Koiranomistaja! Ottaisitko uudelleen koiran nykyisillä kokemuksilla?

Hankkisitko itse lapsia nykyisellä kokemuksellasi jos voisit valita?

Kyllä koirankin (ja erityisesti sen )ottaessa pitää tietää mihin ryhtyy ja mitä se vatii!!

"Ei oppinut..." Itse et opettanut! Älä koiraa syytä jos et viitsi opettaa. Tai siivota!! Kyllä koiraongelmat löytyvät hihnan yläpäästä!

Kasvatetaanhan lapsetkin sisäsiistiksi, eikä oppimattomuudesta lasta syytetä!!

Minähän kirjoitinkin, että saattoi johtua minustakin. Minulla on ollut pitkälti toistakymmentä lemmikkiä ja kaikki olen koiraa lukuunottamatta hoitanut loppuun asti. Se on ainoa, mistä olen luopunut ja tunnen siitä vieläkin huonoa omaatuntoa, vaikka siitä on jo lähes kymmenen vuotta aikaa. En tosiaankaan osannut varautua, ettei koira opi sisäsiistiksi. Se ei ylipäänsä tykännyt käydä ulkona, jouduin kantamaan sen ulos ja sieltä se heti yritti laukata sohvankulmalle lempipaikkaansa makailemaan.

Kyllä tulee koiria olemaan aina lasten seassa!Asutaan maalla ja haluan että täällä on elämää ja tunnelmaa..touhua ja puuhaa..olen eläinrakas ja haluan että lapsetkin tulevat tottumaan eläimiin!Kotimme on siisti ja viihtyisä..mikään ei ole suloisempaa kuin pieni karva kuono tuhisee omalla tuolillaan vilttinsä alla!

vain laiskoilla ihmisilläei ole koiraa!

Ennen lapsia meillä oli enimmillään 4 koiraa ja niin montaa en enää ottaisi. Nyt on yksi koira ja kolme alle kouluikäistä lasta ja vipinää ihan tarpeeksi :) Muitakin lemmikkejä on.

Jotenki tuntuu etten osaa olla ilman koiraa vaikka siitä toisinaan se oma rasite ja vaiva on.



Tulee lapsen kans hyvin toimeen ja on muutenki tosi kiltti ja helppo koira. Semmonen kissan kokonen niin ei tarvi jokapäivä imuroidakkaan. Riittää imurointi 1-2 kertaa viikossa niinku normaalistikki.

pienemmän, vähemmän karvastavan yksilön. Ja sen toisen koiran jättäisin varmaan suosiolla ottamatta.

Ärsyttää koirien sotkut ihan älyttömästi. Onneksi isompi tyttö hoitaa aika suuren osan lenkityksistä ja mieskin tietysti lenkittää.

Mä en. Ennen lasta koiran kanssa oli palkitsevaa ja hauskaa viettää aikaa. Nyt kun ois muutakin tekemistä kuin imuroida koirankarvoja tai viettää vähäiset vapaahetket muualla kuin koiraa lenkittämässä, niin siitä ei tunnu olevan juurikaan iloa, lähinnä vaan rutosti vaivaa. Lapsellehan koira on tietenkin tosi rakas. Yllättävää sinänsä, sillä ennen lasta luulin kovastikin pitäväni eläimistä, nyt sit olen sitä mieltä, et ikinä enää en koiraa ota.

Minulla oli koira ennen lapsia ja kaduin koiran ottamista tavallaan koko ajan, vaikka välitinkin koirastani. Annoin sen kuusivuotiaana uuteen kotiin. Koira ei oppinut koskaan täysin sisäsiistiksi ja haisi oikeastaan koko ajan ihan kamalalta, jos sitä ei pessyt melkein joka päivä. Kuulin jälkeenpäin, että se haju on rotuominaisuus. Lisäksi koira seurasi minua ihan koko ajan. Vessan ovenkin takana se vinkui, jos ei päässyt mukaan.

Mietityttää vaan tuttujen koira...



Itse kyllä ottaisin, vaikka eka vuosi oli aika painajaismaista koulutuksineen ja tuhoineen. Sopeutumista oli myös ihan elämänmuutokseen, isojen lasten kanssa sai olla jo aika vapaasti, niin sitten on taas sidottu kotiin ja rutiineihin, päivä toisensa perään, vuosiksi eteenpäin.



Raskasta mutta rakasta. Jos en tätä nimenomaista yksilöstä tykkäisi näin paljon, saattaisin ajatella, että olisi kannattanut ottaa pienempi, nyt keskikokoinen koira.

Pakko sanoa että en niin kauan kun on pieniä lapsia talossa. Meillä oli 3 aikuista koiraa kun esikoinen syntyi ja ei mennyt kauaakaan kun huomasin miten järkyttävän vähän aikaa riittää koirille.

Nyt lapsia on jo kaksi ja koirille aikaa yhä vähemmän. Olen surullinen koirien puolesta.



Ja se sotku mikä niistä tulee tympäisee päivä päivältä enemmän. Lapset pyörii koirankarvassa koko ajan eikä sohvat tai muidenkaan vaatteet niiltä välty. Siivoan joka päivä sohvat ja lattiat, sekin aika kun riittäisi lapsille tai koirille mutta kun ei. Meilläkin 2 koiraa vielä haisee todella pahalla, toinen kärsii sairaudesta josta se haju tulee ja toinen muuten vaan pahalle.



Ovat vielä isoja rotujakin. Muuten kyllä ovet kilttejä ja luotettavia lasten kanssa. Ovat pihalla irti joten lenkittämiseen ei aina tarvitse löytyä aikaa.



Ennen touhusin koirien kanssa paljon. Käytiin joka päivä lenkillä, koko porukka juoksi irti pitkin metsäteitä, uimassa yms. Jaksoin hoitaa päivittäin pikkujuttuja, korvat kynnet yms. Nyt tuntuu että se aika mikä noihin menee pitää vaan käyttää siivoamiseen ettei lapset tukehdu koirankarvaan.



Kaipaan sitä aikaa kun lattialla sai pitää mieleisiään mattoja, oli aina siistiä ja puhdasta ja tuoksui hyvälle. Nyt tuntuu että kaikki mikä koskettaa lattiaa pitää heittää roskiin. Ahdistaa kun kaikkialla on karvaa vaikka siivoan niin paljon.



Yksi koirista on myös sellainen joka saattaa öisin pissatta matolle. Ja kaksi noista on juuri sellaisia jotka kulkee mun jaloissa ihan koko ajan, tosiaan saa vessassakaan käydä ilman ruikutusta.



Ja se ahdistaa myös kun noi koirat sitoo kotiin, kukaan ei oikein jouda tulla vahtimaan niitä jos haluaisimme lähteä reissuun ja kolmea koiraa ei kukaan halua luokseen ja erikseenkään ei voi laittaa.



Kaipaan sitä aikaa kun koiria ei enää ole, surullista sanoa se ääneen. Rakkaita ovat mutta kun ei ole sitä oikeaa aikaa. Hyvää huolta me nytkin niistä pidetään mutta kyllä ne ansaitsisivat enemmän.

että kaipaan niitä aikoja, jolloin oli siistiä ja puhdasta. Sohvalla saattoi pitää vaikka torkkupeittoa ja tyynyjä, lattialla vaaleita mattoja jne. ilman et ne on heti kurassa ja koirankarvassa. Aamulla töihin lähtiessä ei tarvinnut tarkistaa onko lahkeensuut täynnä koirankarvoja ja muutenkin elämä oli niin paljon siistimpää. Kaikessa ei ensimmäisenä tarvinnut miettiä, että voikohan ton pestä? Mua inhottaa, kun lapsen lelukopan pohjakin on ihan koirankarvoissa, vaikka käyn kaikki lelut, korit ja lelukaapin hyllyt läpi rätin kanssa usein. Kura-aikaa en nyt viitsi tässä edes mainita.



Lisäksi meidän koira rajoittaa kovasti sitä, keitä viitsin kutsua käymään. Mä tiedän, että monia joilla on pieniä lapsia, inhottaa koiraperheessä kyläily, koska itsekin vältän sitä. Rasittavaa kun lapset ja koira höseltää yhtenä mylläkkänä, tai joku saa hysteerisen kohtauksen kun koira nuolaisee naamasta. Jos koiran pistää portin taakse niin se vikisee taukoamatta.



Mä jotenkin niin tahtoisin, et voisin keskittyä lapseen aivan täysillä, ja suunnitella seuraavaa, ilman et täytyy miettiä, miten mä kahden pienen kanssa hoidan ton koiran ulkoilutuksen ym.



Ap.

Minkä rotuinen haisi eikä oppinut sisäsiistiksi?Mietityttää vaan tuttujen koira...

Oli kyllä tosi symppis koira muuten. Sisäsiisteysjuttu saattoi johtua minustakin kun olin tottumaton koiranomistaja. En ehkä ymmärtänyt, kuinka pitkää ja järjestelmällistä koulutusta se vaatii.

Tiedän myös afgaaneja, jotka eivät ole oppineet sisäsiisteiksi ja eräs afgaanien omistaja sanoi, että se on yleistä niillä. Niiltä tulee aika paljon isompia jätöksiä kuin yorkeilta...

Hankkisitko itse lapsia nykyisellä kokemuksellasi jos voisit valita?



Kyllä koirankin (ja erityisesti sen )ottaessa pitää tietää mihin ryhtyy ja mitä se vatii!!



"Ei oppinut..." Itse et opettanut! Älä koiraa syytä jos et viitsi opettaa. Tai siivota!! Kyllä koiraongelmat löytyvät hihnan yläpäästä!



Kasvatetaanhan lapsetkin sisäsiistiksi, eikä oppimattomuudesta lasta syytetä!!

kun ei päästä koiraa sohville tai sänkyyn!



Oma koira sai aiemmin luvan olla sohvilla ym. mut sit yks päivä päätin et nyt loppu. Ei oo vuoteen ees yrittäny sohvalle hypätä eli oppii se vanhaki koira :) Karvoja on HUOMATTAVASTI vähempi ku ei tarvi vaatteista tai sohvilta niitä imuroida.

ei me osata olla ilman koiria. Kun on iso piha, asutaan maalla ja vierestä alkaa lenkkimetsä, niin ulkoilutus ei ole ongelma. Lapsetkin on jo vähän vanhempia (5 ja 7) joten jaksavat kävellä metsälenkeillä mukana. Lapset tykkää koirista tosi paljon, uskon että koirien kanssa oleminen ja kasvaminen on ollut niille iso rikkaus.



Onhan meillä vähän sotkuisempaa ja karvoja nurkissa enemmän kuin keskivertoperheillä, mutta se on pieni miinus.

meidän koira kuoli viime keväänä vanhuuteen ja vaikka suru oli suuri niin oli se myös tavallaan helpotus. Siivoaminen vähentyi reilusti ja varsinkin se iänikuinen ongelma mihin koira laitetaan kun lähdetään lomalle, ex-tempore viikonloppureissuista puhumattakaan.

Ehkä sitten joskus otetaan koira taas, mutta näillä näkymin ei todellakaan pitkiin aikoihin.

Vauvan-taaperon ja pienen lapsen kanssa koirasta tuntuu olevan vain vaivaa. Mutta kun lapset kasvavat, niin koirasta tuntuu olevan iloakin.



Me otimme uuden koiran nuorimman lapsemme ollessa vajaa 4v. Ja kyllä se paljon helpompaa on kuin silloin koiran pito kun lapset olivat pienempiä.

Eli siinä vaiheessa, kun lapset eivät tarvitse jatkuvaa vanhemman läsnäoloa ja voi itse lähteä koiran kanssa lenkille hyvällä omallatunnolla tai ottaa lapsen/lapset mukaan, jos haluavat.



Nyt, kun viimeisen koiran kuolemasta on aikaa pari kuukautta, voin sanoa, että elämä ilman koiraa on todellakin paljon helpompaa. Varsinkin ilman koiran karvoja. Tulevan koiran hankintaan vaikuttaakin aivan takuulla myös koiran karvanlaatu.

Meillä on kaksi chihuahuaa ja ovat suht helppoja. Pärjäävät pienillä lenkeillä ja karvaa (pk molemmat) ei irtoa juurikaan, paitsi keväisin on pari kuukautta karvanlähtöaikaa kun ilmat lämpenee. Silloin saa olla imuroimassa useammin, mutta tehokas ja usein päivässä suoritettu harjauskin auttaa. Ja chihun harjaukseen menee se alle minuutti, pieniä kun ovat.



Meille koirat ovat edelleen suunnaton ilo.

Onhan tietenkin totta sekin, että koirasta on paljon hyötyäkin, lähtien allergiariskin pienentymisestä. Ja ainakin meidän ainoalle lapselle koira on hyvin tärkeä, tekee näemmä hyvää ettei lapsi ole pelkästään hoivan kohde vaan saa itsekin hoivata jotakuta, vaikka sitten koiraa.



- ap-

Myönnän, että pääsisi helpommalla, jos tuota koiraa ei olisi. Toisaalta, lasten kanssa on tullut mentyä ulos säällä kuin säällä, koska koira on pitänyt ulkoiluttaa. Ja kovin se tuntuu olevan rakas otus lapsille, tosin on jäänyt kyllä paitsioon, ja etenkin minä huomoin ihan liian vähän koiraa. Onneksi mies jaksaa joka ilta koirankin kanssa touhuta.

Meidän koirasta ei kylläkään karva lähde, mutta turkin hoito on vaativaa (pidetään siksi lyhyempänä kuin kuuluisi) ja kurakelien aikaan kämppä on kuin hiekkarannalla oltaisiin.



Meillä siis koira oli jo ennen lapsia. Jos olisi ensin tullut lapset, niin koiraa en olisi tähän pikkulapsi vaiheeseen hankkinut. Onneksi koira on kuitenkin lapsirakas ja kiltti.