Olen ollut 19v naimisissa ja vasta eilen tajusin että avioliitossa voisi olla aitoa rakkautta..
Menin nuorena naimisiin rentun kanssa. Halusin perheen ja häät ja onnellisen lopun. Vaan miten kävikään. Mieheni elämäntapa vei minusta mehut. Saimme ihanat lapset ja oman kodin. Meillä on ollut hauskaakin, mutta pääosin koska olen aina joustanut, hoitanut ja hyysännyt. Puhunut monologeja kuuroille korville ja toivonut että sillä mitä sanon olisi merkitystä. Nyt yhtäkkiä eilen, heräsin. Heräsin siihen että suhteeni on perustunut lapsuuteni huonoihin parisuhdemalleihin. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että ihminen haluaa olla rakastettu ja rakastaa toista ihmistä. Tajusin että pohjimmiltaan en ole ikinä ajatellut että rakkaus toiseen ’vieraaseen’ ihmiseen, minuun, olisi edes teoriassa mahdollista. Nyt mietin että voisiko se olla mahdollista. Voisinko kokea että minun hyväkseni halutaan tehdä asioita koska olen rakastettu. Voisiko maailmassa olla rakkautta minullekin?
Kommentit (6)
Kaikki ulkopuoliset näkevät tuon päälle.
Nyt sitten oot antanut lapsilleskin huonon parisuhdemallin.
Minä olin naimisissa 20 vuotta, ja vasta avioeron jälkeen tajusin - keski-ikäisenä - kuinka sidoksissa olen lapsuudessa opittuihin malleihin. Olin valinnut pohjimmiltaan isäni kaltaisen miehen. Hän vain päälipuolisin näyttäytyi erilaiselta kuin isäni. Mielipiteet olivat eri. Toimintavat olivat kuitenkin samoja: dominoivuutta ja aina oikeassa olemista.
Olen uusissa naimisissa ja minulla on mies, joka antaa minulle täyden vapauden olla oma itseni. Minusta se on rakkauden suurin osoitus. Vapaus siis.
"Mitä rakkaus on?Sitä kauan hain.Hetkenkö huumaa valhettako vain?"(exit).
Kyllä voit vielä saada ja antaa oikeaa rakkautta. Se tunne on ihmeellinen kun toinen rakastaa (huolimatta siitä minkälainen olet)😁
Minä olen nauttinut siitä nyt 20v. Kahdenkymmenen onnettoman avioliittovuoden jälkeen.
Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Uskon että tämä pätee 95% parisuhteista.. Omat tarpeet määrittää kaiken nykypäivänä..