Sijaisvanhemmat - kauanko lapsen tulo perheeseen on kestänyt valmennuksen loputtua?
ja minkäikäinen ja mitä sukupuolta lapsi on? Oliko teillä toivetta lapsen iästä/sukupuolesta?
Kommentit (2)
vastauksesta. Onko muita? Koitan tässä miettiä, mikä mahtaa olla se keskimääräinen aika. Joistain kuulin, että oli mennyt parikin vuotta.
Tuntuu hurjalta ajatella noin pitkiä aikoja, vaikka sijaisperheiden tarpeellisuudesta niin kovin puhutaan.
Meillä on kolme omaa lasta ja nyt olemme vakavasti harkinneet alkamista sijaisvanhemmiksi. Mieluiten pitkäaikaissijoituksiin. Tuntuu, että silloin jotenkin saisi enempi vaikutettua lapsen tulevaisuuteen ja luotua parempaa pohjaa. Toki lyhytaikaisiakin sijoituksia tietyistä syistä tarvitaan, eikä tällöin tarvitsekaan toki kuin vähäksi aikaa lapselle taata se turvallinen ja hyvä paikka.
Kirjoittelin Pelaan sähköpostia tässä viikonlopun aikana. Ehkä he sitten ovat yhteydessä ensi viikolla. Toivottavasti.
Aika isojakin eroja taitaa olla. Joillekin tulee lapsi lähes samantien ja jotkut odottelevat kuukausia.