Miksi hullua johtajaa aina seuraa suuri lauma?
»On olemassa kahdenlaisia henkilökultteja. Ensimmäinen on terve henkilöpalvonta, joka kohdistuu miehiin kuten Marx, Engels, Lenin tai Stalin, joilla oli totuus hallussaan. Toinen on valheellinen henkilöpalvonta, joka ei ole harkittua ja on sokeaa palvontaa.»
(Mao KKP:n vuonna 1958 pidetyssä kokouksessa.[175]) Maon kuva oli läsnä kaikkialla, ja kuvaan omaksuttiin jumalankaltaisia piirteitä: diktaattori esitettiin hyväntahtoisena isällisenä hahmona, joka säteili valoa tavallisten kiinalaisten keskuuteen.[139]Henkilönpalvonta ritualisoitiin käytännöllä, jossa Maolta ”kysyttiin aamulla ohjeita, keskipäivällä häntä kiitettiin suopeudesta ja illalla hänelle kerrottiin kuluneesta päivästä”. Rituaaliin kuului kolminkertainen kumarrus, kansallislaulun laulaminen sekä Pienen punaisen kirjan lukeminen Maon kuvan tai patsaan edessä, ja seremonian päätti ”kymmenentuhannen elinvuoden” toivottaminen hallitsijalle.[Kiinan nykyjohdon vastustuksesta huolimatta Maoon kohdistuu jopa uskonnollista palvontaa muiden kansanomaisten jumalhahmojen rinnalla. Häneltä saatetaan rukoilla esimerkiksi onnea, vaurautta tai poikalasta.[176]
Tää on silleen vääristynyt kysymys, että suurinta osaa hulluista johtajiksi itsensämieltävistä tyypeistähän ei seuraa kukaan. Tai korkeintaan kourallinen ihmisiä. Me emme vaan koskaan kuule heistä mitään, juuri siksi, että ketään ei kiinnosta. Me kuulemme vain niistä hulluista, joita joukot seuraavat, vaikka he ovatkin harvinaisia.