Onko kukaan yksinhuoltajaäiti löytänyt oikean uuden rakkauden?

Kysynpä vaan kun tänään taas ilmeisesti karahti kiville yksi suhde, josta oikeesti odotin enemmän. Iän ei vielä luulisi olevan este, mutta kaksi pientä poikaani ilmeisesti on. Alussa kaikki näytti sujuvan hyvin ja ensi tapaamiset lasteni kanssa, mutta sitten, kun homman olisi pitänyt edetä vähän vakaammalle tasolle, niin mies pakitti. Näin on käynyt myös yh-kaveripiirissäni usein. Ymmärrän, että miehiä saattaa pelottaa valmiit lapset, mutta kertokaa mulle, pliis, joku oikea tuhkimo-tarina todellisesta elämästä ettei kaikki usko tosi rakkauteen ole mennyt!

Mua kyllä pelottaa enemmän syntymättömät kuin valmiit lapset! :) Ehkä siksi mulla ei lapsia olekaan.. Mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.

terv. Paskanhuoltajaisä (jonain päivänä)

kovasti yh-äidin lapsille isäksi.Tämä on minun mielipide,mutta kyllä sellaisiakin miehiä löytyy (onneksi)!

Mulla itellä 3 lasta 3,7,15 vuotiaat.Mies itse lapseton,8 kuukautta seurustelua takana ja päivä päivältä paremmin menee.

Voin vain ihmetellä miksi joku ihan vapaaehtoisesti ottaa tällaisen villejä lapsia omistavan yh:n ja lopputulos on että kai se rakastaa mua ja tietää että lapset tulee mukana osana tätä perhettä.

Ap älä menetä toivoasi koskaan!Onnea tulevaisuudelle!

ja jonka olin ihan yksin kasvattanut. En koskaan edes etsinyt miestä vaan olin onnellinen kaksin lapsen kanssa. Lapsen ollessa 5-vuotias kohdalleni kuitenkin osui mies ja nyt olen naimisissa, sekä meillä on kaksi yhteistäkin lasta.



Todellakaan ei ole helppoa ollut ja monesti on ollut päiviä, joilloin mietin, että olisi ollut helpompi olla yh, mutta rakkaus kantaa. Omalla lapsellani on ollut todella vaikeaa sopeutua ja monesti poden huonoa omaa tuntoa siitä, mitä kaikkea laitoin hänet kokemaan. Toisaalta lapsi kuitenkin rakastaa sisaruksiaan ja vähitellen on alkanut kutsua miestäni isäkseen. Mutta aika varma olen, ettei tästä ikinä kovin helppoa tule, mutta ehkäpä se on sen arvoista.

lapselleni isää, vaikk yh olen ollut alusta asti. Pystyn itse kasvattamaan ja huolehtimaan lapsesta, toki olen lapsessani paljon kiinni, ja se jos mikä on syy siihen että suhteet kariutuu minulla. Yhteistä aikaa kun ei le kuin yöllä lapsen nukkuessa, eikä silloinkaan voi kotont lähteä pois. Alan henk.koht hyväksyä sen faktan että saan olla yksin siihen asti, kunnes pääsen taas vapasti liikkumaan ilman ihanaa muksuani. siihen menee vielä sellaiset 13 -15 vuotta. joten eikun odotellaan sitä 50 kympin rajapyykkiä, jotta voi edes olla moiselle asialle mahdollisuuksia. kaipuu toki on kova. ja aina se ajatus siitä, että ota itsellesi aikaa ! ei vain käytännössä ole kaikille mahdollista, vaikka niin tahtoisikin.

Kaikkein edullisintahan miehelle olisi tietysti siittää tenavia sinne tänne, ja jättää ne aina uusperheisien hoidettavaksi.

Ei me nyt enaa olla millaan alkukantaisella tasolla, missa siittaminen on se paa-asia. Lahes kaikki miehet haluavat olla mukana lastensa elamassa, kasvattaa heita ja vaikuttaa lasten tulevaisuuteen. Varmasti raastavaa itseasiassa jos toinen mies kasvattaa omia lapsia.

Nyt on kyllä niin, että sellaisella naisella, jolla on jo lapsia ei ole enää valitsijan roolia markkinoilla.

Tietyssa ikaryhmassa voi olla niin etta perheellinen nainen ei ehka ole ykkos vaihtoehto. Mutta kylla nelikymppisilla olis aika outoa jos naisella ei olis lapsia.

Ja 60 v varmasti ihan sama onko perhetta vain ei.

Tilanteet muuttuu ja kaikki vanhenee :)

Jos on kaunis ja kaikinpuolin ihana yh-mamma, niin ei todellakaan ole lapset esteenä. Naiseenhan sitä ihastuu, lapset tulevat vain matkassa.

Tämä on ihan harvinaisen totta!!

[quote author="Vierailija" time="02.03.2010 klo 15:26"]äitipuoli. Siksihän myytti pahasta äitipuolestakin on syntynyt. Oikeasti yhä nainen on se joka pyörittää arkea ja huolehtii lapsista (myös lapsipuolista) ruuanlaittoineen, pyykinpesuineen, siivoamisineen jne jne. Isäpuoli voi tehdä vain kivoja juttuja lapsipuolen kanssa - jos haluaa.
[/quote]

Elikkä edellinen lainaus meni pieleen, siis tähän tarkoitin vastaukseksi, että harvinaisen totta..

löysin samalla viikolla, kun laitoin eron vireille

ja pakko todeta, edes tässä vaiheessa, ei olisi kannattanut.



Olisi pitänyt erota jo aikapäiviä sitten, paljon vähemmillä riidoilla olisi selvinnyt ja lapset päässeet vähemmällä.

Itse elin pojan kanssa 6 vuotta kahdestaan eron jälkeen. Olin n 2 vuotta etäsuhteessa, näimme aina silloin tällöin, ei kai sitten ollut sitä tosi rakkautta.. Tuo mies ei koskaan poikaani tavannut, eikä tuo suhde kariutunut lapsiasiaan, loppui vain.



Tapasin tulevan aviomieheni poikani ollessa melkein 8-vuotias. Se oli menoa! Miehellä oli tuolloin kolme teinityttöä. Nyt tuosta kaikesta on kulunut jo 8 vuotta ja kaikki on mukavasti. Kun ajattelen aikaa taaksepäin, en olisi ollut valmis vakavaan suhteeseen eron ollessa tuore. Ei sitä silloin tule itse ajatelleeksi tai ei tajua.

Erosin alkoholisti miehestä kun sen liittoni lapset olivat 1- ja 3-vuotiaita. Reilun kolmen vuoden yksinhuoltajuuden jälkeen aloitin uudessa työpaikassa ja tapasin nykyisen mieheni :).



Lapset olivat tuolloin 4 ja 6. Jo melko alkuvaiheessa seurustelua mieheni ikään kuin vaan sujuvasti solahti osaksi arkeamme, vaikka erillämme asuimmekin. Menimme melko nopsaa tahtia naimisiin ja saimme yhteisen lapsen.



Toki yhteiselossa on ollut haastetta uusperhekuvioiden vuoksi, ja toki on (ikävä kyllä) eri asia olla isä lapselle, jonka kanssa on ollut ihan tämän syntymästä lähtien, mutta kaiken kaikkiaan hienosti on mennyt :).



Ei kaikkia miehiä pelota valmiit lapset - omaani ei ainakaan pelottanut, vaikka hän oli huimat 27-vuotias tavatessamme :). Nyt olemme olleet naimisissa liki 15 vuotta :).

Vuosi eron jälkeen tapasin nykyisen miesystäväni, joka on myöskin eronnut ja isä. Sanoi heti alussa, ettei voisi kuvitellakaan seurustelevansa lapsettoman naisen kanssa, sillä muuten ei välttämättä ymmärtäisi toista vanhempaa.



Olen varovainen, liiankin kanssa, vaikka tunnepuolelta en voisi parempaa toivoakaan. Mutta oma järjettömän rankka ero jätti kait ikuisen pelon, ettei pysyvämpää suhdetta enää kohdalle satu, vaikka kuinka pystyisimmekin puhumaan. Exän ja parhaan ystävän petturuus seuraa varmasti hautaan saakka.

koska onhan niitä - miehiä jotka oikeesti ottavat koko paketin ns. Ollaan oltu yhdessä 12v nyt ja kun tavattiin olin 3 lasten yh (lapset 2,3 ja 5v) ja erittäin varma että kukaan ei huolisi mun laumaa (he). Miehellä oli kaksi lasta, silloin 3 ja 6v. Nyt koko lauma jo teinejä ja yhteinen prinsessa eskarilainen. Onhan tämä ollut raskasta välillä, erittäin haastavaa mutta myös hauskaa ja menoa täynnä elämä. Mieheni ei ole kertaakaan moittinut että ostaa "mun" lapsille ruokaa, maksaa enemmän talossa ym, eihän siitä sit mitään ois tullut - se maksaa joka nyt sattuu olemaan kaupassa tai joka ottaa laskun käteensä. Hyvää jatkoa sullekin.

Olen ollut yksin huoltaja lapselleni viisi vuotta, kunnes tapasin uuden miehen ja menimme naimisiin ja olemme onnellinen perhe yhdessä ja odotamme nyt vauvaa. Olemme todella onnellisia eikä mitään ongelmia meidän uuskuvioissa ole. Mies ja poika tulevat loistavasti toimeen. Ja poika nimittää häntä isäksi. Omaa isäänsä ei siis juurikaan edes tunne.

Ei kannata lannistua,mutta pitää pää kylmänä eli pysyä rauhallisena. Jos alkaa panikoida ja etsiä miestä epätoivoisesti niin eihän se niin onnistu. Kun minä oli yksinhuoltaja, eräs entinen koulukaveri (mies) sanoi minulle että kyllä pitää itsekin liikkua jossain, luuletko että se mies tulee yhtäkkiä vaan sun ovelle ovikelloa pimputtamaan et kelpaisinko mä. Mua huvitti aika paljon kun jotain vuoden päästä siitä, näin tulevan mieheni ilmoituksen maikkarin chatissä, ja vastasin hänelle, pari kuukautta myöhemmin hän tuli ja soitti ovikelloani ja toivoi että hän kelpaisi, ja kelpasi hyvin:) Liki kymmenen vuotta yhdessä, 6 naimisissa ja kohta 1-vuotiaat kaksoset. Eipä olisi aikoinaan kun jäin yksin uskonut mitä elämä vielä tuo.

En kauan kerennyt olla yksin lapsen kanssa, kun se oikea osui kohdalle. Yhteisiä vuosia takana jo 12 ja kolme yhteistä lasta. Uusperhe elämä on sujunut todella hyvin, eikä mitään ongelmia sen suhteen. Kyllä se on mahdollista yh äidinkin löytää uusi rakkaus.

lasta 6-14v kun löysin 5v nuoremman ihanan miehen jolle kelpasi koko sakki. Yhdessä ollaan oltu 14v ja yksi yhteinen muksu on myös. Ihanaa elämää eletään:D

Pitää olla vaan silmää, ettei sekaannu ns. renttuihin.