Lue keskustelun säännöt.
Lapsi kiukuttelee aivan koko ajan. Mitä voi tälle tehdä?
23.03.2022 |
Minusta tuntuu kuin lapsen (4-v.) tapa kommunikoida olisi pelkkä kiukuttelu ja huutaminen. Päivät on tauotonta huutoa ja kiukuttelua kaikesta. Jos vaikka haluaa juoda vettä tai mennä vessaan niin senkin sanoo kiukutellen (vaikka voisi vain mennä sanomatta mitään tai sanoa nätisti). Jokainen pikkuasia alkaa kiukuttelulla.
Saa seuraa, positiivista huomiota ja ulkoilua joka päivä. Yhdessä tekemistä ja leikkimistä. Kehuja joka päivä hyvin onnistuneista asioista. Hoidossa on osapäiväisesti. Ei liikaa ruutuaikaa, ei edes joka päivä yhtään. Säännöllinen päivärytmi. En tajua. Olen ihan hermo loppu kun kaikki kommunikointi lapsen puolelta on vain kiukuttelua. Ei ole oppinut siihen että kiukuttelemalla saisi tahtonsa läpi vaan aina on opetettu että asiat tapahtuu nätisti sanomalla, ei kiukulla.
Saisiko jotain vertaistukea? Ehkä hyviä neuvojakin?
Kommentit (21)
Voi olla vain tapa, josta pitää opetella pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityislapsi. Paitsi että moni erityislapsi on ihana.
Tunnen yhden tällaisen lapsen. Lähes kaikki asiat ilmaistaan kitisemällä. On rasittava. Ja erityisluokalla.
Onko lapsella kavereita? Väniseekö heillekin?
Seurailen josko joku olisi jotain ratkaisua kehitellyt..
Oletko jutellut asiasta lapsen kanssa, silloin kun lapsi on hyvällä tuulella ja rauhallinen? Neljävuotias ymmärtää jo hyvin, vaikkei tunnesäätely toimisikaan.
Voi jutella nätisti, miten kiukuttelu ei tunnu kivalta. Ja yrittää sopia, että yritetään olla kiukuttelematta. Ja kiukuttelemattomuudesta, ihan pienestä yksittäisestä asiastakin, voisi saada jonkun tähden, tms. Ihan joka pikkuasiakin, minkä osaa hoitaa muuten kuin kiukuttelemalla, palkitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko jutellut asiasta lapsen kanssa, silloin kun lapsi on hyvällä tuulella ja rauhallinen? Neljävuotias ymmärtää jo hyvin, vaikkei tunnesäätely toimisikaan.
Voi jutella nätisti, miten kiukuttelu ei tunnu kivalta. Ja yrittää sopia, että yritetään olla kiukuttelematta. Ja kiukuttelemattomuudesta, ihan pienestä yksittäisestä asiastakin, voisi saada jonkun tähden, tms. Ihan joka pikkuasiakin, minkä osaa hoitaa muuten kuin kiukuttelemalla, palkitaan.
Olen jutellut monta kertaa ja selittänyt. Ja joka kerta jos jotain vaikka pyytää ilman kiukuttelua niin kehun miten hyvin osasi pyytää ilman kiukuttelua. Ap
Tarramato on auttanut täällä. Yksi tarra siihen lisää jos joku tilanne menee hyvin. Kun mato täynnä saa pienen herkun. Täällä on rauhoittanut niitä tilanteita joissa sitä on käytetty, katso ohjeet netistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omilla lapsilla jokaisella oli tuollainen vaihe suurinpiirtein tuohon samaan aikaan 3-4 vuotiaana. Kun alkoi, kerroin ihan rauhallisesti, että en keskustele hänen kanssaan koko asiasta, jos ei osaa puhua kunnolla. Tämän joutui toistamaan noin 5 kertaa, kun oppi meni perille, ja kitinä ja huutaminen loppui.
Meillä oli tällaista aikanaan pojan kanssa, joka on nyt 8 v. Alle kouluikäisenä auttoi
- omat kaverit (heille ei kiukutellut)
- ohjatut harrastukset (kotona lähtiessä kiukutteli paljonkin, mutta menestyi harrastuksissa, mistä tykkäsi ja sai itseluottamusta)
- mahdollisimman paljon mielekästä, haastavaa ja liikunnallista tekemistä
- äärimmäisen selkeä, toistuva päivärytmi
- tarrataulu
- rohkeasti kodin ulkopuolelle lähteminen. Vaikka lähtökiukut oli kamalia, tykkäsi olla uusissa paikoissa ja unohti kiukutella.
- Peliaikaa ei meillä ole. En enää jaksanut siihen liittyvää kiukuttelua.
- Vastuun ja pienen kotitöiden ja viikkorahan antaminen. Ilmeisesti tykkäsi saada kokea itsensä isoksi.
- omat, erilliset tekemiset vanhemmasta sisaruksesta erillään.
Nyt kouluikäisenä peruskiukuttelu on huomattavasti vähentynyt. Mulle on ollut kuitenkin äitinä vaikea hyväksyä, että mun lapsi näyttää olevan perusluonteeltaan epäluuloinen, pessimistinen ja joskus suoraan sanottuna rasittava. Toisaalta hän on erittäin älykäs ja herkkä, eli oma ihana itsensä. Ei ole siis erityislapsi, vaan kaikilla mittapuilla täysin normaali.
Olen saanut paljon voimaa siitä, että koulusta, harrastuksista, kavereilta ja heidän vanhemmiltaan on tullut aina hämmentävänkin hyvää palautetta lapsestani. Yritän ajatella, että jos jonkun ihmisen maailmassa pitää hänen kiukuttelunsa kestää, minä sitten kestän, jos se mahdollistaa lapselleni muun normaalin elämän. Vaikka aina tietysti minäkään en kestä ja sitten itketään ja raivotaan yhdessä. Niistäkin tilanteista aina yhdessä selvitään eteenpäin.
Jos aloittajaa yhtään lohduttaa, niin ikävuodet ja kasvu ovat vähentyneet kiukuttelua huomattavasti.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä neuvoja en ikävä kyllä osaa sanoa muita kuin että pyydä neuvolasta apua. Huonon neuvon voin antaa, meidän naapurit tuntuu harrastavan sitä että kun lapsi itkee ja huutaa, niin sille huudetaan takaisin, kirosanoilla höystettynä. Voin kertoa ettei toimi.
Tutun yksi lapsi on tuollainen, sai nepsydiagnoosin (asperger ja adhd).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutun yksi lapsi on tuollainen, sai nepsydiagnoosin (asperger ja adhd).
Tämähän täällä jo todettiinkin.
Meillä ekaluokkalainen isälleen nostaa äänen, mankuu, inttää, huutaa.
Minun kanssani on täysin erilainen lapsi. Koulussakin kuulemma ei ongelmaa.
Syy miksi isälleen nostaa kierrokset helposti nollasta sataan on opittu tapa. Se että isänsä henkisesti poissaoleva monesti (puhelimessa työasioihin liittyen, koko ajan ryyhäämässä johonkin suuntaan). On tottunut siihen, että ainoa keino saada isänsä huomio on tuo. Sääli.
Usein kiukkuaa, jopa haistattelee, huutaa. Selvästi käy ylikierroksilla väsyneenä ja kaipaisi vain rauhallista yhdessäoloa ja huomiota isältään. Vaikka että ottaisi syliin ja lukisi tälle tarinaa. Ruuan pyytäminen ja kaikki toteuttaa samaa taktiikkaa.
Olen sekä lapselle, että isälleen sanonut asiasta. Vuosia. Mutta heillä keskinäinen dynamiikka tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku paha olo lapsella täytyy olla. Noinhan aikuinenkin käyttäytyy jos on paha olla. Yrittäisin kaivaa asian lapsesta juttelemalla hyvin rauhallisesti ja opettamalla sanoittamaan tunteitaan. Sano vaikka, että äitiä surettaa kun sinä olet vihainen ja sen takia äiti on näin vaisu. Mikä sinua harmittaa kun sinä olet niin vihainen?
Myrmyr kirjoitti:
Tarramato on auttanut täällä. Yksi tarra siihen lisää jos joku tilanne menee hyvin. Kun mato täynnä saa pienen herkun. Täällä on rauhoittanut niitä tilanteita joissa sitä on käytetty, katso ohjeet netistä.
Joo, palkinto aika äkkiä, ettei tarvi odottaa liian kauaa. Eikä se tarvi olla karkkia, kiva retki tms.
https://muksuperheenuni.fi/tuote/tarramato/
Tehkää se yhdessä, on kivempi. Joo, ja anna itse hoksata että " hmm, en paiskannutkaan ove, sain värittää matoa"
Itse hoidan nuorta poikaa 6 vuotta, kohta 7. Kaikki on vastoinkäymistä.Pylly pitää pyyhkiä, hampaat pestä.Hän ei itse edes yrtiä ja kun äidiltään kysyy, täytyy hänen lapsen alkaa itsenäistymään vasta yhdeksän vuoden iässä.
En puutu asiaan ,säälin vaan lasta joka on koulukiusattu, kun vaatteetkin on "pyjama-asuja ". Lindexin lasten osastolta ostettuja. Äiti tykkää!
Vessaan meno, nukkumaan meno, kaikki on vaikeaa ja potkitaan ympäri tavaraa , toiset poimivat!Kuolaa ja alkanut pissaamaan päälle.
Ei miloinkaan saa olla ulkona, koska vanhempi rullatuoliin sidottu, esim . pyöräilyä ei voi treenata. Kerran sai käpätä puuhun, otin kuvia kun hän innoissaan kiikkui ja nautti. Muuten istuu kotona ja joutuu juoksemaan kun äiti huutaa( joka 5 minuutti).
Minulla on yksi aikuinen lapsi, en ole mikään asiantuntija. Meillä oli niitä kiukkuaikoja, sitten taas leppoisaa aikaa. Sisarusten kanssa jutellessa tulin siihen tulokseen, että lapsi oppii uusia asioita, ja hiukan vastustelee, se on sitä kasvamista. Murrosikä on se iso etappi, jonka jälkeen helpottaa.
Itsekin hermoilin aikanaan, olenko liian tiukka ja toisessa tilanteessa taas syytin itseäni lepsuksi. Apua saa ja tulee hakea, mutta vanhemmat ovat ne parhaat asiantuntijat oman lapsukaisensa kanssa.
Luin kaikki Sinkkoset ja muut kirjaset, jolle moni naureskeli. Kyllä niistä kirjoista jotakin vinkkejä sai, olen hurjan kiitollinen ylpeä lapsestani. Hän on kasvattanut myös minua.
Onko paa kipea? Tai kasvukipuja?
Meilla oli huono yo ja aamulla yhta kiukkua, mutta 4 vuotias osaa jo hillita itseaan kun rauhottuu. Itse lahdin pois tanteesta ja lapsi tuli kohta perasta pyytaen anteeksi. Loppulahto koululle meni hyvissa tunnelmissa.
Hermostuu myos ,kun olen itse kannykassa kiinni ja sitten kiukuttelee.
Lapsen maailma on hyvin pieni ja pyorii paljon oman navan ymparilla. Pienikin jomotus arsyttaa ja kiukuttaa.
Kannattaa mennä juttelemaan neuvolapsykologille.