Mun on nyt vaikea antaa itseni olla piittaamatta sodasta ja sulkea se pois ja olla iloinen

Mulla ei olisi mitään syytä masentua sodan takia, koska en sille mitään voi, eikä se luultavasti tule vaikuttamaan minun henkilökohtaiseen elämääni niin kauan kuin pysyy Suomen rajojen ulkopuolella. Tarkoitan, että multa ei rahat lopu, vaikka hinnat nousisivatkin jne.
Mutta henkisesti en kykene poistamaan sodan aiheuttamia kurjia tunteita mielestäni. Olen Unicefin kuukausilahjoittaja, siinä on minun panokseni sotaan. Enkä koe, että antamalla rahaa sota muutenkaan muuttuisi. Ehkä sitten jälkleenrakennuksessa voin auttaa, tarvitaanhan rahaa silloinkin ja sillä on positiivisempi kaiku.
Ja siis olen kyllä myötätuntoinen ukrainan kansaa kohtaan. En pysty käsittämään, mitä he juuri nyt kokevat. Se menee yli oman kokemuspiirini. En ole ollut ilman ruokaa pommisuojassa pelkäämässä, että läheiseni tapetaan ja oman suojani uloskäyntien eteen romahtaa kerrostalo.
Joten en ajattele, että siitä, että sota saa minut lamaantuneeksi on kellekään mitää hyötyä en halua myöskään ”olla toimintakykyinen ja tehdä jotain sodan uhrien eteen”. Se, joka saa siitä tarmoa ja tavallaan iloa, tekee sen. Silloin se on oikein. Minä koen, että olen ansainnut sen, että saisi jatkaa minun oman elämäni parantamista, koska sellainen kehitys elämässäni oli jo pari vuotta ennen sotaa alkamassa. Edes korona ei erityisesti masentanut minua.
Mutta sota on toinen asia. Uskon tuntemusteni tulevan osittain Suomen sotahistoriasta, osittain omasta henkilöhistoriastani.
Onko muita, jotka jaksoivat lukea vuodatukseni loppuun asti ja ajattelevat samoin, että haluavat jatkaa iloisina omaa elämäänsä? Toki sotauutisia seuraten, mutta vain tietääkseen mitä tapahtuu, ei antaakseen sen vaikuttaa mielialaansa?.
Se juuri, että sota vaikuttaa mielialaani. En pysty muuttamaan asiaa, mietin, pitäisikö TAAS KERRAN MENNÄ terapiaan tämän takia. Olenkin terapioissa ravannut muutenkin elämässäni jo aivan tarpeeksi, mutta en koskaan tästä syystä!