Yläkouluikäinen lapseni myönsi itkien kiusanneensa yhtä luokkakaveria muiden kanssa viime syksynä
Kiusattu oli viime viikolla siirtynyt kai osastohoitoon ja käy sairaalakoulua. Kiusattu on eri sukupuolta lapseni kanssa ja rehellisesti sanottuna ajattelin, että hän ei olisi ollut siinä mukana. Eilen kertoi illalla itkien, että on itsekin kiusannut tätä tyttöä ja sanonut hänelle yhden tosi tyhmän jutun muiden yllytyksestä. Kuulema kaikki luokkalaiset oli siinä mukana. Hirveältä tuntuu ja olen ihan hukassa. Oma lapseni oli rikki ja tunsi ihan aiheesta huonoa omaatuntoa ja pahaa oloa. Tottakai lohdutin häntä, mutta ahdistaa ja suututtaa tuon kiusatun tytön puolesta. Miten ihmeessä munkin lapsi on voinut lähteä siihen mukaan? Valittiin kutosella luokan hymypojaksi ja on aina ollut kaikkien kaveri. Tekisi mieli huutaa hänelle ja asettaa kunnon rangaistukset, mutta toisaalta hän katuu ja on itsekin aika rikki kun kuuli ja ymmärsi mihin heidän käytös johti.
Kommentit (222)
Hymypojat/tytöt onkin usein pahimpia kiusaajia.
Lapsesi voisi kirjoittaa tälle pojalle kirjeen, jossa kertoo nuo asiat ja pyytää anteeksi. Itse olisin kiusattuna arvostanut sellaista elettä.
Ei ole ollenkaan väärin, jos asetat kunnon rangaistuksen. Ei sitä itkulla paikata, että on toisen kiusannut sairaalakuntoon.
Nuoret tekee virheitä. Hyvä että ottaa niistä opiksi. Nyt vain uutta kohti!
Nyt on tärkeintä että poikasi pyytää tältä tytöltä anteeksi. Ja pyytää anteeksi kunnolla. Kirjeellä tai viestillä. Hyvää tässä on se että poikasi ei selvästikään ole mikään toivoton tapaus.
Mä pistäisin laittaa esim tekstiviestillä että anteeksi tai kirjoittaa ihan perinteisesti kortin. Oo kiusatun vanhempiin yhteydessä mikä ois heistä parasta. Hyvä ois jos muutkin kiusaajat saataisiin mukaan, ehkä hekin jo ymmärtää miten lapsellista käytöstä heillä on ollut.
Mä kanssa komppaan ajatusta kirjeestä tai kortista kiusatulle! Se voi olla oikeasti merkityksellinen juttu kiusatulle, varsinkin kun anteeksipyyntö tulisi ilman jotain opettajan kovistelua, ja myös sinun lapsellesi voisi tulla parempi mieli ja hän saisi käytännön esimerkin siitä, miten virheistä otetaan opiksi ja myös oikeasti toimitaan aktiivisesti niiden korjaamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi voisi kirjoittaa tälle pojalle kirjeen, jossa kertoo nuo asiat ja pyytää anteeksi. Itse olisin kiusattuna arvostanut sellaista elettä.
Kiusattu on tyttö, mutta hyvä idea. Mun on vain tällä hetkellä mahdotonta miettiä, että onkohan se hyvä ratkaisu... Jos tuo kiusattu on niin huonossa kunnossa niin voiko tuo vain pahentaa tilannetta?
Ja kyllä itsekin jotain rangaistusta mietin, mutta mun on sitäkään ihan tosi vaikea miettiä... Hän oli kuitenkin reilu kun kertoi ja katuu selvästi. Ei sitäkään saa unohtaa... AP
Voi tyttöparkaa. Ei ihme että joutui sairaalahoitoon jos koko luokka kiusaa ja solvaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi voisi kirjoittaa tälle pojalle kirjeen, jossa kertoo nuo asiat ja pyytää anteeksi. Itse olisin kiusattuna arvostanut sellaista elettä.
Tämä! Tässä vaiheessa siitä voi olla vielä tälle tytölle hyötyä, auttaa palauttamaan rikottua luottamusta muita ihmisiä kohtaan (vaikka tilanne onkin selvästi hyvin vakava kun on sairaalakoulussa.) Hyvä olisi jos saisi muitakin mukaan tekemään henkilökohtaisen anteeksipyynnön.
Tuo on hyvä asia että poikasi kertoi asiasta ja katuu, sehän tarkoittaa että omatunto toimii ja tietää tehneensä väärin. Rangaistuksesta en osaa sanoa oikein mitään, itse en varmaan enää mitään rangaistusta antaisi, vihainen olisin vaikka samalla kertoisin että suoraselkäisesti toimi kertoessaan asiasta. Jos oma poika olisi kyseessä kehoittaisin käymään tytön juttusilla ja pyytämään nöyränä anteeksi ja kertomaan kuinka typerästi toimi ja katuu asiaa. Se helpottaa sekä poikaasi että tyttöä, toivottavasti.
Me kaikki teemme virheitä, poikasi on rehti kun ottaa tekemisistään vastuun.
Miksi olet porsinut?
Ihmisiä on liikaa eikä kaikkia enää pystytä valvomaan.
Puhutaanpa asioista niiden oikeilla nimillä. Lapsesi on osallistunut kouluväkivaltaan. Se ei ole pikkujuttu.
Tässä nähdään mikä vaikutus on ryhmäpaineella. Sellaisetkin lähtee töppäilyihin mukaan, jotka eivät oikeasti haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet porsinut?
Ihmisiä on liikaa eikä kaikkia enää pystytä valvomaan.
Joo, kukaan ei ollu valvomassa suakaan kun nokkelan kommenttis tänne heitit.
Vierailija kirjoitti:
Tässä nähdään mikä vaikutus on ryhmäpaineella. Sellaisetkin lähtee töppäilyihin mukaan, jotka eivät oikeasti haluaisi.
En halunnut enkä lähtenyt 🤷
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet porsinut?
Ihmisiä on liikaa eikä kaikkia enää pystytä valvomaan.
Joo, kukaan ei ollu valvomassa suakaan kun nokkelan kommenttis tänne heitit.
Eikä ap:ta.
Vierailija kirjoitti:
Aika kevyesti mammat suhtautuvat väkivaltaan, jolla toinen on saatettu sairaalakuntoon. "Virheistä oppii ja silleen". Jotenkin en enää ihmettele, miksi lastensuojelussakaan ei puututa asioihin. Kaikkihan meistä tekee virheitä eikös juu ?
Miten sä toimisit tässä tapauksessa jos kyseessä olisi sun poikasi joka on kiusannut jotakuta?
Poika kirjoittaa kirjeen, jossa pyytää anteeksi (sinä luet, että siinä ei ole mitään hölmöä). Ostatte suklaata kaveriksi ja viet pojan sairaalaan, että vie kirjeen ja suklaan henkilökohtaisesti perille ja pyytää samalla anteeksi.
Ehkä hän voisi kirjoittaa vaikka kiusatulle jonkin mukavan jutun ja toivottaa tervetulleeksi lapsesi juttuihin mukaan?