Lapsen syntymän jälkeen kuoleman pelko

En usko että olisit tulossa hulluksi, äitiyshormonit vaan jyllää... Ne saa aikaan uskomattomia tunteita ja oloja! Olin jo unohtanut, mutta nyt kun luin tekstisi, muistui mieleen että minulla oli ihan samanlaista esikoisen syntymän jälkeen. Silloin yritin hakea tietoa netistä, että onko normaalia että kuolema alkaa pelottaa niin paljon vauvan syntymän jälkeen. En muistaakseni löytänyt mitään mistä olisi ollut apua tai edes vertaistukea. Nyt kun asiaa myöhemmin ajattelee, niin tottakai se on normaalia. Äitiyden alku on todella herkkää aikaa, silloin voi ajatella vaikka mitä ja tuo on ihan todella luonnollinen pelko siinä tilanteessa.

Mutta ärsyttävää se on, tiedän kokemuksesta! En sitten tiedä mikä auttaisi, jos yhtään on siitä apua niin voin kertoa että itsellä meni ohi itsestään jossain vaiheessa, kun hormonitoiminta rauhoittui. Neuvolassahan tuosta voisi puhua, niille varmasti tuttu asia. Joskus myös synnytyksen jälkeinen masennus voi tuoda pintaan tuollaisia ajatuksia/pelkoja, sitä voisi miettiä, voisiko siitä olla kohdallasi kyse. Mutta ei se välttämättä sitä ole, voi olla vain tavallista ”äitihöperyyttä”;)

Muista että vaikka joku asia pelottaa, se ei tapahdu yhtään sen todennäköisemmin kuin silloinkaan, kun et ole osannut pelätä kyseistä asiaa. Pelkosi ei saa sitä tapahtumaan.

Tsemppiä, elämä vauvan kanssa on myllerrystä monella tapaa. Siitä se sitten aikanaan rauhoittuu ❤️

Minulla oli ihan samaa esikoisen synnyttyä. Lähinnä pelkäsin/ uskoin itse kuolevani. Olin hyvin huolissani että kuka huolehtii lapsestani jos/ kun kuolen. Pelkäsin myös lapseni kuolemaa ja mietin kokoajan mahdollisia vaaran paikkoja. Tämä helpottaa ajan myötä. Kokonaan ei ole hävinnyt vieläkään. Toisen lapsen syntymä ei aiheuttanut noin vahvaa kuoleman tai onnettomuuden pelkoa.

Up

Esikoisen syntymän jälkeen tuli kuoleman pelkoa ja ajattelin sen lopullisuutta ja pimeyttä. Meni ohi, kun hormonit tasaantui. Samaa on ollut kavereillanikin. Tuskin olet hulluksi tulossa ap.

Tietyssä mielessä alituinen huoli kuuluu vanhemmuuteen, ja juuri nyt aivosi muokkautuvat uuteen elämänvaiheeseen. Mutta jos tunne on musertava, siihen täytyy hakea apua.

Joskus nuo hormonaaliset reaktiot voivat mennä nopeasti ohi. Itselläni oli hirveä kuoppa 2-3 päivän kohdalla syntymän jälkeen. Pelkäsin ensimmäisenä yönä kotiutumisen jälkeen aivan hysteerisesti jäädä nukkumaan samaan huoneeseen vauvan kanssa, ja kyseessä oli sentään kolmas lapseni!

Tuttu oli toi tunne silloin kun lapseni olivat vauvoja. En uskaltanut lähteä esim risteilylle koska pelkäsin että laiva uppoaa ja kuolemme. Toi tunne kyllä helpottaa kun lapset kasvaa ja omat hormonit vähän tasaantuu.

Elämä on kuin vuorovesi. Niin vaihtuvat ilon ja surun päivät. Surun päivinä meitä lohduttavat iloisten päivien hyvät muistot. Menkää rauhassa ja palvelkaa Herraanne ilolla.