Kuinka moni on eronnut puolisostaan, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa?

niin ja sinussa ei tietenkään ole mitään syytä asiaan.

Tuossa vaiheessa näkee, missä tilassa oma parisuhde on. Naisilla tuo tuntuu olevan yksi eropiikki, eroja on enemmän mitä lasten teinivuosina.

Erittäin monet eroavat lasten muutettua pois. Tästä on tutkimuksia. Kun miehet eroavat - hakevat eroa - noin 40-45 -vuotiaina halutessaan nuoremman naisen ja eroon ruuhkavuosiperheestä, monet naiset haluavat eroa noin 55-60. -vuotiaina, kyllästyttyään mieheen, joka ”mököttää, on laiska, ei halua mitään uutta, ei tee yhteiseen oloon mitään”.

Ei mulla ainakaan ole miehestä tällä hetkellä juuri muuta iloa kuin että hän jakaa lasten kuskaamisia. Vaikea kuvitella että jäätäisiin yhteen kun lapset muuttaa pois.

No en tietenkään eronnut! Siinä pisteessä meillä alkoi uusi kuherruskuukausi ja vapaus mennä ja tulla kuten halusimme. Matkustelimme ympäri maailmaa, viihdyimme golfkentillä, kokkailimme pitkän kaavan mukaan ihania illallisia, korkkasimme hyvän viinipullon takkatulen ääressä jne. Ja sama jatkuu vaan, nautimme toistemme seurasta.

Me jouduimme tosiaan hiomaan suhdetta uudelleen, itsestään suhde olisi ajautunut eroon. Mutta avoimuus ja panostus kannatti, ihan kuin uusi rakkaus olisi löytynyt.

Ongelma oli lähinnä siinä, ettei mies halunnut olla yhdessä lainkaan. Mies olisi halunnut asua korvessa edelleen, jossa minulla ei ollut töitä. Omat työni olivat kaupungissa ja halusin asua palveluiden äärellä. Olisin voinutkin olla yhdessä, mutta jos toinen tekee kaikkensa vältelläkseen minua, yhdessäolo on hieman hankalaa. Joten asumme erillämme, ehkä eroamme, aika näyttää.

Jos jäisin nyt leskeksi tai eroaisin en sitoisi itseäni enää mihinkään. En mieheen, en omistusasuntoon. Ostaisin pakettiauton ja tekisin ympäri Suomen ja Ruotsin sillä reissuja. Ihana vapaus. En kertakaikkiaan ymmärrä naisia jotka ottavat uuden miehen nurkkiin passattavaksi eron tai leskeyden jälkeen.

Joo tiedän joitain tämmöisiä perheitä. Esim omat vanhempani erosivat aika pian sen jälkeen kun muutin kotoa, siskoni tosin asui vielä kotona pari vuotta. Myös yhden tuttavaperheen vanhemmat melkein erosi, he tosin jatkoivat jonkinlaisessa on-off suhteessa kunnes mies kuoli sairauteen muutamaa vuotta myöhemmin.

Onhan se ihan luonnollista että elämänmuutosten myötä ihminen alkaa miettiä mitä todella haluaa, erothan yleistyy kaikenlaisten elämänmuutosten yhteydessä muutenkin. Lisäksi kaksin jäädessä voi vasta tosissaan iskeä tajuntaan se, ettei sen puolison kanssa olekaan yhteistä, on myös taloudellisesti ja muutenkin on helpompi lähteä kun ei ole enää huollettavia. Joillain se voi olla ihan suunniteltukin juttu.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma oli lähinnä siinä, ettei mies halunnut olla yhdessä lainkaan. Mies olisi halunnut asua korvessa edelleen, jossa minulla ei ollut töitä. Omat työni olivat kaupungissa ja halusin asua palveluiden äärellä. Olisin voinutkin olla yhdessä, mutta jos toinen tekee kaikkensa vältelläkseen minua, yhdessäolo on hieman hankalaa. Joten asumme erillämme, ehkä eroamme, aika näyttää.

Kauanko teillä on ollut näin ja minkä ikäisiä olette?

Moni on. Hyvä ystävä oottaa parhaillaan, että nuorempi lapsikin tulee täysi-ikäiseksi. Eroaa vasta sitten miehestään, jonka juomista ei ole kestänyt katsella enää muutamaan vuoteen.

Joo. Nuorin lähti syksyllä omilleen ja me erottiin heti. Samalla oven avauksella käytännössä kannettiin teinin ja minun kamat ulos yhteisestä kodista. Sinniteltiin siihen asti, että lapsilla ois ehjä ja hyvä lapsuus ja nuoruus eikä tarvi ravata kahden kodin väliä. Nyt on nuorimmaisellakin oma kämppä.

Niin varmaan moni odottaa lasten täysi-ikäistumistä... Jos lapset on jo teinejä kun ero tulee mieleen, niin sitä ehkä ajattelee että jaksaa vielä muutaman vuoden. Onhan se paljon helpompaa erota kun ei tarvitse miettiä huoltajuuksia ym. Toisaalta ihmisten pitäisi miettiä millaisen parisuhdemallin antaa lapsilleen, varsinkin herkässä iässä oleville teineille, jos vanhemmat lähinnä välttelee toisiaan kotona.

Vierailija kirjoitti:

No en tietenkään eronnut! Siinä pisteessä meillä alkoi uusi kuherruskuukausi ja vapaus mennä ja tulla kuten halusimme. Matkustelimme ympäri maailmaa, viihdyimme golfkentillä, kokkailimme pitkän kaavan mukaan ihania illallisia, korkkasimme hyvän viinipullon takkatulen ääressä jne. Ja sama jatkuu vaan, nautimme toistemme seurasta.

Lucky you.

Vierailija kirjoitti:

niin ja sinussa ei tietenkään ole mitään syytä asiaan.

Ei tietenkään, narsististen naisten mielestä vika on aina muualla, kuten omankin muijani mielestä.

Onpa ollut paska liitto jos yhdessä on oltu vain lasten takia.

Herää väkisinkin ajatus, että miksi ihmeessä edes alkujankaan on yhteen menty?

Ja vielä päälle päätteeksi tehty lapsia niin huonelle ja p#rseestä olevalle puolisolle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma oli lähinnä siinä, ettei mies halunnut olla yhdessä lainkaan. Mies olisi halunnut asua korvessa edelleen, jossa minulla ei ollut töitä. Omat työni olivat kaupungissa ja halusin asua palveluiden äärellä. Olisin voinutkin olla yhdessä, mutta jos toinen tekee kaikkensa vältelläkseen minua, yhdessäolo on hieman hankalaa. Joten asumme erillämme, ehkä eroamme, aika näyttää.

Kauanko teillä on ollut näin ja minkä ikäisiä olette?

Sanotaan niin, että tilanne on jatkunut jo 5-10 vuotta ja ikähaarukka on 40-55 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Onpa ollut paska liitto jos yhdessä on oltu vain lasten takia.

Herää väkisinkin ajatus, että miksi ihmeessä edes alkujankaan on yhteen menty?

Ja vielä päälle päätteeksi tehty lapsia niin huonelle ja p#rseestä olevalle puolisolle?

Kukaan ei voi etukäteen tietää, miten liitossa käy. Suhde voi olla alussa aivan hyvä, mutta 20-30 vuotta tekee tehtävänsä. Voihan sitä viisastella, mutta yksin ei kukaan pysty suhdetta ylläpitämään kovin kauaa.

Vierailija kirjoitti:

Onpa ollut paska liitto jos yhdessä on oltu vain lasten takia.

Herää väkisinkin ajatus, että miksi ihmeessä edes alkujankaan on yhteen menty?

Ja vielä päälle päätteeksi tehty lapsia niin huonelle ja p#rseestä olevalle puolisolle?

Elämä muuttuu, ihmiset kasvavat eri suuntiin, klisee mutta totta.

Niinpä. Juuri siinä vaiheessa kun omaa elämää aloittavat nuoret aikuiset tarvitsisivat henkistä apua vanhemmiltaan niin nämä aloittavat uuden nuoruuden. Se vaikuttaa myös kotoa pois muuttaviin lapsiin vaikka aikuisia ovatkin. Näin kävi myös minulle ja monelle ystävälleni. Itse en näin ole tehnyt lapsilleni. Kun he muuttivat pois kotoa niin he olivat pääosassa siinä kohtaa. Me miehen kanssa elettiin se aika heidän mukanaan. Vaikka olivat itsenäisiä niin silti oli kaikenlaista, me maksettiin mielellään kaikenlaista heille ettei heidän itse tarvinnut, auteltiin kun apua tarvittiin. Heistä oli kiva tulla "kotikotiin" viettämään aikaa silloin tällöin. Ollaan pysytty läheisissä väleissä. Ovat sanoneet että kiva juttu ettei olla erottu kuten monen heidän kaverinsa vanhemmat. Selvennykseksi vielä että mun mies on heidän isäpuoli, oikeasta isästään erosin kun lapset olivat alle 10-vuotiaita. He pitävät kumpaakin "isää" omanaan. Meillä on kaikilla hyvät välit keskenään.