Lue keskustelun säännöt.
Oletko kiinni todellisuudessa?
19.02.2022 |
Suoritan rutiineja, käyn töissä, vien roskat, haen kaupasta ruokaa. Mutta oikeasti vietän kaiken aikani pääni sisäisessä maailmassa. Pääni sisällä tapahtuvat asiat ovat elävämpiä ja oikeampia minulle kuin "oikeasti" tapahtuvat asiat. Minulla ei ole oikeita ihmissuhteita, enkä voi sellaisia hankkiakaan, sillä en tiedä voinko pitää omituisuuteni salaisena. No ehkä jos se toinen ihminen olisi niin täynnä itseään että puhuisi aina itsestään.
En ajattele koskaan elämääni, koska minua alkaisi ahdistaa. Olen äärimmäisen introvertti, ahdistunut ja aseksuaali joten parisuhteet ei tule kysymykseenkään. Ystävyyssuhteet olen lopettanut jo vuosia sitten.
En ole koskaan halunnut perhettä, joten en ole mitenkään surullinen siitä ettei minulla sellaista ole. Mutta nyt 40-vuotiaana minulla ei ole mitään yhteistä muiden ihmisten kanssa. Muut lapsettomat ovat urahaita, tai heillä on jotain muuta. Minulla ei ole. Miksen sitten eläisi pääni sisällä. Harmi ettei pään sisällä elämäni elämä ei ole mikään jatkuvajuoninen juttu, vaan jotain ihme pätkiä asioista jotka eivät oikeasti tapahdu, mutta kun ne tapahtuvat minun päässäni, ne tuntuvat ihan todellisilta. Saatan jopa reagoida niihin puhumalla tai liikkumalla.
Kommentit (11)
käyn töissä ja olen onneksi vanha,joten pään tyhjennys on helppoa. En juurikaan muista edellistä päivää ellen ole laittanut lapulle tärkeitä juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä. Se helpottaa elämää kun ei muista että työkaverin kanssa oli riitaa.
Tätä ei saisi sanoa, mutta suurin osa esihenkilöistä on tällaisia.
Ehkä liikaakin. Once awake always awake.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koe olevani kiinni todellisuudessa. Imeydyn milloin mihinkin addiktioon, en pysty nukkumaan, en muista mitään edellisestä päivästä jne.
Olen samanlainen, jotenkin irti kaikesta todellisuudesta, tiedän että kaikki on totta ja elän elämääni normaalisti. Jotain dissosiaatio tai derealisaatiohäiriötä tuo on. Escapismi on se mitä lapsesta asti harjoittanut eli luonut maailmoja päässäni ja piirrellyt niihin liittyviä kuvia. Myös ahdistuneet ihmiset luovat tapahtumia päässään mitkä tuntuvat todellisilta mutta eivät ole muuta kuin omaa havaintoa ja tulkintaa asioista, ei objektiivista todellisuutta. Siis itselläni on näin. En myöskään tunne surua siitä ettei minulla ole samoja urahai ja suhde tavoitteita kuin muilla. Minulla on läheisiä, ystäviä netissä mutta muuten kasvoittain en oikeen osaa muihin tutustua ja luoda suhteita jollei sitä toista oikeasti kiinnosta ja on samanlainen kuin minä...noh ei ole tapahtunut, pian olen 30v. Minun on helppo päästää myös ihmisistä irti, he eivät ole keskiössä elämässäni ja tiedän että ihmisiä on maailma täynnä jossain on se minun ryhmäni mihin sovin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa erittäin tutulta sekä AP:n että kirjoittaja nro 8:n teksti. Itsekin olen aina elänyt omassa mielikuvitusmaailmassani, olin jo lapsena niin pohjattoman yksinäinen ja surullinen että luultavasti oli joku mielen kehittämä suojamekanismi tuo mielikuvitusmaailma. Monesti Olen miettinyt että on joku dissosiaatiohäiriö tms, mutta ihan tässä maailmassa olen kuitenkin. Toisaalta toivon etten olisi, se olisi luultavasti paljon helpompaa.
Oletteko ainoita lapsia? Minulla oli tuollaista yläkouluikäisenä mutta onneksi sen jälkeen löysin elämääni ystäviä ja sitä kautta sisältöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tosiaankaan ole, useimmiten tuntuu kuin eläisin unessa. Myös fantasiamaailmani on erittäin vahva ja todellisempi kuin oikea, koska reaalimaailmassa ei tapahdu ikinä mitään minulle mielenkiintoista. Sinänsähän tällaisia ominaisuuksia voisi hyödyntääkin jossain jos jaksaisi vaivautua, mutta toki myös olisi kiva kun todellinen elämä olisi edes hitusen mielenkiintoista itsessään.
En