Oletteko huomioineet jotenkin Kalevalanpäivän tänään?
Meillä oli normaalista hienompaa ruokaa. Kerroin hankkineeni sen pyhää varten ja olihan Kalevalanpäivä. Aion vielä vähän leipoa iltapalaksi ja hehkutan edelleen Kalevalaa.
Kommentit (9)
kuunneltu vähän kanteleen soittoa. Eskarilainen osaa soittaa jotakin, on oppinut muskarissa. Mä sain mieheltä kalevalan korun aamulla lahjaksi.
Lisäksi laitoin vessan seinälle kalevala-julisteen (kullervon kosto).
Me syötiin lohikeittoa ja ruispalttoita.
Ja mölisty jä ölisty ja ukko hakkaa kepillä tahtia. Ai niin, se taiskin olla Aleksis Kiven päivän teema.
No, me ollaan kuitenkin sit leikitty Sammon ryöstöä ja käytiin keikalla yhdessä Sampopankissa.
, ja tänä aamuna tietty Pikku Kakkosessa oli Kalevala aiheena. Koirien Kalevalaa luettiin taas pitkästä aikaa viime viikolla ja paljon on laulettu kalevalaisia lauluja. Lapsi harjoitellut myös itse kanteletta.
Mutta nehän nyt on kaikilla muillakin.
Meillä Aino ja Väinämöinen kuosi.
Muuten on ollut paremmat herkut kuin tavallisena sunnuntaina.
koko Kalevala. Ei vois vähempää kiinnostaa.
Kävimme myöskin koko perhe metsässä lähimmällä Hiidellä. Uhrasimme vähän evästä "leikisti" kiven juurelle.
Pieni koipi kanaa ja kauraa tuomaan onnea vuodelle.
Lasten mielestä oli jännittävä reissu.
Kävimme myöskin koko perhe metsässä lähimmällä Hiidellä. Uhrasimme vähän evästä "leikisti" kiven juurelle.
Pieni koipi kanaa ja kauraa tuomaan onnea vuodelle.
Lasten mielestä oli jännittävä reissu.
Helvettiin joudutte koko perhe. Ompa vastuulliset vanhemmat. Sääliksi käy lapsia.
Meistä on mukava pitää yllä vanhoja perinteitä. Lapsista on jännittävää.
Meillä on muinais-suomalaiset puvut ja korut kaikilla ja ruokakin samaa linjaa.
Ja koko päivä ollaan lauleskeltu kalevalaisia itkuvirsiä.