Miehen haluttomuus
Ollaan iältämme jotain 20-30 väliltä ja meillä tapahtuu "jotakin" kerran kuussa. Ja aina samaa silloin kun tapahtuu, ei mitään uutta. Itse haluaisin uuttakin. Tämä on jatkunut reilusti yli vuoden, ei siis mikään ohimenevä. Tapahtuispa edes kerran viikossa tai kahdessa. Mutta ei. Johtuu miehestä. Ei ole kiinnostunut, yritän tehdä aloitteita mutta olen jo kyllästynyt kerjäämään. Eikä mies muutenkaan tee kotona mitään, on aika saamaton ollut aina. Olen pohtinut eroa, koska tunnen itseni onnettomaksi. Asioista puhuminen ei tunnu menevän minnekään eli se on ihan turhaa, yritetty on. Oma syyni kun olen passannut, mutta läheisyydenpuute kyllä alkaa olla viimeinen pisara. Ehkä mullekin voisi olla tuolla jotain parempaa.
Olisiko jollain jotain kokemuksia tai muuta kertoa siis?
Ap