Onko eskarilaisemme läski vai normaalin kokoinen?
Painoa 23,7 kiloa ja pituus 118,5.
Paino on mennyt aina ylä käyrillä, pituus nolla käyrän tuntumassa.
Poika syö terveellisesti, eikä annoskoot ole valtavia ja tykkää kasviksista jne.
Karkkia saa kerran viikossa karkkipäivänä.
Harrastaa lumilautailua ja laskettelua.
Muutenkin luistelee, pyöräilee ja puuhastelee ulkona eli hyppii sekä pomppii ulkoleikeissään.
Kylkiluut paistaa ja housut ei meinaa pysyä jalassa.
Siskoni mielestä poika on läski. Itse äitinä taidan sitten olla sokea, neuvolassa ei ole painoon puututtu millään tavalla. Sanottu kaiken olevan kunnossa.
Kommentit (7)
Sieltä testit ja laskurit. Pääset piirtämään lapsesi kasvukäyrän.
pituuteen suhteutettuna paino menee 0-käyrän tuntumassa. Teidän lapsi on n. 1,5kg painavampi ja 1,5cm pitempi kuin meidän eli eihän tuossa kamalaa eroa ole, mutta eihän paino kuitenkaan ihan samassa suhteessa lisäänny (tyyliin kun kasvaa sentin, tulee kilo lisää) joten olisiko hieman plussalla painossa? Hankala arvioida mutta läskiksi ei voi sanoa kuitenkaan.

5v tyttö 117/22.1 menee +2 käyrällä sekä pituus että paino.
ei pituuteen suhteutettuna
ja painaa 24kg ja on 117,5cm pitkä, eikä ole läski
joten vastaan et ei ole sunkaan poika läski, vaan todennäköisesri ihan normaali kunnon ruokaa hyvin syövä lapsi
älkäää hyvät vanhemmat tehkö lapsille jo paino ongelmie heti lapsesta
niin ja meilä syödään kans kasvis ruokia paljon. lisänä rasvatonta broileria tai kalaa
niin ja karkkipäivä on kerran viikossa, zylitol tuotteita silloinkin ostetaan pien karkkirasia tms
keksiä pullaa tms ei lapsi syö vaikka niitä olisi, ja limsaa ei olekoskaan vielä edes maistanut, mehua ei juo vain vettä tai raswvatonta maitoa
siitä näkee. Tarvittaessa vie lääkäriin ja pyydä piirtämään kasvukäyrä. Täältä turha kysyä, kun kaikki leimataan läskeiksi. Häiriintyneitä äitejä.