Lapseton ”äitipuoli”..

Kirjoittelin tänne jokin aika sitten, pohdin valintoja ja sitä uskallanko aloittaa suhteen mieheen jolla lapsia edellisestä liitosta. Olen itse kolmekymppinen erittäin lapsirakas nainen ja omia en ole voinut saada. Miehellä jo vähän isommat lapset ja yksi pikkuinen 3v.tyttö.

Olemme pikkuhiljaa tutustuneet toisiimme ja etenemme hitaasti, emme aio muuttaa yhteen ennenkuin olemme seurustelleet vähintään muutaman vuoden. Pidän oman kotini ja käyn miehen luona ja vuoroviikoin tapaan myös lapsia. En ole kuitenkaan silloin läsnä jatkuvasti, on tärkeää että lapset saavat olla isänsä kanssa ja viettää aikaa yhdessä.

Viimeksi sain aika negatiivista palautetta josta tuli kieltämättä raskas mieli. Nyt kun olen päässyt tutustumaan lapsiin ja omaksunut sen etten ole heidän äitinsä, edes äitipuolena en itseäni pidä. Lapsilla on jo äiti. Sen sijaan saan olla läsnäoleva ja luotettava aikuinen jolla on paljon rakkautta annettavana. Se tunne kun 3v. haluaa tulla syliin ja jakaa päivän kuulumiset ja olla lähellä on erityistä. Tunnen iloa siitä että lapsi luottaa minuun.

Kaikesta on puhuttu avoimesti kuten siitä miten haasteellista tämä kaikki voi olla itselleni, ja myös lapsille mutta otamme päivän kerrallaan ja pikkuhiljaa luomme luottamusta ja sidettä toisiimme.

Halusin kertoa kokemukseni ja ettei kaikki uusioperhe suhteet ole pelkkää sekasortoa ja ”äitipuolen” ja lasten kärsimystä kun aikuiset etenevät rauhallisesti ja antavat aikaa kaikille osapuolille.