Läheiset, jotka sabotoivat sinua?
Minulla on yksi läheinen ihminen, joka aina onnistuu tavalla tai toisella sabotoimaan ne asiat, joissa eniten haluaisin onnistua ja joissa yritän saada muutosta elämääni.
Voi kuulostaa siltä, että käytän häntä syntipukkina omille epäonnistumisilleni, mutta ei. Kyse on siitä, että kun onnistun saamaan asiat sellaiseen tilaan, että asiat alkavat sujua paremmin, kyseinen perheenjäsen alkaa aktiivisesti nakertaa sitä haastamalla riitaa, haukkumalla, lannistamalla, sotkemalla asioitani niin että joudun keskittymään sotkun purkamiseen, jne. Pitkän aikaa ajattelin kuvittelevani koko asian, koska miksi ihmeessä kukaan sabotoisi läheisiään? Mutta lopulta tajusin, ettei se ole sattumaa. Ja tämän sabotaasin mukana tulee aina lannistava kommentti siitä hommasta tai projektista, jota olen kulloinkin tekemässä: "Ei se onnistuisi kuitenkaan." "Et ole ennenkään onnistunut." "Älä viitsi haaskata aikaasi." "Luuletko sinä tuollaiseen pystyväsi."
Koska kaava on aina sama, lopulta minun oli pakko myöntää itselleni, että kyseinen läheinen ei muuten vain kohella ja riitele, vaan yrittää nimenomaan torpedoida juuri sitä asiaa, mihin haluan keskittyä. Mutta miksi?
Onko kellään muulla kokemusta siitä, että läheinen tuntuu toivovan epäonnistumistasi?
Kommentit (17)
Huoh, mahdanko aina otsikoida viestini jotenkin huonosti, tai sitten kirjoittaa liian sekavasti viestini. Harvoin nimittäin mitään vastauksia saan.
Ihhmisellähän on aina tapan juoruiilla ja kun juorut kulkee jokaisen pään suodattimen läpii niiin juorut kasvaa ja joukko tekee kaltaisekseeen.
Vierailija kirjoitti:
Ihhmisellähän on aina tapan juoruiilla ja kun juorut kulkee jokaisen pään suodattimen läpii niiin juorut kasvaa ja joukko tekee kaltaisekseeen.
Ihhminen itseasiassa oppi puhumaan juorujen kautta ja siten nainen oli se joka oppi ensimmäisenä puhumaaan. On olemassa sellainen sanonta että kaaikki tuntee apinan mutta apiina ei tunne ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihhmisellähän on aina tapan juoruiilla ja kun juorut kulkee jokaisen pään suodattimen läpii niiin juorut kasvaa ja joukko tekee kaltaisekseeen.
Ihhminen itseasiassa oppi puhumaan juorujen kautta ja siten nainen oli se joka oppi ensimmäisenä puhumaaan. On olemassa sellainen sanonta että kaaikki tuntee apinan mutta apiina ei tunne ketään.
Kaveruus tulee ilmi kunn lataaa rynnäkkökivääriäsi poterossasi ja taistelutoverisi huutaaa etttä varmistan.
On aviomieheni, onneksi hän ei onnistu siten kun haluaa, sillä sen, minkä hän sabotoi minulta, sabotoin takuuvarmasti häneltä. Tervetuloa tutustumaan!
Mä en usko että pelkkä läheinen voi noin vahvasti vaikuttaa? Et ihan kaikki menee pieleen ?
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko että pelkkä läheinen voi noin vahvasti vaikuttaa? Et ihan kaikki menee pieleen ?
Kyllä mulla menee ja on mennyt kaikki pieleen.
Syytän mm. kotioloja.
Tuota voi aiheuttaa esim. kateus jostain (vanhasta) jutusta. Ihminen muuttuu aivan sokeaksi, kun ei itse tiedosta ettei käytös ole normaalia ja jatkaa valitsemallaan linjalla vaikka koko elämänsä loppuun asti.
Jep. He's dead to me. Älä kerro asioitasi.
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko että pelkkä läheinen voi noin vahvasti vaikuttaa? Et ihan kaikki menee pieleen ?
Pakko nyt selventää, että ei minulla tietenkään IHAN KAIKKI mene pieleen, ja on minulla myös ihan tarpeeksi ihan omia epäonnistumisia, joita ei voi laittaa kenenkään muun syyksi.
Mutta tarkoitan sellaista aktiivista sabotointia, että esimerkiksi päivää ennen tärkeää tenttiä alkaa raivota ja riidellä jostain pikkuasiasta, vaikka tietää, että keskittymiskykyä tarvittaisiin nyt muualla. Tai päivänä jolloin olisi ollut tärkeä haastattelu, on hän järjestänyt itselleen jonkin "tuikitärkeän" asian, johon tarvitsee apuani, joten minun pitää valita - haastattelu tai hän.
Tämä kaikki siis tuon lyttäämisen lisäksi. Sanoillakin on valtava voima, olen huomannut. Jos jatkuvasti kuuntelee itsetuntoa horjuttavaa puhetta, kyllä se vaikuttaa suoriutumiseen.
-ap
Minulla on kokemusta sabotoivasta perheenjäsenestä. Siinä ei auttanut loppujen lopuksi mikään muu kuin vetää kaikki luukut kiinni: tällaiselle sabotöörille ei saa kertoa yhtään mitään omista asioistaan eikä esim. päästää häntä kotiinsa. Täysi hiljaisuus vaan ja tavattaessa keskustelee vaikka säästä.
Ja tämä läheinen on elämässäsi syystä että.....? Kuspäät kannattaa heivata, sukua tai ei.
Tunnen tilanteen.Kun olin nuori oli aina kaverit hässäämässä . Myös omassa suvussa ymmärrän että sisareni eivät aina ole iloisia menestyksestäni. Kateus se vie kalatkin merestä.
Heitä ukko pihalle, sillä siitä pääsee.
Aika usein noissa takana kateus ja huono itseluottamus. Suomessa ei saa menestyä eikä yrittää mitään vaan pitää olla tyytyväinen ja kiitollinen siihen mitä on ja pysyä siinä. Vanha sanonta se joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa🤣
nosto