Lue keskustelun säännöt.
Auttaako liikunta ja luonnossa ulkoilu todella masennukseen?
Kommentit (45)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lievään alakuloon kyllä. En ole koskaan lenkiltä tullessani pahalla mielellä. Käy kokeilemassa, laita vaatteet päälle ja mene ulos vaikka vain vartiksi. Saatat huomata, että viihdyt pidempäänkin.
Ei, jos sinne menee sillä asenteella että se poistaa masennuksen.
Ei siitä ainakaan haittaa ole. Ja onhan se vaihtelua kotona olemiseen, vaikka ei siitä heti mitään maailman hohdokkainta oloa saisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei syvään masennukseen. Lievempiin tapauksiin voi.
Ei poista masennusta, mutta auttaa ehkäisemään sen muodostymisräta ja siitä paranemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SIbeliuskin keksi finlandiaa hymninsä luonnossa.
Lievään kyllä, vakavampaan ei. Vakavassa et pääse lenkillä mihinkään pakoon ajatuksiasi ja olin usein ahdistuneempi kun tulin lenkiltä. Itse opin nauttimaan ulkoilusta ja liikunnasta vasta kun aloin parantua. Aluksi itkin hölkätessäni pimeässä. Sitten se itku kävi tarpeettomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lievään kyllä, vakavampaan ei. Vakavassa et pääse lenkillä mihinkään pakoon ajatuksiasi ja olin usein ahdistuneempi kun tulin lenkiltä. Itse opin nauttimaan ulkoilusta ja liikunnasta vasta kun aloin parantua. Aluksi itkin hölkätessäni pimeässä. Sitten se itku kävi tarpeettomaksi.
No olisko kannattanu lönkyttää valoisalla?
Pimeä oli just hyvä ettei kukaan nähnyt että itkin. Syrjäiset hiljaiset tiet, ihme etten katkaissut koipeani. Pimeässäkin näkee yllättävän hyvin jos yhtään kuu paistaa tai katulamput jostain kauempaa.
Kyllä. Liikunta luonnossa rauhalliseen tahtiin kauniissa maisemissa.
Parasta terapiaa oli kuitenkin työkokeilu ja uusi ala jota pääsin opiskelemaan. Onnistumisen tunteita ja kokemuksia tarpeellisuudesta.
Kaikki meinasi tosin tyssätä vakuutusyhtiön vastustukseen. byrokratia, tukien katkominen ja rahattomat väliajat saivat melkein lopettamaan yrittämisen. Terapeuttini sai onneksi vakuutusyhtiön toisiin aatoksiin.
Masennuksen suosta noustuani olen opiskellut uudelle alalle myös insinöörin tutkinnon. Todella hyväpalkkaisessa työssä, vain koska terapeuttini jaksoi uskoa minuun.
Toinen vaihtoehto olisi olla olematta, joka tuntui 10 vuotta sitten järkevältä vaihtoehdolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lievään kyllä, vakavampaan ei. Vakavassa et pääse lenkillä mihinkään pakoon ajatuksiasi ja olin usein ahdistuneempi kun tulin lenkiltä. Itse opin nauttimaan ulkoilusta ja liikunnasta vasta kun aloin parantua. Aluksi itkin hölkätessäni pimeässä. Sitten se itku kävi tarpeettomaksi.
No olisko kannattanu lönkyttää valoisalla?
Pimeä oli just hyvä ettei kukaan nähnyt että itkin. Syrjäiset hiljaiset tiet, ihme etten katkaissut koipeani. Pimeässäkin näkee yllättävän hyvin jos yhtään kuu paistaa tai katulamput jostain kauempaa.
Ja siis itkuvaihe oli jo paranemista. Masentuneena vatvoin vain lenkillä tuskaisena asioita pääsemättä mihinkään, kun en osannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmaan henkilöstä ja taustastakin.
Parannuin masennuksestani kannabiksen avulla.
Tietynlainen itselle sopiva päivärytmi auttaa masennukseen ja ulkoilu auttaa rytmittämään päivää, jos ei esim ole työelämässä. Ja muutenkin ehkä piristää vähän.
Ulkoilussa/kävelyssä on sekin hyvä puoli, että silloin ei käytetä puhelinta ja pääsee toiseen ympäristöön joten se voi auttaa saamaan muuta ajateltavaa
Vierailija kirjoitti:
Parannuin masennuksestani kannabiksen avulla.
Minä syömishäiriöstä
Mulle on ainakin viisaammat sanoneet, että ihmisen lepopulssi tipahtaa helposti kymmenelläkin pelkästään siitä, että menee metsän keskelle.
Omat kokemukset puoltavat, joskaan en tiedä mekanismia miksi näin tapahtuu.
Liikkuminen puhdistaa kehoa mm. stressihormonista. Laittaa verenkiertämään ja liikunta myös tuottaa kehoon jonkin verran mielihyvähormoneita, joten kyllä, se helpottaa hitusen. Oletko koskaan nähnyt surullista urheilijaa? Niinpä.
ei