Tilanteita, joissa kadut toimineesi kuten toimit
Muistan kun kokelaana ollessani RUK:n kurssipuukkoni putosi metsäleirillä jonnekin pöpelikköön kun ripustuslenkki aukesi. Joku alokas tai jääkäri sen löysi ja toi minulle. Armeijalle ominaiseen tyyliin murahdin kiitoksen ja jatkoimme harjoituksia. Oikeasti olin todella kiitollinen ja puukko on minulla muistona vielä tänä päivänäkin. Olisi pitänyt myöhemmin palata asiaan ja kiittää sitä nuortamiestä hänen rehellisyydestään erikseen. Mutta niin en tehnyt ja kadun sitä vieläkin. Lämmin kiitos sinulle!
Koksu kurssilta 197
Kommentit (5)
Sairastin unettomuutta joka laukaisi psykoosin. Sen aikana tehtyjä asioita kadun, ei niistä sen enempää.
Niistä tilanteista voisi kirjoittaa kirjan. Olin nuorempana ääliö pahimmasta päästä. Impulsiivinen ja aggressiivinen. Aina aukomassa päätäni, tietämässä paremmin ja harrastamassa vilunkia. Törttöilyt alkoivat vähentyä vasta, kun täytin 30. Silti edelleen on tilanteita, joissa olisin voinut toimia viisaammin.
sanoin naiselle jäädään tauolle. Näin ei kannata tehdä vaan sanoa. En halua nähdä sinua enää ikinä!
Olen varastanut yhden kerran. Se oli typerää ja väärin.