Minua ei valittukkaan "varmaan työhön"
En käsitä miksi. Tuntuu tosi pahalta. Mielestäni hoidin hommat hyvin ja tulin juttuun työkavereiden kanssa. Syytä en saanut miksi eivät valinneet minua kuitenkaan.
Onko muille käynyt vastaavasti? Kuinka tästä pettymyksestä selviää?
Kommentit (7)
Tuttu tunne, kun hakee duunia, niin ei kelpaa kenellekkään.
Pääsen yli, kun innostun taas uudesta mahdollisuudesta, en ajattele epäonnistumista.
Varmaan yli tuhat pettymystä takana, ihmettelen vain tuota työvoimapulaa...
Jos joku tasaväkinen kilpailee kanssasi paikasta, niin se saattaa jäädä kiinni niinkin pienestä asiasta kuin esimerkiksi "valittukaan" tai "kenellekään" -sanan oikeasta kirjoitusasusta.
Siis sä jo teit työtä ja tulit toimeen työkavereiden kanssa? Eikö sut silloin ollut valittu työhön? Vai kävitkö tekemässä sitä ihan vaan talkoolaisena?
Palkkasivatkin jonkun tutun tai sukulaisen, saivat esim. palkkatuella jonkun halvemmalla. Syitä on monia. Tätä osa työnantajista tekee, eikä ole edes suoraselkäisyyttä sen vertaa että uskaltaisivat kertoa totuuden.
Oliko kyse siis jostain määräaikaisuuden jatkosta?
"Minulle kävi kerran noin myös, haastattelussa puhuttiin ihan kuin olisin jo aloittamassa maanantaina ja olin aika toiveikas heidän puheiden ja koko haastattelun johdosta. "
Tämä on vain keino sitouttaa hakija pysymään kiinnostuneena työpaikasta.
Paha sanoa, ehkä vain joku tutta ilmaantui jolle haluttiin antaa työ, tai sitten otettiin kuitenkin joku toinen ja haluttiin antaa hyvä vaikutelma? Minulle kävi kerran noin myös, haastattelussa puhuttiin ihan kuin olisin jo aloittamassa maanantaina ja olin aika toiveikas heidän puheiden ja koko haastattelun johdosta. Lopulta eivät kuitenkaan soittaneet vaikka sanoivat eikä kuulunut koskaan mitään, ei sähköpostia, viestiä, mitään.
Työ ei siis ole varma, ennen kuin nimi on sopimuksessa, sen opin sitten.