En ole ostanut tänä vuonna vielä mitään muuta kuin ruokaa ja dieseliä.
Oletko sinä muuttanut ostokäyttäytymistäsi? Aloititko vuoden alusta vai jo aiemmin? Mikä sai tekemään muutoksen?
Minä aloin seuraamaan rahankäyttöäni tarkasti muutama kuukausi sitten. Aika valaisevaa huomata, mihin ne rahat oikeasti menevät. Joulukuussa päätin, että tämän vuoden alusta ryhdistäydyn ja ostan vain tarpeeseen. En ole vielä tarvinnut mitään muuta, kuin ruokaa ja dieseliä.
Kommentit (33)
No, me kaikki ei voida ruveta nuukailemaan. Yhteiskunta tarvitsee myös kulutusta. Olen ostanut vaatteita, sisustuskamaa, kenkiä, lahjoja, elektroniikkaa, puhelintarvikkeita ja ties mitä.
Kun on näin köyhä kuin minä, tuo on täysin tavallista suurimman osan vuodesta. Muutamille kummilapsille ja omalle aikuiselle lapselle ostan pari kertaa vuodessa lahjat ja keväällä menee rahaa kasvipalstaan.
Siinäpä ne mitä ruuan lisäksi olen aikoihin ostanut. Nyt on kyllä pakko ostaa uusia alusvaatteita, kun kaikki vanhat on rikki.
Mä tilasin kirjan, jonka kuuntelin ensin äänikirjana. Muuta tavaraa en ole tainnut minäkään ostaa.
Vierailija kirjoitti:
No, me kaikki ei voida ruveta nuukailemaan. Yhteiskunta tarvitsee myös kulutusta. Olen ostanut vaatteita, sisustuskamaa, kenkiä, lahjoja, elektroniikkaa, puhelintarvikkeita ja ties mitä.
Oletko ostanut ne siksi, että jonkun täytyy kuluttaa, vai siksi että tarvitsit ne?
Vai ostiko vain huviksesi?
Vierailija kirjoitti:
Mitä luulet meidän muiden tammikuussa tekevän? En edes dieseliä ole ostanut koska mulla on vuosilippu julkisiin. Pelkkää ruokaa olen ostanut ja sitäkin hyvin vähän.
Mä en pääse julkisilla töihin. Siksi on pakko ostaa dieseliä.
Mä en osta yleensäkään muuta kuin ruokaa ja kodin päivittäistarvikkeita (vessapaperia, astianpesuainetta, saippuaa jne.).
Syynä ei ole rahanpuute vaan se, että en tarvitse mitään. Vaatteita on loppuiäkseni, samoin huonekaluja. Autoa ei ole eikä tule.
Jos joku kodinkone hajoaa, se on pakko uusia. Mutta esimerkiksi parikymmentä vuotta vanha puhelimeni toimii vielä oikein hyvin.
Tarvelista: Haluaisin ostaa kevyet vaaleanharmaat talvilenkkarit, sellaiset toppakengät, jotka voi vain pujottaa jalkaan. Parikymmentä vuotta sitten niitä vielä valmistettiin, mutta jostain syystä ei enää. Nämä talvilenkkarit olivat oikeasti lämpimät ja niihin mahtui sukkia.
Toinen puute on viskoosista valmistetut Chifonet tiskirätit. Valmistus on lopetettu.
Tämän vuoksi minullakin tullut ostettua vain ruokaa ja lääkkeitä. Ei yhtään mitään muuta.
Ei tule ostettua mitään, kun ei oikeasti ole mitään tarpeita.
Ennen selailin ajankuluksi nettikauppoja ja toria ja tulihan sieltä osteltua kaikkea "kivaa". Monesti vielä makselin luottokortilla kuvitellen, että sitten vaan kuittaan seuraavasta palkasta koko summan. No, sitten tulikin jotain yllättävää menoa tai joku isompi lasku jota en ollut hoksannut ottaa huomioon ja kas, en saanutkaan koko luottarilaskua kuitattua. No, ostelin silti lisää, koska "no kyllähän mä ens palkasta saan sen maksettua", mutta kierre oli jo valmis.
Sitten tein totaaliremontin rahan(ja ajan)käyttöön ja lakkasin ostelemasta huvin vuoksi. En ole tänä vuonna ostanut muuta kuin ruokaa ja auton olen tankannut 2 kertaa. Luotot on kohta maksettu, olen itse tehnyt siihen selvän suunnitelman, kuinka saan ne nopeiten pois ja sen jälkeen käytän luottokorttia vain hyvin harkiten ja silloinkin se raha pitää olla valmiina tilillä, että voin siirtää sen heti luottokortille, enkä odottele mitään laskuja ja seuraavia palkkoja.
Ennen meni kaikki raha, mitä tuli, mutta nyt rahat riittävät kaikkiin laskuihin ja ruokaostoksiin ja sitä jää ylikin, eli säästöjä kertyy. Osan laitan rahastoihin ja osan pidän puskurina tilillä, johon ei ole korttia.
Tsemppiä kaikille näiden asioiden kanssa painiville! Hyvä suunnitelma helpottaa kummasti.
Yleensäkin ostan vain tarpeeseen. Ja tätä nykyä myös erotan hyvin, mikä on tarvetta ja mikä pelkkää mielihalua. Tänä vuonna rahaa on mennyt ruokaan, bensaan ja pussilliseen kukkamultaa.
Vierailija kirjoitti:
T
Toinen puute on viskoosista valmistetut Chifonet tiskirätit. Valmistus on lopetettu.
Voih, Chifonetteja kaipaan minäkin. Enää saa niitä huomattavasti huonompia halpiskopioita. :(
Ihan samalla tavalla ostelen kuten aina. Ei mitään muutosta, ei mitään säästöjä.
Olen tarkka kuluttaja, olevinaan, muutenkin.
Auto on jäänyt takuun ulkopuolelle, joten huollot teen jatkossa itse.
Ruoan hinta on jo noussut, joten tarkasti katson mitä ostan, ylimääräiset herkut jää nyt kokonaan pois.
Ruokaa, yhdet lakanat ja kahdet kengät.
En ole koskaan ostanut huvikseni, joten keskipalkkaisena olen 20 vuodessa saanut aikaan yli 100 000 arvoisen osakesalkun ja silti hankkinut kaiken tarpeellisen.
Olen ja reippaasti.Nyt kävin viikon kierroksen ostamassa juustoja ym koko viikoksi erikoishintaan.
Olisin mielelläni juonut Laten ulkona mutta herranen aika 46 kruunua ja leipä 39.
Tulin kotiin ja join hyvät kahvit sekä söin ammiaisen. Säästö siis melkeen 10 euroa.
2 täysin tupakoimaton päivä. Saas nähdä. Toivon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
T
Toinen puute on viskoosista valmistetut Chifonet tiskirätit. Valmistus on lopetettu.
Voih, Chifonetteja kaipaan minäkin. Enää saa niitä huomattavasti huonompia halpiskopioita. :(
Chifonet 10-Pack Rosa - Jamt:Ex Store (jamtex.se)
Chifonettejä voi tilata Ruotsista. Eikä ole edes kalliita.Soitin ja kysyin, vanhanaikaisia viskoosista.
Minä olen ostanut pakollisten ruokaostosten lisäksi uudet talvikengät rikkoontuneiden tilalle. Olen jo monta vuotta ollut sillä linjalla että en osta mitään muuta uutta kuin vain rikki menneiden tilalle.
Vaatteiden määrää olen saanut jopa vähennettyä, eli jos on mennyt rikki niin en ole edes ostanut uutta vaan käyttänyt niitä mitä vaatekaapista jo löytyy. Mulla on sähköauto joten en tarvitse polttoainetta, "tankkaamiseen" menee vajaa 30 euroa kuukaudessa.
Olen nyt varsin hyväpalkkaisessa työssä ja tarkoitus on saada joka kuukausi niin paljon kun vaan mahdollista laitettua sijoituksiin. Tavoitteena on taloudellinen riippumattomuus 7 vuoden kuluttua.
Tuosta dieselistä tuli mieleen, kun luovuon uudehkosta autosta ja ostin tilalle halvan vanhahko auton käteisellä, eikä tullut enää joka kuukausi lyhennyserää, eikä ollut kallista kaskoa ja autokin nyt sellainen jota ei tarvitse huoltaa (kestää minkä kestää) niin tämä näkyi välittömästi tilillä saldon kasvuna.
Tästä tullit yli 5 tuhatta säästöä vuositasolla, toki vanhat autot vaativat ihan pientä asiaan perehtymistä sen suhteeen, mitkä asiat tulee olla kunnossa tai huollettu tai vaihdettu jne.

Tuossa lopussa on hyvä pointti tuo, että henkisesti köyhän ei kannata ostaa halpaa, se on viisasten hommaa.
Mitä luulet meidän muiden tammikuussa tekevän? En edes dieseliä ole ostanut koska mulla on vuosilippu julkisiin. Pelkkää ruokaa olen ostanut ja sitäkin hyvin vähän.