin sellaiselta tuolilta, jonka lähelläkään anoppi ei muka ollut ollut. Hänen mielestään joku muistisairas oli vienyt sen mutta sitten palauttanut. Samassa tilanteessa anoppi ei muistanut kenenkään lähiomaisen puhelinnumeroa, vaikka hän oli aina ylpeillyt numeromuistillaan.
- Ystävien kanssa tuli tapaamisongelmia, kun anoppi meni paikalle vääränä päivänä.
- Pankista alkoi tulla tietoa, että maksupalveluun toimitetuissa laskuissa oli puutteita
- Lehtimaksu meni ulosottoon, kun sitä ei ollut hoidettu
Tässä nyt muutamia.
että ALzheimerin tautia sairastavat lähes aina kieltävät oireensa ja tulevat helposti agreessiivisiksi. TOki näitäkin on, mutta mielestäni vähemmistö. Sairauden alkuvaiheessa lähes jokainen ALzheimerin tautia sairastava on huolissaan muististaan, ja huomaa itsekin unohtelevansa asioita. Harvassa ovat ne, jotka tyystin kieltävät muistihäiriönsä. Pitemmälle edennessä dementiassa sitten toki moni ei enää tiedosta muistamattomuuttaan. Kovin harvassa ovat nekin Alzheimer potilaat, joiden käytös muuttuu agressiiviseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yksityiselle gerontologin (tai neurologin) vastaanotolle. Ei mitään viivyttelyitä. Jos lääkitys saadaan ajoissa kuntoon on taudin ennustekin paljon parempi.
Paras ratkaisu varmasti, mutta sisältää juuri sen ongelman, että miten sen perustelee ihmiselle, jolla ei ole mitään sairaudentuntoa. Pidättekö te minua hulluna, olisi meillä ollut ensimmmäinen vastaus ihan varmasti. Itsepäinen ihminen ei ehkä olisi suostunut lainkaan lähtemään. Häneltä on sittemmin jouduttu lopettamaan useita tukipalveluita, kun hän ei ole suostunut ottamaan palvelua vastaan ja esim. lähtemään kotoa dementiapäiväkotiin.
7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jälkeenpäin ajatellen appi varmasti oli huomannut anopin muistihäiriöt päätellen joistakin hänen ratkaisuistaan ennen kuolemaansa, kun hän jo huomasi omien voimiensa heikentymisen. Heillä oli myös ilmeisesti jo vuosia ollut tietty työnjako, joka peitti anopin häiriöt. Eli appi hoito kaiken, joka vaati muistia ja teki kaikki aloitteet, kun anopilta oli aloitekyky jo kadonnut.
Appi ei kuitenkaan koskaan antanut meille pientäkään vihjettä vaimonsa muistiongelmista. Samalla tavoin anoppi peitti meiltä miehensä kunnon heikkenemisen. Myöhemmin selvisi, että mies oli ollut sänkyyn hoidettava vaippapotilas jo pidempään. Käyntiemme ajaksi anoppi puki hänet ja raahasi olohuoneesee istumaan nojatuoliin.
Meillä ainakin muistihäiriöinen peitteli ja kielsi ongelman alussa. Ilmeisesti tätä kesti useampia vuosia, kun nyt jälkikäteen ajattelee.
-Uusien asioiden opettelu oli vaikeaa, niinpä vältteli joutumasta sellaisiin tilanteisiin
-Oli aktiivinen, mutta vain sellaisissa asioissa, jotka hallitsi hyvin
-Kirjojen lukeminen jäi, vaikka oli ollut koko elämänsä todella kova lukemaan
-suuntavaisto heikentyi, uusien paikkojen muistaminen tuli yhä vaikeammaksi, mutta peitti tämän kuitenkin aika hyvin
-vaikka oli aiemmin todella seurallinen, vetäytyi seurassa, varsinkin vieraamassa porukassa.
-avaimet, lompakko yms. aina hukassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aivan ensimmäinen oire oli eksyminen tutuilla reiteillä autoa ajaessa. Hiukan myöhemmin muuttui passiiviseksi, ei huolehtinut hygieniastaan eikä muutenkaan tehnyt paljon mitään. Sitten tulivat ongelmat lähimuistissa, ei muistanut hetki sitten kerrottuja asioita, vaan kysyi samoja asioita moneen kertaan. Myöhemmin aikakäsitys alkoi hämärtyä, luuli yli kymmenen vuotta sitten kuolleiden olevan elossa ja luuli autonsa olevan se, joka hänellä oli ollut 20 vuotta sitten. Lääkitys on mielestäni auttanut, mutta hämmentävää on se, että toimintakyky vaikuttaa vaihtelevan aivan satunnaisesti päivästä toiseen. Ap:lle sanoisin, että anoppi kannattaa houkutella lääkäriin jollakin verukkeella, esim. ikään liittyvä yleinen tarkastus. Kuten muutkin ovat sanoneet, ei muistihäiriöistä kannata puhua mitään, koska alzheimeriä sairastavat kieltävät lähes aina oireensa ja tulevat helposti aggressiivisiksi.
Äitini väittää ex-miehensä käyvän talossaan usein penkomassa, varastelemassa ja siirtämässä tavaroita. Hän myös kuulemma potkii ovia ja tekee muuta kiusaa. Tavaroita on joskus ”palautettu”. Äitini on vahva ihminen, mutta on muuttunut vainoharhaiseksi. Ainoana tyttärenä asiaa todella vaikea ottaa esille, en tiedä mitä tekisin. Alan olla neuvoton. Kuulostavatko oireet Alzheimerilta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakin muistihäiriöinen peitteli ja kielsi ongelman alussa. Ilmeisesti tätä kesti useampia vuosia, kun nyt jälkikäteen ajattelee.
-Uusien asioiden opettelu oli vaikeaa, niinpä vältteli joutumasta sellaisiin tilanteisiin
-Oli aktiivinen, mutta vain sellaisissa asioissa, jotka hallitsi hyvin
-Kirjojen lukeminen jäi, vaikka oli ollut koko elämänsä todella kova lukemaan
-suuntavaisto heikentyi, uusien paikkojen muistaminen tuli yhä vaikeammaksi, mutta peitti tämän kuitenkin aika hyvin
-vaikka oli aiemmin todella seurallinen, vetäytyi seurassa, varsinkin vieraamassa porukassa.
-avaimet, lompakko yms. aina hukassa
Mun äidillä ihan nää samat. Lisäksi saamattomuus ruuanlaiton, peseytymisen, siivoamisen ym. suhteen. Ja häneltä myös katosi hajuaisti jo vuosia sitten, tuotahan usein sanotaan Alzheimerin varhaiseksi oireeksi.
Senna62 kirjoitti:
Äitini väittää ex-miehensä käyvän talossaan usein penkomassa, varastelemassa ja siirtämässä tavaroita. Hän myös kuulemma potkii ovia ja tekee muuta kiusaa. Tavaroita on joskus ”palautettu”. Äitini on vahva ihminen, mutta on muuttunut vainoharhaiseksi. Ainoana tyttärenä asiaa todella vaikea ottaa esille, en tiedä mitä tekisin. Alan olla neuvoton. Kuulostavatko oireet Alzheimerilta?
Yritä saada jollakiin verukkeella lääkäriin tai ainakin hoitajan vastaanotolle. Ennen sitä voit varata samalle lääkärille tai hoitajalle itsellesi ajan, että voit käydä kertomassa etukäteen, mistä on kyse. Kaikki tavalliset terveyskeskuslääkärit eivät ota tosissaan dementiaa, mutta osaava muistihoitaja voi hyvinkin helposti selvittää, kuinka paha tilanne on. Paha merkki on se, jos ei muista omaa ikäänsä kysyttäessä vaan sanoo syntymäaikansa ja "laske siitä", tai nainen ei muista nuorimman lapsensa ikää eikä edes syntymäaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun anoppi taas on aina ollut perusluonteeltaan negatiivinen maanvaiva, ylikontrolloiva (nykyään sairaalloisen, KAIKKI PITÄÄ AIKUISTEN LASTEN RAPORTOIDA) läheisriippuvainen marttyyri. Raskas tulla toimeen! Mutta täytyy.
Jossain vaiheessa mietin, että alkaakohan hänelläkin vähän prakaamaan päässä. Muistissa ei vielä mitään, mutta ensin yleensä tulee luonnemuutokset. Kannattaa kiinnittää siihen huomiota.
Mut jos aina on ollut hankala niitä voi olla vaikeaa erottaa. Jotkut asiat voi ns iän myötä pehmentyä, mut sit tulee toisissa asioissa niin älyttömät jutut, että ei ole tervettä.
Ehkä hänkin hiipuu vielä. Pitää tarkkailla, jos alkaa sekoilemaan kunnolla.
http://www.tohtori.fi/muistiklinikka/
http://www.muistiliitto.fi/
Tuossa ensimmäisessä on mm. läheiskysely, johon vastamalla saa kuvan siitä, kuinka laajasta ongelmasta voi olla kyse.
Asian puheeksi ottaminen on todella hankalaa, sillä jollei läheinen enää itse ole huolissaan asiasta, loukkaantuu hän yleensä melko herkästi. Silloin, kun henkilö on itse alkanut huolestua unohtelusta, on silloin hyvä puhua muistiklinikalla käymisesta. Muistiklinikoilla tehdään ns. seulontatestejä (MMSE), joiden avulla alkavat muistihäiriöt löydetään. Jos kyseessä on sitten alkava Alzheimer, voidaan hidastava lääkitys aloittaa.
Voimia!
t: Alzheimer- potilaan tytär