Hiukkasen ihmetyttää...
Miehen veli on pitkällä sairaslomalla ja hänen vaimonsa hoitovapaalla. Heillä on vaille 2v lapsi. Vanhemmat ovat jo varttuneempia.
Minä olen töissä, samoin mieheni, joka tekee reissutöitä eli on normaalia enemmän pois kotoa. Lapsia meillä on kolme.
Anoppini on muuttamassa ja mieheni on luvannut auttaa minkä ehtii. Nyt hän sitten auttaa äitiään kaiken viikonloppua, veljensä ei kuulemma auta viikonloppuna. Veljensä on päättänyt, että hän on tehnyt tarpeeksi (teki omasta halustaan rakennushommia äidilleen.) Mieheni kävi jo viime viikonloppuna auttamassa muutaman tunnin veljen rakennusprojektissa, kun veli oli ilmoittanut ettei hän kasaa jotain ovea.
Lisäksi molemmat mummot hoitavat miehen veljen lasta vähintään viitenä päivänä viikossa, kun eivät itse viitsi. Keksivät vaikka mitä menoa, ettei tarvitse itse hoitaa, vaikka vuosia toivoivat lasta.
En siis sano, etteikö mieheni joutaisi äitiään auttamaan (menee ihan mielellään,) mutta ihmetyttää se, että veljen perheessä on kaksi aikuista kaiket päivät vapaalla ja aikaa on paljon, niin ei omaa lastaan viitsitä hoitaa ja odotetaan ja käskytetään työssäkäyvät osallistumaan yhtä paljon kuin he tekevät :o