Kun sisaruksesi kiusasi sinua kun olitte lapsia, miten vanhempasi reagoivat?

-Älkää tapelko!!!

Nauroivat ja suunnilleen yllyttivät tappelemaan lisää.

oli aina minun vikani, kun isoveli kiusasi. no, myöhemmät vaiheet on osoittaneet, ettei ollut vanhemmilta kovin kannattava suhtautuminen tämä. 

Siskoni kuristi mina. Äiti totesi että siskollasi on nyt vähän vaikeaa.

Kiusaamiseen sanoivat suunnilleen "älä nyt viitti" ja tappelemiseen "älkää tapelko". Isosiko siis joskus mua kiusasi, mutta suurimman osan aikaa oltiin sulassa sovussa, joten ei siihen sen kummemmin tarvinnut puuttuakaan.

Välillä repivät meitä irti toisistamme ja joskus piiskakin viuhui, mutta ainahan lapset tappelevat.

Pikkusisko haukkui, löi ja puri. Sanoin että voisitko lopettaa, tai että anna mun olla rauhassa, ja pikkusisko huusi että mä kiusaan. Äiti löi mua. Isosiskon kanssa tuli joskus harvoin sanallista riitaa, se meni äidin luo parkumaan ja taas äiti löi mua. Olin olevinani syypää kaikkeen, riitti kun olin olemassa.

Eivät puuttuneet tarpeeksi. Asenne oli että lapset tappelee. Minulla ei varsinkaan veljen kanssa ollut mitään sisarussuhdetta edes lapsena, kaikki kanssakäyminen oli negatiivista. Veljeni kaikki kommunikaatio minua kohtaan tähtäsi aina siihen, että hän halusi ärsyttää tai loukata. Koska enoni oli ollut samanlainen äitiäni kohtaan niin hän ei siinä ilmeisesti nähnyt mitään outoa. 

"Selvittäkää itse omat riitanne" oli aika perus. Ei ottanut kantaa muuten, kuin että piti olla hiljempaa, tämän siis ilmaisi mm. näin, "kohta naapurit soittaa poliisit/tulee valituksia/kuuluu naapuriin tai pihalle" jne.. 

Eivät mitään. Muistan kun äiti usein käski isosiskojeni tukistaa minua. Fyysinen kurittaminen oli jo silloin kielletty, mutta äiti oletti että jos käskee lapsen tekemään sen puolestaan, niin se ei ole rikos. Ihana äiti, eikö vain?

Minä kiusasin siskoani niin rajusti, että olin väkivaltainen.

Äiti löi kerran takaisin, ei vaikutusta.

Nyt aikuisena olemme siskon kanssa ystäviä.